Leverkusen-luotsilta suitsutusta Lukas Hradeckylle: ”Hän on täydellinen maalivahti”

Bayer Leverkusenin tämänkertainen taival Mestarien liigassa päättyi keskiviikkona, kun Werkself taipui kotikentällään Juventukselle maalein 0-2. Voittokaan ei tosin olisi riittänyt jatkoon, koska Atlético Madrid kaatoi samaan aikaan Lokomotiv Moskovan 2-0.
Leverkusenin maalilla pelasi tuttuun tapaan Lukas Hradecky, joka ei kuitenkaan mahtanut Cristiano Ronaldon ja Gonzalo Higuaínin maaleille mitään. Joukkueen valmentaja Peter Bosz kehuikin suomalaista pelin jälkeen vuolaasti. Hänen mukaansa Hradeckylla on kaikki huippumaalivahdilta vaadittavat ominaisuudet kunnossa. Valmentajan mielestä Leverkusenin ykköstorjuja on kokonaisvaltainen paketti.
– Hänellä (Hradeckylla) on mielettömän hyvä kausi. Hän on täydellinen maalivahti, Bosz kehui SvenskaFansin haastattelussa.
– Hän pystyy pelaamaan molemmilla jaloilla ja on hyvä yksi vastaan yksi -tilanteissa. Ne ovat ennen kaikkea hänen vahvuutensa.
Juventus-ottelussa Hradecky ei Boszin mukaan erityisen koville joutunut.
[readmore from=Hradecky-Lukas]
– Tänään hänellä ei ollut kovin paljon töistä. Mutta niistä, joita hänellä oli, selvisi hän hyvin.
30-vuotias Hradecky antoi omia kommenttejaan ottelusta Bayer Leverkusenin Twitter-tilillä.
– Neljännesvälieräpaikka ei karannut käsistämme tänään. Olisi ollut hienoa kukistaa Juventus. Minusta me pelasimme hyvän ottelun. Tämä peli oli paljon tasaisempi kuin vieraspeli Torinossa, Hradecky totesi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa