30-vuotias Lukas Hradecky palasi haastattelussa Huuhkajien juhlatunnelmiin – ”Olut tietysti alkoholitonta”

Huuhkajien luotettava maalivahti Lukas Hradecky kävi ennen viikonlopun bundesliigakierrosta seuransa Bayer Leverkusenin TV-haastattelussa. Hyväntuulisessa rupattelussa keskityttiin ennen muuta ajankohtaiseen aiheeseen, eli Suomen EM-kisapaikkaan ja sen jälkeiseen juhlintaan.
Jo haastattelun alkajaisiksi Hradecky pahoitteli, ettei hänen puheestaan saanut niin hyvin selvää. Mies kun kertoi kadottaneensa äänensä Suomen-vierailullaan.
Haastattelussa Hradeckylle näytettiin joitain valokuvia Huuhkajien unohtumattomasta illasta, alkaen kannattajien pitch invasionista.
– Meitä varoitettiin jo ennen peliä, että niin voi käydä, jos voitamme pelin. Kaikki käyttäytyivät kuitenkin oikein hyvin, vaikka monet olivatkin vahvassa humalassa. Heidän takiaan me pelaajat emme saaneet juhlia keskenämme, mutta kuvasta näkyy, miten paljon kisapaikka merkitsi Suomelle, Hradecky selvitti.
Maalivahti ei suoralta kädeltä julistanut kisapaikkaa uransa suurimmaksi hetkeksi.
– Minulla on ollut etuoikeus kokea jo paljon, mutta TOP 3:een se menee ainakin. Toivottavasti saan voittaa vielä isompia juttuja Suomen tai Leverkusenin kanssa tulevaisuudessa.
Seuraava kuva on Hradeckysta juhlimassa huuhkajanaamari päässään. Otos todistaa maalivahdin mukaan hienosti sen, ”millainen tyyppi hän on”. Luonnollisesti Hradecky sai myös selvittää Huuhkajat-lempinimen alkuperää haastattelijalle.
Hradeckyn joukkuetoveri Joel Pohjanpalo ei loukkaantumisen vuoksi Liechtenstein-pelissä pelannut, mutta pukukopin juhlissa hyökkääjä oli luonnollisesti mukana.
– Se oli niin sääli, sillä Joel oli odottanut tätä peliä innoissaan. Joelin hymystä näkee, miten paljon se (kisapaikka) hänelle merkitsi. Me kaikki toivomme, että Joel toipuu kuntoon ja voi olla ensi kesänä yksi 23:sta pelaajasta, Hradecky toteaa.
– Tuo olut on tietysti alkoholitonta, hymyilevä suomalainen huikkasi kameralle.
#Werkself #Hradecky
Lauantaina Hradecky palasi tositoimiin Bundesliigassa, kun Leverkusen jäi epäonnekkaaseen 1-1 -tasapeliin Freiburgia vastaan. Kotijoukkue kolisutteli maalipuita useaan otteeseen, muttei onnistunut hyödyntämään lukuisia maalipaikkojaan kuin kerran. Myös Joel Pohjanpalo nähtiin tervehtimässä faneja stadionilla.
IMMER WEITERKÄMPFEN! – @JPohjanpalo
Werde schnell wieder fit, Danger!
#B04SCF | #Werkself | #Pohjanpalo
Sunnuntaina Hradeckyn juhlakausi sai kuitenkin jatkoa, sillä mies sai mittariin 30 ikävuotta. Leverkusen luonnollisesti myös onnitteli maalivahtiaan sosiaalisen median välityksellä. Kuten Hradecky itse haastattelunsa päätteeksi totesi: ”30 vuotta! Herranen aika, minähän olen vaari”.
Von
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maajoukkuehyökkääjä sairaalaan sydänoireiden takia
- Näin lähellä Lukas Hradecky oli koko Bundesliigan ennätystä
- Tätä on odotettu – Huuhkajien pelaaja osui viimeinkin
- Maalitykki! Joel Pohjanpalo on superiskussa
- Donald Trump hehkutti tuontitullien vaikutusta MM-kisoihin: ”Jännite on hyvä asia”
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Tätä on odotettu – Huuhkajien pelaaja osui viimeinkin
- Maalitykki! Joel Pohjanpalo on superiskussa
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- Näin lähellä Lukas Hradecky oli koko Bundesliigan ennätystä
- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- Donald Trump hehkutti tuontitullien vaikutusta MM-kisoihin: ”Jännite on hyvä asia”
- HJK hankki maajoukkuepelaajan