Brasilian entinen A-maajoukkuepelaaja muistelee rajua lapsuuttaan – ”95 prosenttia sen aikaisista kavereistani ovat kuolleet”
Felipe Melo muistetaan parhaiten La Ligasta, Serie A:sta ja Brasilian A-maajoukkueesta.
Romuluinen keskikenttäpelaaja pelasi usein sääntöjen rajamailla, mutta tarpeen tullen kykeni myös pelaamaan pallon kanssa hyökkäävää jalkapalloa.
Melo on edustanut muun muassa Fiorentinaa, Juventusta ja Internazionalea. Brasilian A-maajoukkueessa puolustava keskikenttäpelaaja pelasi 22 ottelua.
36-vuotias Melo edustaa nykyään kotimaansa Palmeirasia. Melo käväisi argentiinalaisen Clarínin haastattelussa ja kertoi rajusta lapsuudestaan. Melo vietti nuoruutensa Rio de Janeirossa favelassa.
– Synnyin ja kasvoin Rio de Janeiron surkeimmassa ja vaarallisimmassa favelassa. Äitini oli aina kotona meidän kanssa ja isäni työskenteli kaikki päivät. Luonnollisesti ei meillä ollut mitään luksusta, mutta eipä minulta puuttunutkaan mitään tarpeellista. Pikkupojasta saakka unelmoin jalkapalloilijan ammatista. En tiedä, mihin elämä olisikaan minut vienyt, jossen olisi onnistunut siinä. Jalkapallo oli ainoa vaihtoehto, Melo totesi.
– Joskus menin treeneihin ja sieltä palatessani sain kuulla, että joku kaverini oli ammuttu kuoliaaksi. 95 prosenttia sen aikaisista kavereistani ovat kuolleet. Heitä ei ole enää olemassa. He valitsivat erilaisen tien ja kuolivat.
Melo kertoi pysäyttävän tarinan ajastaan favelassa.
– Olen nähnyt siellä uskomattomia asioita ja lienee parempi, etten puhu niistä. Minulla oli mahdollisuus mennä mukaan siihen huumebisneselämään, mutta en halunnut osallistua siihen. Muistan, miten yksi favelan huumepomo sanoi minulle, että minulla on tulevaisuus, eikä hän siten halua nähdä minua siellä enää. Hän sanoi ampuvansa minua päähän, jos palaisin favelaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä