Näkökulma: Operaatio uskottavuudenpalautus alkanut – HJK otti viime kaudesta opikseen

2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2017, 2018. Kun yksi seura voittaa kymmenen vuoden sisällä kahdeksan mestaruutta ja operoi vuodesta toiseen muihin verrattuna ylivertaisella budjetilla, on täysin luontevaa, että siltä joka vuosi myös mestaruutta odotetaan.

Edellämainittu lukusarja kytkeytyy tietysti suomalaisen jalkapalloilun menestyksekkäimpään joukkueeseen HJK:hon. Kuten tiedetään, listasta puuttuu vuosiluku 2019, sillä HJK:n osalta jo päättynyt kausi oli täydellinen mahalasku.

”Vähempään emme tyydy”

Tämänkin kauden alla ilmoitetuista pelaajabudjeteista kävi ilmi, että HJK:n pelaajabudjetti oli yhtä suuri kuin suurimpina haastajina pidettyjen KuPS:n (tuleva mestari) ja Hongan (pronssimitalisti) yhteensä. Lisäksi Klubiin saapui vielä kesken kauden viisi uutta pelaajaa, ja tuskin Tim Väyrynen ja Petteri Forsellkaan ihan halvimmasta päästä ovat.

Siksi(kin) HJK:n floppaaminen kaikilla rintamilla – Suomen Cupissa, europeleissä ja Veikkausliigassa – oli täydellisen surkea epäonnistuminen. Se, että se jäi kauden päätteeksi ulos myös kesän 2020 europeleistä, oli kuin ilkikurista pilkkaa jo mutaiseen katuojaan tönäistylle miljonäärille. Lyötyä lyötiin.

Tulosurheiluun kuuluu olennaisena osana kunnianhimoinen tavoiteasettelu. Silti HJK:n viime kauden alla julkisesti lataamaansa triplapäämäärään (cup-voitto, Veikkausliigan mestaruus ja lohkovaihepaikka europeleissä) liittämä lause ”Vähempään emme tyydy” on pamahtanut suurseuran kasvoille kuin veromätkyt, tai kermakakku päin pellen pläsiä mustavalko-tv:n aikakauden sketseissä. Samalla, kun maaseudulla on nauraa tirskuttu, ovat Klubi-fanit saaneet suolaa haavoihinsa.

Ehkä ensimmäinen oppi menneen kauden virheistä olikin luettavissa jo toimitusjohtaja Aki Riihilahden twiitistä. Nyt Riihilahti ei lähtenyt puhumaan mestaruuskantaan paluusta, vaan tyytyi toteamaan, että ”ensi kaudella ollaan parempia”. Se on kieltämättä jopa helpolta kuulostava lupaus, ottaen huomioon, miten heikko HJK tällä kaudella nähtiin.

Puheet ovat tietysti vain puheita ja twiitit twiittejä, mutta ”vähempään emme tyydy”, ja siihen viitannut irvailu tarjoavat epäilemättä Klubille arvokasta oppia. Veikkausliigaakaan ei voiteta tätä nykyä puolivaloilla pelaten tai päin sanonko-mitä kootulla joukkueella.

Kun muualta löytyy kiistatta parempia tuoreita näyttöjä laadukkaasta pelaajatarkkailusta, ensiluokkaista valmennusosaamista, vakaa talous sekä työtä pelkäämätön asenne, saa tantereeseen kompuroinut jättiläinen pian huomata pienempiensä kiitävän tämän selän yli ja menevän menojaan – pompaten vain ylisuuren nenän kautta horisonttiin vilistäessään.

Ylimielisyys yhä Rapidin vartin peruja?

Kausi 2019 oli sekä toimitusjohtaja Riihilahdelle että kesken kauden potkut saaneelle valmentajalle Mika Lehkosuolle kuudes tehtävässään. Se, että HJK voitti mestaruuden vain puolilla näistä kausista, on resursseihin suhteutettuna jopa vaatimaton saavutus.

Jossain kohtaa on jotain tainnut nousta hattuun odotusten kasvaessa ylisuuriksi. Kenties tuo ajankohta on maaginen ”Rapidin vartti” kesältä 2014, joka vei HJK:n Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Sekä Riihilahti että Lehkosuo saivat siitä lentävän lähdön, ja tuo liito ammuttiin tällä kaudella tylysti alas.

Kesän 2015 Astana-pettymystä lukuun ottamatta HJK ei ole ollut viime vuosina lähelläkään lohkovaihepaikkaa, mutta silti sen puheet antoivat ymmärtää seuraavan täysosuman olevan vain ajan kysymys. Eikä kyse ole pelkistä puheista, vaan myös tähän kauteen valmistautuminen näytti siltä, että ”tuon suon yli mennään lohkovaiheeseen niin että heilahtaa”. Suunnitelmissa ei mietitty helmi- maalis-, huhti- tai toukokuuta, vaan saman tien suoraan syyskuun lohkovaihetta.

Toivotaan toivotaan – siirtopolitiikkaa

HJK:sta poistuivat viime kauden päätteeksi muun muassa Juha Pirinen, Hannu Patronen, Moshtagh Yaghoubi, Anthony Annan ja sarjan maalikuningas Klauss. Tärkeitä pelimiehiä jokainen, ja viimeksimainittu ennen kaikkea.

Lähtijöitä paikattiin joululoman tienoilla Joonas Vahteralla ja Henri Toivomäellä. Molemmat ihan kelpo pelimiehiä, mutta eivät edes aivan Veikkausliigan eturivin pelaajia. Vahteran ja Toivomäen panos HJK:ssa jäikin vaatimattomaksi, osin loukkaantumisistakin johtuen. Muut profiilihankinnat Elderson, Harmeet Singh ja Marco Bueno puolestaan tulivat joukkueeseen vasta maaliskuussa – vain joitain päiviä tai korkeintaan pari viikkoa ennen veikkausliigakauden alkua, Suomen Cup -fiaskon jo kypsyttyä.

Hämmästelin jo viime talvena sitä, kuinka paljon tasoitusta HJK päätti kilpailijoilleen antaa. Enkä yritä nyt pelkästään jälkiviisastella, sillä toimituksemme kausiveikkauksessa sijoitin HJK:n sijalle kolme (rehellisyyden nimissä todettakoon myös, että ”finalistit” KuPS:n ja Interin sijoitin myös HJK:n taakse).

Klubissa aliarvioitiin täydellisesti harjoituskauden merkitys. Joukkueelle ei annettu mahdollisuutta kasvaa vuoden ensi kuukausina yhteen ja opetella rauhassa valmentaja Lehkosuon pelitapaa. Pahimmaksi onneksi jokainen edellämainitusta ulkomaalaistriosta osoittautui flopiksi eikä pelannut enää kauden viimeisissä peleissä. Palkoissa säästäminen kävi todella kalliiksi.

Kun KuPS leireili helmikuun lopussa Turkissa ja Inter maaliskuun alussa Espanjassa, olivat joukkueet olleet yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamassa kasassa jo pitkään. Yhteistä pelitapaa oltiin siis hiottu hartaudella ja hyvissä olosuhteissa, ja valmennusjohto pystyi vielä arvioimaan, millä osa-alueella mahdollisia puutteita vielä oli. Tuon hyvän valmistautumisen hedelmistä saatiin sarjakauden aikana nauttia.

Nyt on toinen ääni kellossa

HJK-leirissä kausi 2019 halutaan varmasti unohtaa mahdollisimman pian, mutta ei ottamatta siitä oppia. Seurajohdossa katseet käännettiin kohti ensi kautta jo kauan sitten, sillä vain päivä kauden päättymisen jälkeen HJK julkaisi Lucas Lingmanin ja Antonio Regueron sopimukset. Tänään, kaksi päivää kauden päättymisen jälkeen joukkoon liittyi Luis Carlos Murillo.

[readmore from=HJK]

Nyt HJK näyttää olevan taas oikealla tiellä, sillä kolmikosta tiedetään hyvin, mitä saadaan. Reguero ja Murillo ovat pelipaikkojensa ehdotonta eliittiä Veikkausliigassa, ja kehitysikäinen Lingmankin varsin lähellä sitä. Jos Lingman nostaa RoPS:n vuosista edelleen tasoaan, kuittaa HJK (viimeistään) vuoden päästä miehestä siirtokorvauksen. Mikä kaikkein tärkeintä, Reguero, Murillo ja Lingman harjoittelevat HJK:n mukana jo loka-marraskuusta lähtien.

Pitkän pennin HJK tässä hävisi, sillä se maksoi RoPS:lle tuhdin summan ilmaiseksi napapiirille päästämästään Lingmanista. Arvatenkin trio nauttii Helsingissä myös Suomen mittapuussa ensiluokkaista palkkaa. Jos jollain suomalaisseuralla, niin juuri Klubilla on kuitenkin tällaiseen muskelinnäyttöön varaa. Kaupan päälle HJK tuli heikentäneeksi näillä siirroilla kilpailijoitaan, aitoon Bayern Münchenin (ja ykköshaastaja Borussia Dortmundin, vaikkei siitä samaan sävyyn puhutaankaan) tyyliin.

Valttikorttina Morelos-miljoonat

Toista samanlaista mutapainikautta HJK ei varmasti halua kokea, joten nyt ollaan luultavasti lyömässä isoa rahaa tiskiin. Kuten todettua, HJK:n kukkaro sen kaiketi kestää. Europeleistä jääminen tekee kassaan useiden satojen tuhansien vajeen, mutta toisaalta Klubin hihassa on yhä edelleen kortti nimeltä Alfredo Morelos. On vain ajan kysymys, milloin kolumbialainen maalitykki siirtyy Rangersista vielä isompiin ympyröihin. Kun näin käy, tulee siirtosumma olemaan massiivinen. HJK:nkin kohdalla puhutaan silloin miljoonista.

Vaikka HJK onkin suomalaisittain kaiken nähnyt seura, on sillä vielä 2010-luvun lopussakin omat oppivuotensa. Ehkä tänä talvena ei enää ihmetellä, miksi HJK antaa tasoitusta ja kokoaa joukkueensa palaset vasta viime tingassa. Nyt näyttää siltä, että HJK:n avainpalikat haalitaan kasaan jo ennen pikkujouluaikaa. Ehkä ensi kesänä on edessä imperiumin vastaisku?