Kenen palkinto se oikein olikaan? Messin pojat eivät tahtoneet luopua isänsä Kultaisesta kengästä
Barcelonassa palattiin maaottelutauolta juhlavissa tunnelmissa, kun Lionel Messi vastaanotti uransa kuudennen Kultaisen kengän Euroopan sarjojen parhaana maalintekijänä. Messi on voittanut palkinnon useammin kuin kukaan muu. Cristiano Ronaldo on pokannut pystin neljästi, eikä kukaan muu kahta kertaa enempää. Messi teki kaudella 2018-2019 La Ligassa kaikkiaan 36 maalia.
Palkintogaalasta tallentui aikakirjoihin myös söpö video, kun Messin ja Antonella Rocuzzon pojat Thiago ja Mateo kutsuttiin lavalle ojentamaan isälleen palkinto. Pojat ymmärsivät kuitenkin sen verran hyvän päälle, etteivät halunneet luopua kiiltävästä kengästä hyvällä. Lopulta Lionel Messi otti ohjat omiin käsiinsä ja tarrasi palkinnon vastentahtoisten poikiensa käsistä puoliväkisin.
Messillä oli juhlapäivä muutenkin, sillä tänään tuli kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun argentiinalainen suoritti FC Barcelonan edustusjoukkueessa La Liga -debyyttinsä. Barcelona latasi tästäkin historiallisesta hetkestä Twitteriin videoklipin.
The best in history.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin

- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”