Man Unitedin pelaaja antoi esimerkin Zlatan Ibrahimovićin voitontahdosta: ”Jos oli hänen puolella ja hävisi, oli kuollut”

Manchester Unitedin laitapuolustaja Luke Shaw sanoo, että tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimović sai seurassa kaikista parhaan irti.
Nykyään AC Milania edustava ruotsalaiskärki Ibrahimović, 38, pelasi Unitedissa vuosina 2016-2018 ja teki seuralle 53 ottelussa yhteensä 29 maalia.
Shaw’n, 24, mukaan Ibrahimovićin intohimo ja intensiivisyys tarttui treenikentällä jokaiseen pelaajaan.
– Hän oli hullu. Uskon, että hän oli se, mitä tarvitsimme pukuhuoneessa, kommentoi englantilaispakki Goalin mukaan.
– Hän on uskomaton. Hänellä oli yhä lahjat tallessa. Hän oli yhä se sama loistava pelaaja, vaikka hän oli jo hieman vanhempi.
– Hän vitsaili paljon, mutta kun homma meni vakavaksi ja hänen piti keskittyä, niin sen huomasi.
Shaw’n mukaan harjoituksissa ei kannattanut olla Ibrahimovićin joukkueessa, jos ei aikonut antaa kaikkeaan.
– Uskon, että hän syntyi voittajaksi. Hän halusi tappaa sinut, jos oli hänen puolella eikä hänen joukkueensa voittanut, jopa pienissä harjoituspeleissä.
– Joten uskon, että hän sai täällä kaikista parhaan irti harjoituksissa, koska kukaan ei voinut laiskotella. Jos oli hänen puolella ja hävisi, oli kuollut.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa