Huuhkajille ja Helmareille samat palkkiot – uutinen sai riemastuneen vastaanoton
Norjalainen jalkapalloilu nousi syksyllä 2017 maailmalla laajasti otsikoihin. Tuolloin uutisoitiin, että maan miesten ja naisten maajoukkuepelaajat saavat jatkossa maajoukkuepeleistä samansuuruiset palkkiot.
Norjan mallia ei ole juurikaan maailmalla seurattu, mutta nyt yhteiseen rintamaan liittyy Suomi. Palloliitto tiedotti tiistaina kauan odotetusta askeleesta. Naisten A-maajoukkueen pelaajat solmivat Palloliiton kanssa uuden nelivuotisen pelaajasopimuksen. Sopimuksen myötä naisten ja miesten A-maajoukkueiden pelaajasopimukset ovat samansisältöiset, ja palkkiot siis myös yhtä suuret.
– Tämä on yksi teoista, joilla panostamme naisten jalkapalloon. Haluamme olla mukana kehittämässä vastuullisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoo Palloliiton kotisivuilla.
– Toivottavasti esimerkkimme haastaa ja innostaa myös mediaa, kumppaneita ja kannattajia mukaan panostamaan naisten jalkapalloon.
Helmarien kapteeni Tinja-Riikka Korpela pitää sopimusta suomalaiselle jalkapallolle ja urheiluyhteisölle merkittävänä etappina.
– Nyt jaamme yhteisten unelmien ja tavoitteiden lisäksi myös yhteisen, samansisältöisen sopimuksen. Monille meille pelaajille sopimus on taloudellisestikin tärkeä, mutta myös konkreettinen osoitus siitä, että A-maajoukkueet ovat yhdenvertaisia, Korpela sanoo
Pääsihteeri Marco Casagrande lisää, että Palloliitossa investoidaan nyt maajoukkueen pelaajasopimuksien lisäksi myös kotimaisen naisten jalkapallon resursseihin.
– Haluamme nostaa Naisten Liigan seuraavalle tasolle. Se työ on hyvällä alulla naisten jalkapallon kehityspäällikkö Heidi Pihlajan johdolla, Casagrande sanoo.
3-0 -vierasvoitolla Albaniasta maanantaina EM-karsintaurakkansa aloittaneiden Helmarien pelaajat tiedottivat uudesta sopimuksesta näkyvästi Twitterissä muun muassa ”Oi Suomi on” -videoviestein.
#OiSuomiOn #Helmarit #Huuhkajat #yhdessä #supersyksy
Palloliiton edistysaskel sai ihastuneen vastaanoton. Päätöstä kehuivat muun muassa naisjärjestöjen pääsihteeri Terhi Heinilä, pitkäaikainen veikkausliigapelaaja Ilja Venäläinen, kansanedustaja, entinen huippu-urheilija ja aktiivinen urheiluvaikuttaja Sari Multala ja monet muut.
Hyvin toimittu #Helmarit
@naisjarjestot #tasaarvoteot
#OiSuomiOn #Helmarit #Huuhkajat #yhdessä #supersyksy
#equalgame #swewnt #helmarit #sweden #suomi #finland #womensfootball
Monia on saattanut ihmetyttää, miksi viime vuonna maailman parhaaksi naispelaajaksi valittu Ada Hegerberg boikotoi A-maajoukkuetta edelleen, vaikka hänen kotimaansa Norja alkoikin ensimmäisenä maana maksaa samansuuruisia palkkioita miesten ja naisten maajoukkuepelaajille. Osasyy on epäilemättä seurajoukkuejalkapalloilussa tanakasti istuvassa epätasa-arvossa, jonka saralla tehtävää on paljon.
The Local käsitteli asiaa kesäkuussa julkaisemassaan jutussa. Jutussa Stabaekin puolustaja Guro Bergsvand kertoo, kuinka hänkin tekee monien muiden tavoin 60-70 tunnin työviikkoja, joista puolet menee päivätöissä ja puolet jalkapalloilun parissa. Pääsarjapelaajille kun maksetaan usein vain parisataa euroa, joka ei vauraassa Norjassa ole kummoinenkaan luku.
– Täytyy todella rakastaa sitä, mitä tekee, sillä muuten siihen ei riitä sydäntä, IT-yrityksen hallintojohtajana toimiva Bergsvand kommentoi.
Bergsvand lähtee tavallisesti kotoaan aamukuudelta kuntoharjoituksiin. Sitten hän tekee ”normaalin” työpäivänsä, kunnes edessä ovat futistreenit. Kotiin hän palaa iltaseitsemän tai -kahdeksan maissa.
– Ei se helppoa ole. Työnantajaksi täytyy ymmärtää sinua ja naisten jalkapalloilua, sillä eivät sitä kaikki tee.
Bergsvandia ei häiritse ainoastaan valtava palkkaepätasa-arvo, vaan myös muut asiat. Esimerkkinä hän mainitsee sen, ettei seuran naisjoukkueen harjoituksissa ole fysioterapeuttua, vaikka sellainen järjestyy saman seuran 12-13-vuotiaille poikajunioreille.
Norjan ja Suomen palloliitot tekevät epäilemättä erittäin arvokasta työtä tasa-arvon saralla, mutta kuten Ada Hegerbergkin on usein todennut, on matka vielä todella pitkä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen