Ville Klinga kertoo nuoresta Joel Pohjanpalosta: ”En ole nähnyt niin dominoivaa junioripelaajaa!”
Saksan jalkapallon 2. Bundesliigassa pelataan sunnuntaina nousutaistelun kannalta järisyttävän suurista pisteistä, kun Joel Pohjanpalon HSV kohtaa kärkikamppailussa Arminia Bielefeldin. HSV nousi viime viikonloppuna maalieron turvin kakkoseksi pelattuaan tasan 2-2 Greuther Fürthin kanssa. Samaan aikaan VfB Stuttgart hävisi häntäpään Wiesbadenille pudoten kolmanneksi.
Sarjaa Suomessa televisioivan Viasatin tuottaja ja jalkapallostudioiden juontaja Ville Klinga lupaa, että Pohjanpalon otteita tullaan näkemään kanavilla keväällä paljon.
– Seurataan ilman muuta tarkkaan. Jos ajatellaan studioporukan kannalta, niin kärki on äärimmäisen mielenkiintoinen, siellä on Bielefeld – Pasin (Rautiainen) vanha seura – ja sitä seurataan tarkasti. Kakkosbundesliigassa on isoja ja makeita seuroja ja on hienoa, että Jollen seura on nousutaistelussa mukana. Kaksihan nousee suoraan ja kolmas menee karsintaan. Kahden joukossa olisi hyvä olla, sanoo Klinga Suplan Week of Football -podcastissa.
Klinga tuntee Pohjanpalon henkilökohtaisestikin.
– En ole nähnyt niin dominoivaa junioripelaajaa kuin mitä Joel Pohjanpalo oli ikävuosina viidestä 12:teen. Hän oli kova maalintekijä. PK-35:n ensimmäinen Helsinki cupin voitto tuli joukkueelle, jossa Jolle pelasi. Hän on ollut pienestä pitäen dominoiva. Se on hyvä sana kuvaamaan. Hän teki älyttömästi maaleja ja halu voittaa oli kova, hän muistelee.
Pohjanpalo iski viime viikonloppuna maalin, ja hänen maalisaldonsa HSV:n paidassa on nyt kolme maalia niissä kuudessa pelissä, joissa hän on päässyt kentälle.
– Jolle oli vireessä. Teki maalin ja pääsi paikoille. Se oli niin Jollen näköinen maali. Hän ei pelkästään pistä päätä väliin, ja oikeasti puskee pallon. Se on kuin kobran isku, kun hän käyttää koko vartaloa. Oli tosi makea pusku. Jollella on niin paljon loukkaantumisia ja vaikeuksia. Olen tuntenut Jollen alle 5-vuotiaasta, kun omat pojat pelasivat samoissa jengeissä pikkujunnuissa. Tunnen Jollen ja hänen perheensä hyvin. Seuraan Jollen otteita erityisellä lämmöllä. Oli makeaa, että Jolle pääsi kentälle ja tekemään maalin, Klinga tunnelmoi.
HSV-Arminia Bielefeld nähdään sunnuntaina Viasat Jalkapallo -kanavalla ja Viaplayssa sunnuntaina kello 14.25.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä