Tanskalaisseuran ylivoimaa pelaajakaupoissa – Jesse Joronen yhtenä esimerkkinä huippuosaamisesta

Sky Sports nostaa tanskalaisen FC Kööpenhaminan Euroopan siirtokuninkaaksi seurojen osalta. Yhtenä esimerkkinä tästä toimii suomalaismaalivahti Jesse Jorosen pistäytyminen saarten pääkaupungissa.
– Yhden kauden sisällä Joronen hankittiin 960 000 eurolla, ja myytiin sitten Bresciaan neljällä ja puolella miljoonalla. Robin Olsenista maksettiin 750 000, ja hänet myytiin AS Romaan yli yhdeksällä ja puolella miljoonalla, artikkelissa ihmetellään.
Ennen muuta italialaisseurat ovat lapioineet rahaa FCK:n kassaan, mutta mahtuu mukaan myös muita.
– Denis Vavro siirtyi Lazioon yli 11 miljoonalla, ja Robert Skov Hoffenheimiin yli 10 miljoonalla. Kummastakin maksettiin kaksi vuotta sitten vain murto-osa noista summista.
Seura on menestynyt myös kentän puolella. Se on yksi 15 joukkueesta, joka on pelannut eurooppalaisten kilpailuiden lohkovaiheessa 13 kertaa viimeisten 14 kauden aikana. Tie tähän pisteeseen on vaatinut yhtä lukuunottamatta kaikilla kausilla karsinnoista selviämistä.
– Se on ainutlaatuinen tilasto, josta olemme hyvin ylpeitä, sanoo tekninen johtaja Johan Lange.
Langen resepti pelaajien etenemiselle Kööpenhaminan kautta on selkeä.
– Ensinnäkin, täällä he voittavat pokaaleita. Voimme sanoa niin historiamme perusteella. Toiseksi, he pääsevät pelaamaan europelejä, ja testaamaan tasoaan niissä. Kolmanneksi, pelaajat pääsevät täällä kehitysprosessiin, joka mahdollistaa heidän myymisensä viiden huippuliigan seuroihin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa

- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan