MD: Ratkaisiko pelikaverin jääkylmä kohtelu Lionel Messin tekemän lähtöpäätöksen?
Barcelonasta pudotettiin tiistai-iltana uutispommi. Koko ammattilaisuransa FC Barcelonassa pelannut Lionel Messi oli tiettävästi kertonut seurajohdolle toivovansa sopimuksen purkua ja haluavansa poistua seurasta.
Barcelonassa puhaltaa muutosten puhuri. Seura jäi ensimmäisen kerran 14 kauteen ilman minkäänlaista pokaalia, ja kausi sai katastrofaalisen päätöksen Bayern Münchenin riepoteltua Barcelonaa Mestarien liigan puolivälierissä maalein 8-2. Pian nöyryytyksen jälkeen saivat lähteä valmentaja Quique Setién ja urheilujohtaja Éric Abidal. Messin poistuminen olisi silti aivan eri kaliiperin paukku.
Setiénin paikan Barcelonan valmentajana peri hollantilainen Ronald Koeman. Koemanin epäkiitollinen tehtävä on ollut myllätä joukkuetta uuteen uskoon. Tähän kuuluu keskeisenä osana se, että monelle monivuotiselle luottopelaajalle joudutaan osoittamaan ovea.
Yksi näistä pelaajista on Barcelonan monivuotinen maalitykki Luis Suárez, osa maineikasta MSN-trioa. Kolmikko hajosi jo vuonna 2017, kun Neymar poistui 222 miljoonalla eurolla Paris Saint-Germainiin. Brasilialaisen lähtö oli tiettävästi Messille kova pala, ja nyt, jos myös uruguaylaishyökkääjä poistuu ”tarpeettomana”, saattoi se ratkaista Messin päätöksen.
Mediatietojen mukaan tapa, jolla Suárezin lähtö hoidettiin, oli jääkylmä. Copen mukaan ”El Pistolero” kuuli asiasta puhelimessa Ronald Koemanilta. Puhelussa, joka kesti alle minuutin.
Messi ja Suárez ovat läheisiä ystäviä, ja perheet viettävät muutenkin paljon aikaa yhdessä. Heidän lapsensa käyvät samaa koulua ja pelaavat jalkapalloa samassa joukkueessa. Messin ja Suárezin perheet asuvat lähellä toisiaan Castelldefelsissä, Barcelonan esikaupunkialueella.
Edellämainittu puhelu tapahtui kaiketi viime viikonloppuna. Kuinka ollakaan, myös viime viikonlopun Messi ja Suárez perheineen viettivät yhdessä vuoristossa – Cerdanyassa, Messin omistamassa talossa. Jos huhut Suárezin kylmästä kohtelusta todella pitävät kutinsa, on helppo uskoa, että tällä on ollut vaikutuksensa Messin tekemään ratkaisuun.
[readmore from=Messi-Lionel]
Messi ja Suárez perheineen lomailivat yhdessä jo ennen Mestarien liigan Final Eight -turnausta, La Liga -kauden päätyttyä. Tuolloin he viettivät aikaa Ibizalla. Valmentajavaihdosta ei oltu vielä tehty, mutta molemmat epäilemättä pohtivat jo tulevaisuuttaan.
Barcelonan pudottua Mestarien liigasta oli puolestaan aika vetäytyä kauas pois salamavalojen loisteesta, ja Messi, Suárez ja Jordi Alba perheineen lähtivät heti Bayern-tappion jälkeen yhdessä vuoristoon. Vielä tuossa vaiheessa Messin arvellaan pohtineen vakavasti tulevaisuuttaan seurassa, mutta ilmeisesti Koemanin viikonloppuinen soitto Luis Suárezille on saattanut olla kuusinkertaiselle Ballon d’Or-voittajalle viimeinen pisara.
Lähde: Mundo Deportivo
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä