ESS: Valmentamista pohtiva Kari Arkivuo ihmettelee Ruotsin koronastrategiaa: ”Saa nähdä, mikä oli paras”
Kari Arkivuo on monien mielestä Veikkausliigan tämän vuoden valovoimaisin paluumuuttaja. Laitapuolustaja vietti ulkomailla – Norjassa, Hollannissa ja Ruotsissa – kaikkiaan 14 vuotta, ja palasi nyt takaisin synnyinkaupunkiinsa Lahteen. Minkään muun kaupungin seuroja Arkivuo ei Suomessa olekaan edustanut.
Paluu FC Lahden sarjaotteluihin saa kuitenkin odottaa, sillä veikkausliigakauden alkua lykättiin koronaviruspandemian vuoksi. Odottelu turhauttaa myös FC Lahden uutta kapteenia.
- Onhan tämä hankalaa. Vaikeinta on juuri tuo epätietoisuus, Arkivuo harmittelee Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa.
- Ensin oltiin lomalla, sitten treenattiin yksilöinä ja lopulta pienryhmissä. Eihän se tietenkään ole sama asia (kuin joukkueharjoitukset), mutta tehdään ne kuitenkin niin hyvin kuin pystytään. Ja odotellaan päätöksiä, hallitukselta ja muilta.
FC Lahtikin leikkasi monien muiden seurojen tavoin pelaajien palkkoja kriisin ajaksi, mutta ketään ei tarvinnut seurassa lomauttaa tai irtisanoa.
Arkivuolta kysyttiin myös Ruotsin ja Suomen hyvin erilaisista koronastrategioista. Asuihan puolustaja Ruotsissa yhdeksän vuotta.
- Onhan Ruotsissa aika erilainen strategia. Esimerkiksi Häcken (Arkivuon vanha seura) treenaa ihan normaalisti. Saa nähdä sitten kun korona saadaan lopulta hallintaan, mikä (strategia) oli se paras, Arkivuo pyöritteli.
Arkivuo täyttää kesällä 37 vuotta, joten peliuran loppu lähenee vääjäämättä. Hän valmensi jo Ruotsissa kokeilumielessä Häckenin junioreita, ja valmentaminen houkuttelee myös Lahdessa.
[readmore from=Arkivuo-Kari]
– Tarkoitus oli aloittaa (juniorien kanssa) myös täällä jollain lailla, mutta sekin on nyt vähän jäissä. Silti, kyllä pelaaminen on edelleen prioriteetti numero yksi.
Arkivuo on yksi yhä peliuraansa jatkavista, mutta maajoukkueesta viime vuosina vetäytyneistä pelaajista. Huuhkaja-comebackia ensi vuodelle siirrettyjen EM-kisojen aikaan 38 vuotta täyttävä pelaaja ei suunnittele.
- Toki itselläkin oli aina EM-unelmaa. Mutta päätös (jäädä pois) maajoukkueesta oli harkittu, ja pitää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä