Kakkosesta maajoukkueeseen – vantaalaisseuran pelaaja oli tekemässä MM-karsintahistoriaa

Kakkosessa pelaavan Vantaan Jalkapalloseuran puolustaja Ahmed Said Ahmed debytoi torstaina Somalian A-maajoukkueessa.
Ahmed, 21, pelasi täydet minuutit Somalian voittaessa Zimbabwen MM-karsintaottelussa 1-0. Kyseessä on historiallinen voitto Somalialle, joka ei ollut aiemmin voittanut yhtään MM-karsintapeliä.
Ennen torstaita Somalia oli pelannut 11 MM-karsintaottelua, joista se oli hävinnyt kahdeksan ja pelannut kolmessa tasan.
Somalia lähti otteluun suurena altavastaajana. Se on tuoreimmassa Fifa-rankingissa Afrikan maista Eritrean kanssa viimeisenä, sijalla 202. Zimbabwe on Fifa-rankingissa 112:s.
Samalla katkesi Somalian yli kymmenen vuotta kestänyt voitoton putki virallisissa otteluissa. Somalia oli viimeksi juhlinut voittoa tammikuussa 2009, jolloin se kaatoi Tansanian 1-0. Tuon jälkeen Somalia pelasi 26 virallista ottelua, joista se pelasi yhdessä tasan ja hävisi muut.
Somalia ja Zimbabwe kohtaavat vielä sunnuntaina toistamiseen kaksiosaisen karsintaottelun toisessa osassa.
Ahmed on tällä kaudella pelannut Kakkosen A-lohkossa 13 ottelua. Hän on aiemmin urallaan edustanut myös Nurmijärven Jalkapalloseuraa, Grankulla IFK:ta, Gnistania ja PK-35 Vantaata, jonka paidassa hän pelasi 11 ottelua Veikkausliigassa kaudella 2016.
We are very proud of our bro @casanyoo.
Grateful for our second country #Finland for the opportunity we have received here to achieve our dreams despite coming from a low income family and being raised by a single mom.#Qatar2022 #OceanStars
@CAF_Online | #WCQ
Lähteet: Fifa, Transfermarkt
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Huuhkajille karvas pettymys Liettuassa – menetti kahden maalin johdon
- Glen Kamara avauksessa – katso Huuhkajien kokoonpano Liettua-peliin
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Ennakkopaketti MM-karsintaotteluun Liettua-Suomi: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Friisin kommentit
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- MTV Urheilu: Veikkausliigan sarjanousijan pelaajaa syytetään raiskauksesta
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin