Neymar kyseenalaisti PSG:n valmennusjohdon päätöksen: ”Minä kärsin siitä”
Paris Saint-Germainin supertähti Neymar palasi joukkueen kokoonpanoon eilen, tiistaina, kun pariisilaiset hävisivät Borussia Dortmundille 1-2 Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa.
Brasilialaishyökkääjä oli sivussa PSG:n neljästä edellisestä ottelusta tämän kuun alussa tulleen kylkivamman takia. Tiistaina Neymar, 28, pelasi kuitenkin täydet minuutit ja vastasi PSG:n ainoasta osumasta.
Neymar kertoi eilisen ottelun jälkeen, että hän koki itse olevansa pelikunnossa jo aiemmin, mutta PSG ei halunnut ottaa riskejä hänen kanssaan ennen Mestarien liigan pudotuspelejä. Hänen virallisilla verkkosivuilla arveltiin jo pian loukkaantumisen jälkeen, että hän olisi ollut valmis pelaamaan jo toissa viikonloppuna Lyonia vastaan Ranskan Ligue 1:ssä.
– Pelaamattomuuteni edellisissä otteluissa ei ollut minun päätökseni. Minä halusin pelata ja tunsin oloni hyväksi, kommentoi Neymar tiistaina Goalin mukaan.
– Seuraa pelotti, ja minä kärsin siitä.
PSG:n päävalmentaja Thomas Tuchel myönsi, että Neymarin pelituntuma ei ollut paras mahdollinen.
– Olemme pelanneet viime viikkoina kaksi kertaa enemmän otteluita kuin Dortmund. Meillä on ollut loukkaantumishuolia avainpelaajiemme kanssa. Heiltä puuttuu vaadittava rytmi, kuten näimme Neymarin tapauksessa, sanoi Tuchel L’Equipen haastattelussa.
– Pallonhallintamme ei ollut tarpeeksi vakaata, jotta olisimme välttäneet fyysisen ottelun. Lisäksi teimme liikaa virheitä turhissa tilanteissa.
– Meidän ajoituksemme eivät olleet kohdallaan. Me menetimme hieman itseluottamustamme ja muotomme hajosi. Luulin, että tämä olisi ollut avoimempi peli.
PSG lähti Transfermarkt-sivuston mukaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella otteluun 3-4-3-formaatiolla, jossa sillä oli kolme topparia ja kaksi wing-backia. Tuchelin taktinen veto ei tuottanut toivottua tulosta, mutta puolustaja Presnel Kimpemben mukaan saksalaisvalmentajaa ei voi syyttää tappiosta.
– Sillä ei ole mitään tekemistä taktiikoiden kanssa. Me [pelaajat] olemme ne, jotka kentällä pelaavat, kommentoi Kimpembe RMC Sportille.
– Meidän tehtävämme on näyttää tahtomme ja tehdä tarvittava työ voiton takaamiseksi. Tässä me olemme, hävinneenä, mutta meillä on vielä toinen osa edessä kotikentällä.
PSG:n oikealla laidalla pelannut Thomas Meunier myönsi, että pariisilaisten jaloissa saattoi painaa alkuvuoden ottelurupeaman jälkeen, vaikka Tuchel vaihtoi yli puolet edellisen pelin avauskokoonpanostaan. PSG oli pelannut ennen tiistain ottelua 13 peliä tänä vuonna. Pidemmästä talvitauosta nauttiva Dortmund pelasi eilen vasta vuoden seitsemännen ottelunsa.
– Me ajattelimme, että Dortmundilla oli ongelmia puolustuksessa, mutta ongelmana oli, että me emme luoneet montaa maalipaikkaa. Se on meidän vikamme, päivitteli Meunier BT Sportille.
– Emme olleet järin teräviä viimeisellä 20 metrillä. Uskon, että väsymys näkyi hieman. Olemme pelanneet lähes 15 ottelua tänä vuonna, ja sen huomaa.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Haastattelu: Toni Koskela kertoi miksi valitsi Kalmarin uudeksi haasteekseen
- Noah Pallas lähtee ulkomaille – HJK:lle siirtokorvaus
- MLS-valmentaja torppasi ajatuksen Neymarin siirrosta: ”Mahdotonta”
- James Rodríguez saattaa palata kotimaahansa: ”Teimme todella hyvän tarjouksen”
- Juventus on kiinnostunut Barcelonan huipputopparista
- Di Marzio: Englantilaisseura kiinnostunut Jesse Jorosesta
- Manchester City puuhaa 40 miljoonan euron pelaajahankintaa
- Onni Valakari herättää kiinnostusta MLS:ssä – ei ole palaamassa Ruotsiin
- Lassi Lappalainen löysi uuden seuran
- Virallista: Jere Uronen palaa Ruotsiin
- MLS-valmentaja torppasi ajatuksen Neymarin siirrosta: ”Mahdotonta”
- Noah Pallas lähtee ulkomaille – HJK:lle siirtokorvaus
- James Rodríguez saattaa palata kotimaahansa: ”Teimme todella hyvän tarjouksen”
- Di Marzio: Englantilaisseura kiinnostunut Jesse Jorosesta
- Lassi Lappalainen löysi uuden seuran
- Manchester City puuhaa 40 miljoonan euron pelaajahankintaa
- Onni Valakari herättää kiinnostusta MLS:ssä – ei ole palaamassa Ruotsiin
- Juventus on kiinnostunut Barcelonan huipputopparista
- Djurgården havittelee KuPS:n puolustajaa
- Venezia etsii tulitukea Joel Pohjanpalolle – kiinnostunut yli sadan Serie A -maalin hyökkääjästä