Barcelonan entinen hyökkääjä jakoi näkemyksensä seuran ranskalaistähdestä: ”Hän on kuin pikkupoika”

Barcelonan entisen hyökkääjän Kevin-Prince Boatengin mukaan seuran suurhankinta Ousmane Dembélé tarvitsee paljon tukea ja ohjausta, jotta hän voisi saada kaiken irti potentiaalistaan.
Boateng, 32, pelasi Barcelonassa viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla Sassuolosta ja siirtyi tänä kesänä Fiorentinaan.
Laitahyökkääjä Dembélé, 22, siirtyi Barcelonaan Borussia Dortmundista kesällä 2017. 105 miljoonaa euroa vaihtoi kaupassa omistajaa, ja Barcelona lupasi päälle vielä 40 miljoonaa euroa tiettyjen ehtojen täyttyessä.
Iso hintalappu toi mukanaan isot odotukset, joita Dembélé ei ainakaan vielä ole onnistunut täyttämään. Hänen aikaansa Barcelonassa ovat värittäneet useat loukkaantumiset ja kentän ulkopuoliset selkkaukset.
Ranskalaistaiturilta on nähty myös taianomaisia suorituksia ja hyviä pelejä, mutta niiden väliin saattaa mahtua monta viikkoa.
Boateng seurasi Dembélén tekemistä yhden kevään ajan ja uskoo saaneensa kuvan ranskalaisen mielenmaisemasta. Boatengin mielestä Dembélé on vielä nuori poika, joka heitettiin syvään päätyyn todella ajoissa.
– Hän on todella rauhallinen, ei puhu paljoa. Hän on minusta vielä kuin lapsi. Häntä on kohdeltava sellaisena kuin hän on, ja ehkä hän myöhästelee [harjoituksista], kommentoi Boateng Bildille.
– On olemassa pelaajia, jotka tekevät sitä uhmapäisyyttään, mutta hänen kohdallaan asia on eri tavalla. Hän on kuin pikkupoika. Pikkupoika, joka tienaa paljon rahaa ja on todella julkisessa asemassa. Häntä on johdateltava oikeaan suuntaan.
– Minulle hän on yhä pikkupoika, joka heitettiin syvään altaaseen ja joka maksoi yhtäkkiä 150 miljoonaa euroa. Hän ei vielä tiedä, miten kaikki tämä toimii, koska hän haluaa vain pelata jalkapalloa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”