Näkökulma: Phil Nevilleltä tärkeä puheenvuoro, mutta yhdessä asiassa hän erehtyi – kamerunilaisten kiukuttelu teki naisfutikselle palveluksen

Peliuransa aikana kolmesti Englannin EM-kisamiehistöön mahtunut Phil Neville on yksi naisjalkapalloilun globaalisti nimekkäimmistä valmentajista. 42-vuotias entinen Manchester Unitedin ja Evertonin laitapuolustaja palkattiin Englannin naisten A-maajoukkueen luotsiksi tammikuussa 2018, ja tunnettavuutensa ansiosta Neville on tuonut naisfutikselle paljon lisää näkyvyyttä.

Kun Neville avaa suunsa, toimittajilla on tapana kuunnella, ja siten viesti välittyy myös jalkapallon ystäville. Ja sunnuntaisen Englanti-Kamerun -neljännesvälierän jälkeen Neville todella puhui.

Neville totesi pelin jälkeen muun muassa näin (BBC:n mukaan):

– Minä en nauttinut pelistä, eivätkä nauttineet pelaajanikaan. Pelaajani säilyttivät keskittymisensä erinomaisesti, mutta nuoret ihmiset ympäri maailmaa näkivät televisiosta aivan vääränlaista käytöstä.

– Tyttäreni haluaa jalkapalloilijaksi, ja jos hän katsoi peliä, hän varmaan ajatteli: ”Ei, haluankin pelata verkkopalloa” (toim. huom. Isossa-Britanniassa erityisesti naisten ja tyttöjen suosiossa oleva koripalloa muistuttava joukkuepeli).

– Kamerunilaisten käytös oli väärin, sillä nyt maailmalle levisi kuvia naisten jalkapallosta, jossa joukkue kieltäytyy pelaamasta.

Neville, ja Kamerunia kolumnissaan rajusti ryöpyttänyt Telegraphin toimittaja Luke Edwards uskoivat ottelun vahingoittaneen naisfutiksen mainetta maailmalla. Tähän en usko. Päinvastoin, Kamerunin ”lakkoilu”, tuittuilu ja kovat otteet olivat naisten jalkapalloilulle parasta mahdollista mainosta.

Yksi mätä omena ei tässä tapauksessa koko satoa pilaa

Ranskassa pelattavissa MM-kisoissa on nähty upeaa jalkapalloa, huikeaa draamaa ja useita hienoja otteluita. Kenties kaikkein paras näistä oli samana iltana Englanti-Kamerun -pelin kanssa pelattu Ranska-Brasilia – vasta jatkoajalla ratkennut vauhdikas hyökkäävän jalkapallon näytös, jossa molemmilla joukkueilla oli sata lasissa ja korkea taitotaso.

Silti Englanti-Kamerun – jossa joukkueiden välinen tasoero oli paljon suurempi – on juuri se peli, joka maailmalla puhuttaa. Kenties peli on jopa tähänastisten kisojen kaikkein puhutuin ottelu. Ja juuri puhetta naisten jalkapallo kaipaa.

Vaikka FIFA ja merkittävimmät eurooppalaiset kansalliset jalkapalloliitot ovat pyrkineetkin naisten MM-turnauksen näkyvyyttä lisäämään – ja Ylekin tekee Suomessa erinomaista työtä kisojen ja kisauutisten välittämisessä – on matka kisojen saattamisessa kaikin puolin ammattimaiselle tasolle vielä pitkä.

Esimerkiksi Thaimaan maajoukkue pelaa kisoissa pitkälti yksityisen rahoittajan turvin, Jamaikalla naisten maajoukkue lakkautettiin kokonaan vain viisi vuotta aiemmin, ja lajin suurmaista USA ja Brasilia riitelevät kansallisten lajiliittojensa kanssa rahoituksesta ja palkkioista. Maalivahtilegenda Hope Solo puolestaan epäili, että Kamerunissa ei edes osattaisi kunnolla sääntöjä.

Tytöttely sikseen, ja realiteetit tiskiin. Ei naisten jalkapalloilun kuulu olla ”kilttien tyttöjen harrastelua”, vaan tunteillekin on sijaa. Juuri näkyvyyttä naisfutis eniten kaipaa, ja jos sitä tulee parhaiten eilisen kaltaisen ”farssin” kautta – sillä sellaiseksi kai peliä voi kutsua – niin olkoon sitten niin.

Eivät ylilyönnit ole ennenkään jalkapalloa turmioon suistaneet, vaan rujoille reaktioille on paikkansa. En kaipaa loukkaantumisia, käsirysyjä tai rajuja sääntöjenvastaisia taklauksia – joita nyt ei naisfutiksessa kovin usein nähdäkään – mutta jos yhden kerran naisten MM-ottelussa ”herrasmiesmäisyys” (tiedän, täysin sopimaton sanavalinta) loistaa poissaolollaan, ei se kisojen arvoa laske tippaakaan.

Ei hallaa harrastajamäärille?

Minulla ei ole parempaa tietoa Nevillen perheen harrastusvalikoimasta, ja päätös on toivottavasti Nevillen tyttären oma asia. Jos hän päättää vaihtaa eilisen pelin takia verkkopalloon, on hänellä siihen täysi oikeus. Itse olettaisin kuitenkin, että harrastajamäärille Englannin ja Kamerunin välinen kohuottelu teki pelkkää hyvää.

Ei kai kukaan ole puolustanut Kamerunin mielivaltaista aikalisää, ylikovia taklauksia, dramaattista protestointia tai vastustajan päälle sylkemistä? En minäkään puolusta. Neville on aivan oikeassa, kun hän ryöpyttää Kamerunin joukkueen käytöstä, sillä ei sellaista tarvita jalkapallokentillä. Ei siitä silti pysyvää vahinkoa ole, sillä jokainen vähänkin enemmän kisoja katsonut tietää, että tapahtunut on naisten jalkapalloilussa täysin poikkeuksellista.

Kuten aiemmissa naisten arvokisoissa, ei tässäkään turnauksessa ole filmattu, näytelty tai ylikorostettu rikkeitä käytännössä lainkaan. Kun on kolahtanut, on nurmen pinnassa tietysti haukattu happea, mutta naispelaajat nousevat keskimäärin paljon nopeammin pystyyn kuin miespuoliset kollegansa. Torikokouksia ja ylenpalttista purnaamista ei ole nähty ennen sunnuntaita juurikaan, kun vaikkapa miesten MM-turnauksessa, Serie A:ssa ja La Ligassa moinen on arkipäivää siinä missä teikkauskin.

Eikö voitaisi aina välillä puhua myös siitä, miten hyvää mainosta naisten jalkapalloilulle tällainen käytös on?

Vaihtoivatko poikajuniorit sulkapalloon Neymarin kieriskeltyä?

Antaako Kamerunin pelaajien toiminta sitten nuorille pelaajan aluille huonon esimerkin? Ei, koska se on aivan oikein tyrmätty täysin. Päänsä kylmänä pitänyt Englanti lienee junioreille päinvastoin hyvä esikuva jatkossakin.

Romahtiko jalkapalloilun suosio nuorten poikien keskuudessa, kun Zinedine Zidane puski Marco Materazzin rintaan MM-finaalissa vuonna 2006? Oliko Luis Suárez häpeätahra ja taakka koko lajille, kun hän puri Giorgio Chielliniä olkapäähän vuoden 2014 MM-kisoissa? Epäilemättä monien mielestä oli, mutta yritäpä keksiä vaikkapa viisi pelikentillä puraissutta pelaajaa? Niinpä, ei esimerkki mihinkään levinnyt.

Tuliko sylkemisestä salonkikelpoista, kun Frank Rijkaard räkäisi Rudi Völlerin päälle vuoden 1990 MM-kisoissa? Entä tahrittiinko koko miesfutiksen maine lokaan, kun vuoden 2010 MM-finaalista tuli brutaali selviytymistaistelu, jossa nostettiin kaikkiaan 14 keltaista korttia, ja erotuomari Howard Webb päästi käsittämättömästi Nigel de Jongin kungfu-potkustaan varoituksella. Entäs Neymarin kymmeniä huvittavia meemejä poikinut kieriskely edellisten MM-kisojen Meksiko-ottelussa sitten?

Niinpä. Jokainen jalkapallon ystävä tietää, että tunteet kiehahtavat yli sallitun rajan maailman ehdottomilla huippupelaajillakin. Ei kukaan noita tapauksia ylistä, mutta juuri niistä arvokisat saatetaan muistaa. Eivätkä Neymarin, Suárezin, Rijkaardin tai Zidanen törttöilyt miesfutaajia tai miesfutiksen seuraajia sen kummemmin edes hävetä.

Tunnetta saisi olla naisten arvoturnauksissakin pikemminkin enemmän kuin vähemmän. Kyllä miestenkin puolella on kiukutella ja oikutella osattu, joten ei koko naisfutista tarvitse lokaan vetää. Ei edes Kamerunin maajoukkuetta. Kun Kamerun selvisi sankarillisesti alkulohkostaan jatkoon, ei ottelussa nähty mitään merkkejä kiukuttelevista diivoista, vaan päinvastoin yksi koko kisojen upeimmista yksilösuorituksista.

Englanti-Kamerun tulee mahdollisesti jäämään historiaan yhtenä kisojen mieleenpainuvimmista otteluista, mutta ei se lajin ja maan syntitaakkana mitään paina. Vanhat törttöilyt on tapana antaa anteeksi, ja seuraavissakin kisoissa Kamerun saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja todennäköisesti taas maanantaina Ranskassa pelataan rehtejä ja jännittäviä otteluita, joissa ei filmata, kieriskellä, purra eikä syljetä.

Kamerunin naisjoukkue teki oikuttelullaan naisten jalkapallolle palveluksen. Kenties sen tietää myös Phil Neville itse, vanha kettu kun on. Tulisieluinen lausunto saattoi olla tietoista naisfutiksen lipun hilaamista hivenen korkeammalle.

Oppia ikä kaikki

Se on selvää, että Kamerunilla on tapauksesta paljon opittavaa, sillä hyvää kuvaa joukkue ei itsestään antanut. Uskon myös vahvasti siihen, että juniorit oppivat kyseisen huonon esimerkin kautta helpoiten sitä, miten futiskentillä ei ainakaan pidä käyttäytyä.

Oppimisprosessin merkitystä ei pidäkään unohtaa. Laajemmassa kuvassa voidaan todeta, että näissä kisoissa on ehkä pahiten epäonnistuttu videotuomarijärjestelmä VAR:n käytössä. Kun vielä vuosi sitten miesten MM-turnauksessa VAR sai pääasiassa positiivista palautetta, on asia nyt ollut toisin.

VAR:ia on käytetty monien mielestä aivan liikaa ja aivan liian hitaasti. Pelin flow on kadonnut, ja tunnelma säröillyt. Se, että rankkari uusitaan maalivahdin siirryttyä viivaltaan ehkä korkeintaan viisi senttimetriä eteenpäin, on toki sääntöjen mukaista, mutta halutaanko VAR:ia todella tähän suuntaan viedä?

[readmore from=naisten-mm-kisat-2019]

Turnaus on jälleen – kuten kaikki arvoturnaukset – mitä parhainta oppimateriaalia VAR:n kehittämiseksi, sillä onhan se ollut käytössä maailmallakin vasta muutaman vuoden. VAR on pääasiassa positiivinen lisä futikseen, mutta tässä turnauksessa se on muistuttanut enemmän huonoa isäntää (vai emäntää?) kuin hyvää renkiä.

Englannin ja Kamerunin kohtaamisessa kiinalaiserotuomari Qin Liang epäonnistui pahemman kerran ja menetti ottelun hyppysistään jo avausjaksolla. Liangin rohkeus ei tuntunut riittävän, ja peli laukkasi minne sattui tuomarin arvovallan murennuttua. Kortin tai korttien olisi pitänyt nousta heti, kun Kamerun kieltäytyi laittamasta palloa peliin.

Tuomarien työtä on kisoissa vaikeuttanut se, että oletettavasti monilla oikeudenjakajilla ei ole riittävästi kokemusta VAR:n kanssa työskentelystä. Tuomarin pitäisi olla edelleen se, joka pitää ottelun hallinnassaan, ei videotuomarin. Kun VAR:n pitäisi olla tuomareille ensisijaisesti apuväline, tuntuu se nyt olevan pikemminkin häiriötekijä. Jatkokoulutuksen tarve onkin yksi kisojen tärkeimmistä opeista.