SJK värväsi maalivahtilupauksen Ykkösestä – koko ura samassa seurassa

Useita peliliikkeitä siirtomarkkinoilla jo tehnyt SJK tiedotti sunnuntaina kotisivuillaan uusimmasta värväyksestään. Seinäjokisten tuorein sopimuspelaaja on 19-vuotias Mehdi El Moutacim. Nuoren maalivahdin sopimus kattaa kauden 2020, mutta siinä on optiot kahdesta seuraavasta kaudesta.
Espoossa syntynyt El Moutacim on pelannut koko tähänastisen uransa tammisaarelaisessa EIF:ssä. Päättyneellä kaudella hän pelasi Ykkösessä 26 ottelua. Yhteensä pelattuja otteluita maan toiseksi korkeimmalla tasolla on kertynyt jo 39.
– Aivan mahtavalla fiiliksellä lähden mukaan. Kävin Seinäjoella aiemmin tutustumassa ja näin kaikki olosuhteet täällä. Se vaikutti minut samantien siitä, että tämä on todella ammattimainen seura, jossa tehdään kovaa työtä, Mehdi El Moutacim kommentoi SJK:n tiedotteessa.
[readmore from=SJK]
– Koko urani olen tehnyt töitä sitä varten, että pääsisin juuri tämmöiseen paikkaan. Paikkaan jossa asiat tehdään näin tosissaan ja seuraan, joka haluaa aina voittaa ja jossa tekeminen on näin kovalla tasolla. Joten kyllä tässä aivan mahtavalla fiiliksellä lähdetään pelaamaan jalkapalloa Seinäjoelle.
185-senttinen El Moutacim on ollut mukana myös Suomen U21-maajoukkueen harjoitusleirillä. Hänen juurensa ovat isän puolelta Marokosta.
SJK:lla on kotisivujen pelaajaluettelon mukaan kasassa nyt 16 pelaajasopimusta ensi kaudelle. Joukkueen ykkösmaalivahti on tämänhetkisessä tilanteessa Jesse Öst.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Huuhkajille karvas pettymys Liettuassa – menetti kahden maalin johdon
- Glen Kamara avauksessa – katso Huuhkajien kokoonpano Liettua-peliin
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot