Bundesliigatähdelle jättisakot koronaviruskehotusten laiminlyönnistä – jo uran toinen vakava skandaali
Kerroimme noin puolitoista viikkoa sitten siitä, kuinka Schalken keskikenttäpelaaja Amine Harit laiminlöi Saksan kehotuksia pysyä kotona ja välttää ulkona liikkumista. Harit viis veisasi koronavirusohjeistuksista ja suuntasi juhlimaan esseniläiseen vesipiippubaariin.
Juhliminen kävi 22-vuotiaalle Marokon maajoukkuepelaajalle kalliiksi. Bild kertoo, että Harit joutuu pulittamaan kielletyistä yöllisistä aktiviteeteistaan Schalkelle noin 100 000 euron sakot. Summasta noin 30 000 euroa ohjataan Schalken pyörittämään ”Kumpelkiste”-hyväntekeväisyyskampanjaan, jonka varoilla avustetaan koronakriisin myötä hädänalaisia ihmisiä.
Kun Harit bongattiin kyseisestä baarista pikkutunneilla 20. maaliskuuta, oli Saksassa jo voimassa koronamääräykset, joiden mukaan ravitsemus- ja anniskeluliikkeet piti sulkea kello 18. Poliisin mukaan baarissa oli henkilökunnan lisäksi kymmenen muuta ihmistä, joiden joukossa myös Amine Harit. Kaksi päivää myöhemmin Saksassa rajoitettiin kokoontumisten henkilömäärää kahteen ihmiseen.
Skandaali ei ole Amine Haritin ensimmäinen. Kesällä 2018 Harit ajoi autollaan kotimaassaan Marokossa jalankulkijan yli. Yliajon uhri kuoli vammoihinsa.
Harit puhui onnettomuudesta viime kesänä ranskalaiselle L’Équipelle.
– Olin iltakymmenen maissa syömässä pikkuveljeni kanssa. En ajanut kovin nopeasti, mutta ehkä 10-15 km/h ylinopeutta (rajoitus taajama-alueilla on Marokossa 60 km/h). Sitten se henkilö olikin ylittämässä katua. Se oli järkytys!
– Pysähdyin 100-150 metrin päässä onnettomuuspaikalta, koska en voinut käsittää sitä. Odotin järkyttyneenä poliisia. Se oli elämäni kauhein hetki.
Harit sai kuolonkolaristaan neljän kuukauden ehdollisen tuomion sekä Marokossa päteneen kahdeksan kuukauden ajokiellon. Lisäksi hänen piti maksaa 780 euron sakot sekä uhrin perheelle 10 000 euron korvaus. Raskas taakka tapahtuneesta aiheutui myös omatunnolle, eikä viime kausi mennytkään odotusten mukaisesti.
[readmore from=Harit-Amine]
– Se oli hyvin hankalan ajan alku. Ajattelin sitä henkilöä paljon. Vanhempani kävivät ensin uhrin perheen luona. Minä en voinut hyvin, joten puhuin heidän kanssaan vain puhelimessa. Kun puhuin hänen äitinsä ja perheensä kanssa, aloin voida vähän paremmin. Se tapaus oli minulle suurin taakka, Harit kertoi lehdelle Bildin mukaan.
Amine Harit on tehnyt Schalkelle tällä kaudella 24 bundesliigaottelussa kuusi maalia ja antanut neljä maalisyöttöä. Kaikki tehot tulivat syyskauden puolella.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö