Olen kirjoittanut viimeisten vuosien aikana – ja viimeksi tänään – useita juttuja Qatarin MM-stadionien ja maan muun infrastruktuurin epäinhimillisistä ja orjuutta muistuttavista rakennustöistä. Köyhemmistä Aasian ja Afrikan maista tulevat siirtotyöläiset painavat Qatarissa ylipitkiä työpäiviä nälkäpalkalla – ja henkensä kaupalla. MM-kisojen rakennustöissä on kuollut tuhansia rakennustyöläisiä.

Tänään minua hävettää.

Ei siksi, että Qatarin ihmisoikeus- ja työlainsäädäntörikkomuksista kirjoittaminen olisi väärin. Ei suinkaan. Joka kerta, kun aihetta esillä pidän, elättelen toiveita siitä, että epäkohtiin joskus kunnolla puututtaisiin. Toistaiseksi FIFA tai FIFA:n sponsorit eivät ole kuitenkaan merkittäviin toimiin ryhtyneet, mutta haaveilu siitä, että niinkin jonain kauniina päivänä tapahtuu, jatkuu.

Minua hävettää siksi, että olin naiivisti kuvitellut, että Suomen viime vuosien merkittävimmässä rakennusprojektissa, Helsingin Olympiastadionin remontissa lakeja noudatettaisiin eikä työntekijöitä kiristettäisi ja uhkailtaisi. Olin karvaasti väärässä.

Palkanmaksuvilppiä, kehnoja asuinolosuhteita ja suoraa uhkailua

Ylen MOT-ohjelmassa tehtiin maanantaina puistattavia paljastuksia siitä, miten stadionrakennukseen osallistunutta työvoimaa on kohdeltu. Näiden työntekijöiden mielipiteitä on tuskin kysytty, kun Suomi on valittu kolme kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi.

MOT:n dokumentin voi katsoa Yle Areenasta täältä, ja jutun samasta aiheesta voi lukea täältä.

Kylmäävät kertomukset vetävät sanattomaksi. Töitä on tehty 50-60 tuntia viikossa, mutta ylityö- ja sunnuntailisiä ei ole maksettu. Jopa tavallisen palkan maksussa on ollut suuria ongelmia ja vilppiä useilla työntekijöistä. Alihankkijayritykset ovat luottaneet siihen, että työntekijöiden kielitaidottomuutta ja puutteellista suomalaisen yhteiskunnan tuntemusta voidaan hyväksikäyttää pimittämällä varoja omiin taskuihin.

Rakennustyömiesten pomo kävi myös työläisten kotona, Helsingin Kalasataman tornitalojen vieressä olevissa ahtaissa konteissa huutamassa ja sättimässä työntekijöitä liian hitaasta työtahdista. Viesti tavoitti kerralla monet, sillä konteissa oli ahdasta. Viidelletoista miehelle oli kaksi suihkua. Usein yksi heistä nukkui tuolilla, koska sänkyjä oli liian vähän. Kaikkia konttien ikkunoita ei saanut auki.

– Kontin pihalla ja rappusilla juoksi rottia. Joskus rotat olivat niin röyhkeitä, että ne kolisuttivat öisin kontin ulko-ovea etsiessään ruokaa. Miehet laskivat parhaimmillaan kaksikymmentä rottaa yhtä aikaa, MOT:n jutussa kerrotaan.

kun tungen puukon kärjen suuhusi, en vedä sitä ulos ennen kuin olen palleissasi asti.

MOT:lle omalla nimellään ja kasvoillaan puhunut kosovolainen Ilir, 36, työskenteli stadionprojektissa noin vuoden. Englannintaitoinen Ilir huomasi pian puutteita palkanmaksussaan ja kiinnitti huomiota muun muassa työmaan turvallisuuteen. Korkeuksissa työskennellessä ei aina käytetty turvavaljaita.

– Minulla oli niin suuri luotto suomalaiseen systeemiin ja oikeudenmukaisuuteen. Uskoin, että tämä on yksi johtavia maita tasa-arvossa ja työntekijöiden hyvinvoinnissa, mutta näyttää siltä, että näin ei ole, Ilir totesi.

Ilir oli ainoa haastateltava, joka suostui puhumaan MOT:lle omalla nimellään. Monet muut pelkäävät menettävänsä mahdollisuutensa saada töitä Suomesta, jos he puhuvat medialle. Onhan stadionin pääurakoitsija Skanska teetättänyt työntekijöillä sopimuksen, joka kieltää heitä ottamasta kuvia ja videoita työmaalla.

Iliriäkin pelottaa, oman ja läheistensä turvallisuuden puolesta. Hän kertoi Ylelle saaneensa työnantajiltaan tappouhkauksia ja muunlaista painostusta. Näitäkin MOT dokumentissaan esittelee.

– Vannon äitini sielun kautta, että sinulle käy toimestani kuten Jeesus Kristukselle. Ripustan sinut telineeseen, ja kun tungen puukon kärjen suuhusi, en vedä sitä ulos ennen kuin olen palleissasi asti, soittaja huusi Ilirille puhelimessa.

Mikäli työntekijät ovat hakeneet apua epäkohtiin ammattiliitosta, aluehallintovirastosta tai Skanskalta, heidät on uhattu irtisanoa tai joskus jopa välittömästi irtisanottu.

MOT muistuttaa aiheellisesti, että kyse ei ole vain olympiastadionin remontista, vaan rakennusalan mittavasta ja yleisestä ongelmasta Suomessa. Ulkomaalaisille työntekijöille maksetaan kehnompaa palkkaa eikä työsopimuksia välttämättä noudateta. Pääurakoitsija Skanskan kanssa suorassa sopimussuhteessa Olympiastadionilla on työskennellyt noin 300 alihankkijaa ja lisäksi niiden omia alihankkijoita.

Päävastuu työmaasta kuuluu kuitenkin pääurakoitsijalle, ja Skanskan vastuulla on ollut perehdyttää kaikki yli 5 000 työmaalla työskennellyttä. Skanskasta ei kuitenkaan pyynnöistä huolimatta suostuttu antamaan MOT:lle haastattelua.

Stadionremontti maksetaan verorahoilla

Olympiastadionin remontin kulubudjetti on paisunut huomattavasti vuosien saatossa. Nyt kustannukset ovat jo melkein 300 miljoonassa eurossa. Remontti maksetaan veronmaksajien rahoilla, sillä puolet kuluista maksaa Helsingin kaupunki ja toisen puolikkaan valtio.

Päättäjistä MOT sai asiaan kommentteja Vasemmistoliiton kansanedustajalta ja Helsingin kaupunginvaltuutetulta Paavo Arhinmäeltä, joka oli aikanaan myös päättämässä stadionin remontista. Intohimoisena jalkapallomiehenä tunnettu entinen kulttuuri- ja urheiluministeri kertoo, ettei erillistä eettisyyskriteeriä vaadittu Olympiastadionin remontin kohdalla.

– Ei tullut mieleenkään. Kyse oli rahoitussopimuksesta. Mutta ei missään hankkeessa hyväksytä rikollisuutta, Arhinmäki vastasi.

Todella monet suomalaiset osallistuivat myös remontin rahoitukseen ostamalla itselleen kappaleita stadionin historiallisista puupenkeistä tai lunastamalla oman sata euroa maksaneen nimikylttinsä stadionin seinille. Moni olisi saattanut harkita kahdesti, jos olisi tiennyt, että stadionin remonttia toteutetaan riistolla, kiristyksellä ja uhkailulla.

Oi Suomi on

Olympiastadionin tapaus on traaginen, mutta samalla täytyy ehdottomasti muistaa, etteivät päivänvaloa kestämättömät työskentelyolosuhteet ole Olympiakomitean eikä suomalaisen urheilu- tai jalkapalloyhteisön vika.

Rikkomuksista ja laiminlyönneistä ei voi syyttää Palloliittoa ja vielä vähemmän Huuhkajia, joiden kotipesä Olympiastadion taas pian on. Stadionin käyttäjillä on paljon muutakin tehtävää kuin rakennustöiden valvonta – jota he luultavasti eivät edes pääsisi halutessaan seuraamaan.

Aina voi tietysti kysyä, mitä olisi voinut tehdä toisin – ja mitä tästä voidaan oppia? Olisiko lakisääteinen minimipalkka vähentänyt ongelmia työmaalla? Olisiko ongelmiin pystytty puuttumaan paremmin, jos edellinen hallitus ei olisi tehnyt merkittäviä leikkauksia harmaan talouden torjuntaohjelmaan? Miten työnsuojelua voitaisiin Suomessa kehittää, ja kuinka vierastyöläisten oikeuksien toteutumisesta pidetään parempaa huolta?

Moni asia on Suomessa erittäin hyvällä mallilla. Yhteiskuntarakenteemme, sisäinen turvallisuutemme, lainsäädäntömme ja sosiaaliturvaverkostomme pärjäävät hyvin kansainvälisessä vertailussa. Sen ei kuitenkaan pidä tarkoittaa, etteikö parantamisen varaakin aina olisi. Suomi ei saa tuudittautua siihen, että epäkohtia on vain verrattain vähän.

Tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Olympiastadionin remontti valmistuu kesällä – niin likaisena kuin se nyt näyttäytyykin – ja Huuhkajia nähdään jatkossa taas harvemmin Tampereella ja Turussa. Sen sijaan chantit raikuvat tuttuun tapaan Helsingin Töölössä.

Koska koronaviruspandemia muuttaa maaottelukalenteria, ei Suomen A-maajoukkueenkaan otteluohjelma ole tällä hetkellä täysin varmasti tiedossa. Todennäköisintä kuitenkin lienee, että Huuhkajat pelaa seuraavan maaottelunsa kotimaan kamaralla torstaina 3. syyskuuta Walesia vastaan. Tuo ottelu pelattaneen Helsingin Olympiastadionilla. Toivon olevani silloin itsekin uudistetun kansallispyhätön lehtereillä Huuhkajia tsemppaamassa.

Kun ”Oi Suomi on” tuolloin kajahtaa, laulan varmasti mukana. Luultavasti koen kuitenkin myös piston sydämessäni. Niin hartaasti olisin suonut, että kansallisaarteeksikin kutsutun, vuonna 1938 valmistuneen Olympiastadionin remontti olisi toteutettu eettisesti kestävien periaatteiden pohjalta.

Se, että meillä on sauna, viina ja kirves tuskin lohduttaa niitä latvialaisia, espanjalaisia ja kosovolaisia rakennusmiehiä, jotka irtisanottiin laittomasti näiden penättyä omia oikeuksiaan. Heitä, jotka ovat nyt työttöminä omissa kotimaissaan, odottaen yhä tuhansien eurojen palkkasaataviaan stadionrakennustöistä. Mitä luultavimmin turhaan.

Aiheet Näkökulmat Olympiastadion Suomi