Koronaviruspandemia pani siirtoikkunat uusiksi – Englannissa ikkuna aukeaa jo pian, katso tästä aikataulut
Jos 2020 olisi ollut niin sanotusti ”normaali jalkapallovuosi”, olisi kaikissa talvisarjoissa jo kansallinen mestari selvillä, Mestarien liigan finaali olisi jo takana ja maajoukkueet valmistautuisivat ensi viikolla käynnistyvään EM-turnaukseen. Kuten tiedämme, vuosi on kuitenkin ollut kaukana tavanomaisesta. Koronaviruspandemia pani futissarjat kuukausien tauolle ja maaottelukalenterikin myllättiin uusiksi.
Saksan Bundesliigassa pelit jatkuivat jo pari viikkoa sitten, ja Ranskan Ligue 1:tä lukuun ottamatta muissakin huippusarjoissa palataan taas kentille muutaman viikon sisällä. Tänä kesänä vanhan jalkapallokauden ja uuden kauden välille jää kuitenkin vain hyvin rajallisesti aikaa. Siinä välissä pitäisi sitten myös pelaajasiirtoja tehdä.
Käytännössä joissain maissa siirtoikkuna aukeaa jo kauden ollessa kesken. Pelaaja saa kuitenkin pelata vanhassa seurassaan kauden 2019-2020 loppuun asti ja siirtyy uuteen seuraan vasta, kun kauden viimeinen peli vanhassa seurassa on pelattu.
Siirtoikkunoihinkin koronapandemia on merkinnyt suuria muutoksia. Tavallisesti tärkeimmät siirtoikkunat aukeaisivat heinäkuun alussa vanhojen sopimusvuosien päättyessä kesäkuun loppuun. Nyt siirtoikkunoiden aukioloissa on maiden välillä suuria eroja. Espanjalaislehti AS koosti tärkeimpien siirtoikkunoiden aikatauluja yhteen.
Englanti ja Ranska ovat liikkeellä ensimmäisinä. Niissä siirtoikkuna aukeaa jo ensi viikon keskiviikkona 10. kesäkuuta. Espanjassa ja Saksassa siirtoikkunat aukeavat vasta viikkoja myöhemmin, 1. heinäkuuta – kuten tavallisinakin vuosina.
Saksan Bundesliigassa kesän siirtoikkuna sulkeutuu 31. elokuuta. Espanjassa, Englannissa ja Ranskassa ”deadline day” on tänä vuonna 1. syyskuuta. Saksan ja Espanjan siirtoikkunat ovat siis jokseenkin tavanomaiset.
Myös tulevan talven siirtoikkunoiden aikatauluja on määritelty. Espanjassa talven siirtoikkuna on 4.1.-1.2.2021. Saksan Bundesliigan talven siirtoikkuna on pari päivää pidempi, sillä se ajoittuu haarukkaan 2.1.-1.2.2021. Ranska noudattaa itänaapurinsa kanssa samaa aikataulua. Englannin talven siirtoikkuna on 1.1.-31.1., eli kestää selkeästi koko tammikuun.
Italian Serie A:n siirtoikkunoista FIFA:lla ei ole vielä tietoa.
Portugalissa kesän siirtoikkuna on auki 1.7.-22.9. Talven siirtoikkuna ajoittuu haarukkaan 5.1.-4.2.
[readmore from=Siirtoikkuna]
Ruotsin kesän siirtoikkuna aukesi jo sunnuntaina. Hollannin, Belgian, Norjan, Tanskan, Venäjän, Tshekin, Turkin, Romanian, Itävallan, Skotlannin ja Sveitsin siirtoikkunat aukeavat myös kesäkuussa, ensimmäiset niistä 9.6. ja viimeiset 21.6.
Argentiinan kesän siirtoikkuna on auki 7.7.-28.9. Brasiliassa ikkuna on auki koko heinäkuun. Meksikossa siirtoikkuna on auki 14.6.-5.9., ja pohjoisessa naapurissa USA:ssa 7.7.-5.8. Kiinassa siirtoja saa niin ikään tehdä tasan heinäkuun ajan. Japanin siirtoikkuna on 13.7.-12.8.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä