Suomi voitti eilen Kreikan lukemin 1-0. Voitto oli todella iso ja Suomella on nyt todella herkulliset asetemat haastaa Italia sunnuntaina. Suomi ei vielä ole EM-kisoissa, mutta lähellä se jo alkaa olemaan. Viiden pisteen kaula tuntuu turvalliselta, kun puolet lohkosta on pelattu.

Eiliseen otteluun tiivistyi se, miksi Suomi on päässyt siihen asemaan, jossa se nyt on.

Ensinnäkin, yksi asia on selvä: Kreikalla on paremmat pelaajat, kuin Suomella. Se on kylmä fakta ja siitä on turha lähteä vänkäämään. Jos miettii esimerkiksi Kreikan puolustuslinjaa, pelasi siellä absoluuttisia tähtipelaajia esimerkiksi Serie A:sta ja Valioliigasta.

Suomi ylisuorittaa tällä hetkellä pelaajamateriaaliinsa nähden huomattavalla tavalla. Salaisuus on siinä, että Suomi on parempi nimenomaan joukkueena. Suomen valmennus on tällä hetkellä valovuosia edellä esimerkiksi juuri Kreikan vastaavaa.

Tämä asia näkyi pelin aikana eri tavoin. Suomi pystyi esimerkiksi puolustuspelaamisen taktisilla nyansseilla neutralisoimaan Kreikan hyökkäyspelin. Kreikka etsi etenemistä oikean puolen sisäkaistalta, kun se levitti toisen keskikenttäpelaajansa oikeaan ”alataskuun”. Kreikan laitahyökkääjä liikkui laitakaistalta sisäkaistalle ja laitapuolustaja nosti leveyteen. Suomi vastasi tähän organisoidulla kolmiopuolustamisella: vasen laitalinkki paineisti Kreikan alataskussa ollutta pelaajaa, laitapuolustaja nosti leveyteen nousseeseen laitapuolustajaan ja painollisen puolen keskikenttäpelaaja tuki keskustan puolelta.

Suomi oli jatkuvasti positionaalisesti Kreikkaa askeleen edellä. Se johti siihen, ettei Kreikka päässyt hyödyntämään laadullisia ylivoimiaan, joita sillä oli ympäri kenttää.

Oli toki selvää, että Suomen hyökkäyspeli oli tukkoista Kreikan parantunutta puolustuspeliä vastaan. Mutta sellaista se on, kun vastassa on hyviä pelaajia. Ei Suomi voi odottaa, että tällaisista peleistä pystyttäisiin tekemään altavastaaja-asemassa ilotulitusta.

Suomen tavoite ei ollut tehdä pelistä korkeiden maaliodotteiden viihdettä, vaan pitää maaliodotteet pieninä ja odottaa Kreikan pelikurin rakoilemista. Se tukki omaa selustaansa puolustamalla Kreikan hyökkäyspelin ja piti itse palloa riskittömästi puolustavalla kenttätasapainolla. Sellaiset nollatason adjektiivit, kuten aktiivisuus tai pelirohkeus oli heitetty romukoppaan päävalmentaja Markku Kanervan johdolla.

Aktiivisuuden sijaan Suomen pelissä näkyi usein tilanteita, joissa se hyökkäsi vain neljällä pelaajalla pitäen jopa kuusi pelaajaa pallon tasalla tai alapuolella. Keskikentältä tai laitapuolustajan paikalta noustiin mukaan hyökkäyksiin erittäin valikoiden.

Suomi pystyi luomaan nopeilla vastaiskuillaan jonkinlaista uhkaa Kreikan maalia kohti, mutta ei sittenkään riittävästi. Kreikka oli toisaalta omissa positiivisissa tilanteenvaihdoissaan erittäin heikko, mikä johtuu heidän lyhytjänteisestä prosessistaan. Joukkue oli saanut jotain järkeä pallonhallintavaiheen sekä puolustamisen organisointiin, mutta siirtymiset pelin vaiheista toisiin sujuivat kankeasti.

Asetelma, jossa Suomi pelasi paremmin joukkueena, mutta jossa Kreikalla oli paremmat pelaajat, johti loogisella tavalla ääritasaiseen vääntöön.

1-0-voiton ratkaisivat Suomen pelikuri, taktinen laatu sekä taktisesta laadusta usein syntyvä henkinen lujuus.

On vaikea kuvitella, että Suomen puolustajat hölmöilisivät omassa boksissa, kuten Dimitris Kourbelis hölmöili Kreikan boksissa aiheuttaen kankealla taklauksellaan pilkkutuomion.

Oli silmiinpistävää, mistä koko tilanne lähti. Suomella oli ennen pilkkutuomiota rajaheitto, jossa pyrittiin organisoituun toimintaan. Organisoitua rajaheittotoimintaa näkyi läpi ottelun, kun pallon ympärillä ollut kolmikko teki erilaisia toisiaan täydentäviä ja automatisoituja liikkeitä.

Kun meneillään olevat karsinnat alkoivat Italiassa, tällaista ei Suomen pelissä näkynyt. Karsintojen aikana on kehitytty ja alettu repimään pienistäkin pelin paloista marginaaleja omalle puolelle.

Suomen pelin salaisuus onkin tällä hetkellä taktisessa laadussa, henkisessä lujuudessa ja pelikurissa.

Suomen pelaajat eivät ole muutamassa vuodessa muuttuneet, mutta prosessi pelin taustalla on. Hyvän joukkuepelaamisen lainalaisuus on se, että 1+1=3. Tämä näkyy nyt Huuhkajien otteissa.

Oli myös virkistävää, miten Suomi pelasi johtoasemassa. Glen Kamara, Tim Sparv ja kumppanit kaatuilivat rikkeitä korostavasti ja pelasivat aikaa loukkaantumisia näytellen. Suomi jäädytti pelin epäsuomalaisella tavalla ja tuloksena oli Kreikan takaa-ajon täysi kontrollointi. Taktinen laatu tuotti henkistä lujuutta.

Suomalaisessa maajoukkuejalkapallossa eletään nyt harvinaista aikaa. Suomi repii valmennusprosessinsa avulla pelaajista irti maksimaalista tehoa. Materiaali ei ole lohkon heikoin, mutta se ei ole myöskään lohkon toiseksi paras.

On ollut aikoja, jolloin Suomella on ollut lohkon huippumateriaali, mutta valmennus on antanut tasoitusta. Nyt asia on kääntynyt päälaelleen. Suomi on tekemässä jalkapallossa samaa, mitä lentopallossa ja koripallossa on pystytty viimeisen vuosikymmenen aikana tekemään.

On muistettava, että Suomi tarvitsee vieläkin täysin maksimaalisia onnistumisia selvitäkseen kisoihin. Mutta tärkeintä on, että Suomi antaa omalla toiminnallaan sellaisiin tänä päivänä mahdollisuuden.

Aiheet Huuhkajat Kanerva Markku Näkökulmat Suomi