Roberto Carlos muisteli, miten Real Madridin pelaajat hermoilivat suuren illan alla: ”Istuimme hotellin aulassa vielä neljältä aamulla”

Real Madridin entinen brasilialaispuolustaja Roberto Carlos laskee lempimuistokseen Espanjan ajoiltaan vuoden 1998 Mestarien liigan loppuottelun. Carlos, 47, ja kumppanit kohtasivat finaalissa Juventuksen, joka oli voittanut kilpailun mestaruuden toissa vuonna ja selvinnyt myös edeltävällä kaudella loppuotteluun.
Carlosin mukaan Real Madridin pelaajat olivat poikkeuksellisen hermostuneita ennen Amsterdamissa pelattua loppuhuipennusta.
– Meillä oli ollut vaikeuksia sillä kaudella La Ligassa, muisteli Carlos The Players’ Tribunelle.
– Juve oli loppuottelussa kolmatta vuotta peräkkäin. Me emme lähteneet peliin suosikkeina.
– Ottelua edeltävänä iltana kukaan meistä ei saanut unta. Normaalisti menimme nukkumaan iltakymmeneltä, mutta sinä iltana istuimme hotellin aulassa vielä neljältä aamulla ja kerroimme toisillemme tarinoita.

– Meitä ei pelottanut, me vain kunnioitimme Juventusta paljon.
Carlos pelasi täydet minuutit Los Blancosin puolustuksessa, kun Madrid voitti Juventuksen Predrag Mijatovićin maalilla.
– Me pelasimme loppuottelussa todella hyvin. Juvella oli paljon paikkoja, mutte me voitimme 1-0. Emme voittaneet sitä peliä pelkästään laadullamme, vaan myös motivaatiollamme. Me halusimme sitä enemmän kuin he.
– En ikinä unohda sitä iltaa. Sen jälkeen menimme Plaza de Cibelesille (aukio Madridissa). Kaduilla oli satoja tuhansia valkoisiin paitoihin ja huiveihin pukeutuneita ihmisiä, jotka lauloivat ja juhlivat.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”