Costa Rican maajoukkueluotsi lopetti: ”En tiennyt, että tämä on niin tylsää”
Gustavo Matosas on eronnut Costa Rican A-maajoukkueen päävalmentajan pestistä toimittuaan tehtävässä alle vuoden.
Uruguaylainen Matosas, 52, myöntää, että maajoukkueen valmentaminen ei sovi hänelle. Siitä hän syyttää pitkiä aikoja pelien välissä.
– Tajusin, että maajoukkueessa tunnen oloni aikaansaamattomaksi, vaikka katson kyllästymiseen asti videoita, kommentoi Matosas ESPN:n mukaan keskiviikkona lehdistötilaisuudessa,
– Tämä ei ole sitä, mitä haluan tehdä.
– Se on vaikeaa, kun ei voi valmentaa pelaajia päivästä toiseen. Saan pelaajat käyttööni viikoksi kerrallaan kahden kuukauden välein, ja se syö minua sisältä. En tiennyt, että se on niin vaikeaa. Luulin, että kestäisin sitä.
– En tiennyt, että maajoukkueen valmentaminen on niin tylsää. En kadu sitä enkä lähde turhautuneena, koska annoin parhaani. En aio valmentaa maajoukkuetta enää uudestaan. En pysty siihen, että näen pelaajia vain kahden kuukauden välein. Se ei ole minulle.
Matosas aloitti Costa Rican päävalmentajana viime vuoden lokakuussa. Hänen aikanaan Costa Rica pelasi kahdeksan ottelua, joista se voitti kolme ja hävisi viisi.
Aiemmin urallaan Matosas on valmentanut eri puolilla Etelä-Amerikkaa sekä Meksikossa ja lyhyesti Saudi-Arabiassa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä