Naisten MM-turnauksessa saatiin uusi maalipörssin kärkinimi – Jamaikaa vastaan tehtiin kolme hattutemppua
Australia raivasi neljänsissä kisoissa peräkkäin tiensä naisten MM-turnauksen pudotuspelivaiheeseen. Jatkopaikka ja lohkon kakkossija varmistui, kun Jamaika kaatui tiistai-iltana maalein 4-1.
Matildojen sankari oli hyökkääjä Samantha Kerr, joka teki kaikki joukkueensa maalit. 25-vuotias Chicago Red Starsin hyökkääjä nosti maalisaldonsa viiteen ja nousi samalla kisojen maalipörssin kärkeen yhdessä USA:n Alex Morganin kanssa. Morgan teki kaikki maalinsa USA:n avausottelussa Thaimaata vastaan.
Kerr on samalla vasta kolmas pelaaja, joka on pystynyt tekemään yli kolme maalia yhdessä ottelussa. Morgan ja vuoden 1991 MM-kisoissa pelannut USA:n Michelle Akers tekivät maaleja yhdessä pelissä peräti viisi, ja Kerr nyt siis neljä.
Australia kohtaa neljännesvälierissä Norjan.
Jamaica bow out but not before they score their first-ever FIFA Women's World Cup goal.
Jamaikan turnaus päättyi alkulohkoon, ja sen taival oli sikäli erikoinen, että Jamaikan verkkoon tehtiin jokaisessa ottelussa hattutemppu. Ensin kolmen maalin teossa onnistui Brasilian Cristiane, sitten Italian Cristiana Girelli ja nyt siis neljä maalia tehnyt Samantha Kerr.
Tärkeän lohtumaalin Jamaikalle teki toisella puoliajalla Havana Solaun. Maali oli Jamaikan MM-historian ensimmäinen.
Cristiane
Girelli
Kerr
Match-ball guarantee
#FIFAWWC
They have won our hearts and made us proud. Thank you for representing Jamaica with pride and tremendous effort. #ReggaeGirlz #FIFAWWC
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä