Argentiinalaislehti kysyi toiveita Leo Messin uudesta seurasta – yksi yli muiden
Tiistaina putosi uutispommi, kun Lionel Messin kerrotaan lähettäneen Barcelonalle kirjallisen toiveen sopimuksensa purkamisesta ja haluavan lähteä seurasta. Uutinen on massiivinen, sillä kuusinkertainen Ballon d’Or -voittaja muutti Argentiinasta Barcelonaan jo 13-vuotiaana ja on pelannut FC Barcelonassa koko ammattilaisuransa.
Täysin varmaa Messin lähtö ei silti ole, sillä hänen sopimuksensa kattaa vielä ensi kauden, ja sen ulosostopykälä on massiivinen 700 miljoonaa euroa. Messin sopimuksessa on toki ollut pykälä, joka sallii lähdön seurasta ilmaiseksi. Pykälä kuitenkin umpeutui toukokuun lopussa – eli toisin sanoen hieman kauden alkuperäisen päättymispäivän jälkeen. Koronapandemiasta johtunut tauko venytti kuitenkin kautta pitkälle elokuuhun, ja pahimmillaan edessä voi olla vielä ankara kiista.
Joka tapauksessa Messin lähtöhaluista käynnistyivät välittömät siirtospekulaatiot. 33-vuotiaalla pelaajalla on epäilemättä jalkapallomaailmalle vielä valtavasti annettavaa, ja olihan Messi tuttuun tapaan myös tällä kaudella yksi maailman ehdottomasti parhaista pelaajista.
Argentiinalaislehti Olé pisti välittömästi pystyyn gallupin, jonka kysymys oli yksinkertainen: Missä seurassa lehden lukijat toivovat Lionel Messin jatkavan uraansa?
Olé tarjosi vaihtoehdoiksi huhuissa jo aiemmin pyörineitä seuroja: Manchester Cityä (jota valmentaa Messin ex-luotsi Pep Guardiola) äkkirikastunutta ja kunnianhimoista Internazionalea, PSG:tä (jossa odottaisi tuttu pelikaveri Neymar), Manchester Unitedia, Juventusta (jolloin Messi ja Cristiano Ronaldo voitaisiin nähdä sensaatiomaisesti samassa seurassa) sekä Messin lapsuusvuosien joukkuetta Newell’s Old Boysia.
Argentiinalaislukijoiden parissa ykkössuosikista ei jäänyt mitään epäselvyyttä. Messin maanmiehet toivovat siirtoa Manchester Cityyn, sillä City sai äänestyksessä noin 50 % annetuista 110 000 äänestä. Guardiolan lisäksi seurassa odottaisi maajoukkueesta tuttu pelitoveri Sergio Agüero sekä Kevin de Bruynen, Riyad Mahrezin ja Raheem Sterlingin kaltaiset huippunimet.
Toiseksi suosituimpana vaihtoehtona pidettiin PSG:tä, joka sai äänistä 16 prosenttia. Messin, Neymarin ja Kylian Mbappén hyökkäystrio pelottaisi jokaikistä seuraa Euroopassa.
[readmore from=Messi-Lionel]
Kolmanneksi sijoittuikin sitten Messin kasvattajaseura Newell’s Old Boys. Messi on usein maininnut haluavansa päättää uransa joko Barcelonassa tai kotiseudullaan Rosarion maakunnassa Argentiinassa. 13 prosenttia äänestäjistä oli sitä mieltä, että kotiinpaluun aika on nyt.
Italialaisseurat Juventus ja Inter saivat kumpikin 9 prosentin äänisaaliin. Vähiten suosittu vaihtoehto oli Manchester United, jota kannatti vain 3 prosenttia vastaajista.
Lähde: Sport
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö