Kasvattajaseuransa Mestarien liiga -haaveet kaatanut Kingsley Coman: ”Ei mitään PSG:tä vastaan”
17. helmikuuta 2013 oli merkittävä päivä Kingsley Comanin elämässä. Tuolloin Pariisissa syntynyt jalkapalloilija teki edustusjoukkuedebyyttinsä kasvattajaseuransa PSG:n sarjaottelussa. Coman oli tuolloin vasta 16 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen. Lapsuuden unelmasta tuli totta.
Comanille ei kuitenkaan löytynyt pysyvää pelipaikkaa PSG:n miehistöstä, sillä ranskalaisseura osti vuodesta toiseen isoilla rahoilla uusia vastuunkantajia muualta. Niinpä Coman siirtyi jo teini-iässä kesällä 2014 Juventukseen ja jatkoi sieltä vuotta myöhemmin matkaansa Bayern Müncheniin.
Merkittävä päivä oli myös 23.8.2020, sillä eilen Coman ratkaisi maalillaan Bayern Münchenin 1-0 -voiton Mestarien liigan loppuottelussa. Ottavana osapuolena oli ironisesti juuri Paris Saint-Germain.
– Olen yksinkertaisesti vain erittäin onnellinen, sitä haluan painottaa. Tämä on uskomaton ilta paitsi seuralle, niin myös faneille, Coman kertoi UEFA:n haastattelussa ottelun jälkeen.
– Halusin itse vain pelata hyvän ottelun. Ei mitään PSG:tä vastaan, mutta minä olen sataprosenttisesti Bayernissa.
[readmore from=Coman-Kingsley]
– Tietenkin se on sääli PSG:n kannalta. Koen myötätuntoa heitä kostaan, sillä olen itse Pariisista kotoisin.
Voittaminen on 24-vuotiaalle Comanille erittäin tuttua puuhaa, sillä hän on voittanut ammattilaisurallaan jo uskomattomat 20 pokaalia. Kahdeksan kauden aikana liigamestaruuksia on peräti yhdeksän, sillä kaudella 2015-2016 Coman voitti virallisesti sekä Serie A:n että Bundesliigan mestaruudet.
Yksi merkittävä mestaruus jäi Comanilta valitettavasti kuitenkin saamatta, sillä vuoden 2018 MM-kisoista hän joutui jäämään loukkaantumisen takia pois. Ranska juhli noissa kisoissa maailmanmestaruutta.
Only a 23-year-old Lionel Messi in 2011 can beat him. #UCLFinal
He’ll have more trophies than birthdays at this rate.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen