FC Interin ja KuPS:n hämmentävä sirkus Suomen Cupissa – turkulaiset välierään

Viime kauden Veikkausliigan kärkikaksikko FC Inter ja KuPS kohtasivat Suomen Cupin puolivälierässä kuumalla Veritas Stadionilla keskiviikkona.
Tapahtumia ei todellakaan puuttunut – lopulta välieriin matkaajaksi ratkottiin FC Inter.
Kauaa ei kello 18 alkanut ottelu ehtinyt vanheta, ennen kuin maalit nähtiin molempiin päihin.
Ensin vieraiden Aniekpeno Udoh hyödynsi isäntien puolustuksen sohlauksen, ja merkkautti itselleen 0-1 -maalin jo kuudennella minuutilla. Juuso Hämäläinen tasoitti pelin kulmapotkun jälkitilanteesta vartin kohdalla.
Jakson puolivälin juomatauolta oltiin juuri ehditty palata, kun oli Lucas Rangelin vuoro pussittaa pallo. Brasilialainen ehti oikeastaan purkupallona ylös nostettuun roiskaisuun, ja nosti välineen yli vastaan tulleen Henrik Moisanderin. Tilanteessa huudeltiin paitsiota, mutta Interin Rick Ketting tuntui jääneen turhan alas roikkumaan, joten lipun ei olisikaan pitänyt nousta.
Inter näytti hallitsevan avausjaksoa pelillisesti mennen tullen. KuPS pääsi hätyyttelemään sinimustien maalia oikeastaan vain kolmeen otteeseen – tästä huolimatta tauolle tilanteessa 1-2.
KuPS:lle avauspuolikkaalle osuivat Aniekpeno Udoh ja Lucas Rangel.
Interin ainokaisen iski Juuso Hämäläinen.
Parannettavaa johtoasemasta huolimatta toiselle puoliajalle jäi reilusti.
#SuomenCup #KuPS #FCInter
Jos avausjaksolla aloitettiin maalinteko nopeasti, kävi se toisella puolikkaalla salamana. Urho Nissilä painoi vieraat jo 1-3 -johtoon alle minuutin pelin jälkeen.
Kuopiolaiset roikuttivat koko miehistöään ottelun alussa todella alhalla, ja luonnollisesti kahden maalin johdossa valuivat vielä alemmas.
73. minuutilla – jälleen juomatauon jälkeen Timo Furuholm toi isännät vielä peliin mukaan. Kevin Kouassivi-Benissan venytti jalkansa upeasti boksissa, ja sai siirrettyä pallon kapteenilleen.
Alle kaksi minuuttia edellisestä, ja Elias Mastokangas kaadettiin boksissa. Connor Ruane ampui pilkun jääkylmästi yläkulmaan.
Tapahtumia oli sen verran, että kummankin joukkueen valmiutta kauteen on syytä ihmetellä.
KuPS jäi heti tasoitusmaalin jälkeen Nana Boatengin ulosajon seurauksena vajaamiehiseksi, mutta meni jälleen johtoon. Usman Sale antoi vaparin keskialueelta, ja Moisander jäätyi maalillaan. 3-4.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Upeasti esiintynyt vaihtomies Taiki Kagayama hoiti pallon jälleen Furuholmille; 4-4.
94 minuuttia ei riittänyt ratkaisuun, vaan siirryttiin 2×15 minuutin jatko-otteluun. Vielä senkään kautta voittaja ei selvinnyt, vaan päädyttiin rankkarikisaan.
Ensimmäisessä pilkussa onnistui Interin Noah Nurmi. KuPS:n Ats Purje puolestaan ampui selkeästi maalin yli.
Martti Haukioja upotti Interin toisenkin pilkun – samoin teki KuPS:n Udoh.
Kolmannelle kierrokselle isännät asettivat juniori Roope Kantolan. 18-vuotias onnistui myös ohittamaan Otso Virtasen.
Tabi Mangan vetoon Moisander ylsi, mutta pallo painui silti sisään. Ketting pommitti isännille ottelupallon.
Juho Pirttijoen pilkku osui ylärimaan – Interille välieräpaikka.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Harry Kane juhlii uransa ensimmäistä mestaruutta: ”Tuntuu makealta”
- Inter Milan kiinnostunut Aston Villassa loistaneesta espanjalaisesta
- HJK:n uusi päävalmentaja Miika Nuutinen: Mikä muuttuu pelaamisessa?
- HJK:n urheilujohtaja: Miksi koko harjoituskausi hukattiin ja päävalmentajaa vaihdettiin vasta nyt?
- Lehti: Simo Valakari ei ole kiinnostunut HJK-pestistä
- Bayern Münchenin Bundesliiga-mestaruus varmistui
- Atalantan ja Interin fanit rajussa tappelussa – 26-vuotias kannattaja kuoli
- Sky: Liverpool aloittaa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa
- Kai Meriluoto ratkaisi Slovenian pääsarjan kärkikamppailun
- Virallista: HJK antoi potkut Toni Korkeakunnakselle
- HJK:n urheilujohtaja: Miksi koko harjoituskausi hukattiin ja päävalmentajaa vaihdettiin vasta nyt?
- Lehti: Simo Valakari ei ole kiinnostunut HJK-pestistä
- HJK:n uusi päävalmentaja Miika Nuutinen: Mikä muuttuu pelaamisessa?
- HJK:n keskikenttäpelaajan sopimus purettiin
- Kai Meriluoto ratkaisi Slovenian pääsarjan kärkikamppailun
- Atalantan ja Interin fanit rajussa tappelussa – 26-vuotias kannattaja kuoli
- L’Équipe: Lähtö edessä? – Tuomas Ollilan Paris FC aikoo käyttää hurjia summia kesän siirtoikkunassa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Inter Milan kiinnostunut Aston Villassa loistaneesta espanjalaisesta
- Sky: Liverpool aloittaa jatkosopimusneuvottelut avainpelaajansa kanssa