Kun ajattelen jalkapallohistorian arvostetuimpia laitapuolustajia, mieleeni tulee ensimmäisenä Roberto Carlos. Kovapotkuinen brasilialainen oli huippuvuosinaan suorastaan dominoiva, mutta hänenkin arvostuksensa riitti muun muassa Ballon d’Or-äänestyksessä parhaimmillaan vain kakkoseksi. Roberto Carlos oli myös toimistomme pikagallupin yksimielinen valinta historian arvostetuimmaksi laitapakiksi.

Entäs muut huippunimet? Jordi Albaa pidetään yleisesti yhtenä Barcelonan parhaista ja tärkeimmistä pelaajista, mutta onko hänen nimeään ikinä mainittu henkilökohtaisten palkintojen yhteydessä? Ennen keväällä syntynyttä jatkosopimusta Alba oli Barcelonan sisäisessä palkkatilastossa sijalla yhdeksän.

Liverpoolissa Trent Alexander-Arnold on pelannut satumaisen kauden ja murskannut lukuisia ennätyksiä – 20 vuoden ikäisenä. Alexander-Arnoldia voisi kuvailla vaikkapa ”oman pelipaikkansa Kylian Mbappéksi”, mutta silti joku satunnainen lukija saattaa nyt kysyä: ”Trent who?”

Ehkäpä ”väärä pelipaikka” selittää myös sen, miksi Jere Uronen saa tehdä työtään kaukana parrasvaloista. Joskaan ei laitapakki myöskään luonteeltaan räiskyvimmästä päästä ole.

Menikö mestaruusuutinen ohi?

Uronen on ollut jo vuosikausia Huuhkajien tärkeimpiä pelaajia, mutta kirkuvatko otsikot missään Urosen ja seurajoukkueensa Genkin menestyksestä mitään? Katselen tätä kirjoittaessani aamutelevision ohjelmaa, eikä siitä, että Uronen ja Genk voittivat torstaina Belgian-mestaruuden ja lunastivat paikan Mestarien liigan lohkovaiheeseen, ole sanottu vielä mitään.

Mestarien liiga ja suomalaispelaajat ovat mahtuneet viime vuosina vain huonosti samaan lauseeseen. Kahdella edellisellä kaudella suomalaisia ei ole nähty ”Champpareissa” lainkaan, ja ylipäätään koko kuluvalla vuosikymmenellä suomalaispelaajia on pelannut UCL-lohkovaiheessa vain kahdeksan. Isossa roolissa joukkueessaan heistä on pelannut viisi: Petri Pasanen, Teemu Pukki, Niklas Moisander, Markus Halsti ja Roman Eremenko.

Tuota listaa täydentää nyt todennäköisesti Jere Uronen, joka täyttää kesällä 25 vuotta. Muun muassa Sami Hyypiä debytoi Mestarien liigassa lähes kolme vuotta vanhempana.

Tähti jo teini-iässä

Uronen on nuorella iällään saavuttanut paljon. Isäksi Uronen tuli vuosi sitten, ja jalkapalloilijana hän on jo konkari. Veikkausliigassa Uronen debytoi kasvattajaseuransa TPS:n paidassa jo 16-vuotiaana, ja ensimmäinen – ja toistaiseksi ainoa – pääsarjamaali Suomessa syntyi vain pari viikkoa 17-vuotispäivän jälkeen. Siihen, kun Uronen pelaa seuraavan kerran suomalaisissa sarjoissa, kestää vielä pitkään.

Allsvenskanissa Uronen löi läpi heti debyyttikaudellaan 18-vuotiaana teinipoikana. Sitten ura otti pahasti takapakkia, kun paha polvivamma pilasi lähes kokonaan kauden 2013. Vuosina 2014 ja 2015 Uronen otti jälleen oman vakiopaikkansa Helsingborgin takalinjoilta, ja tammikuussa 2016 oli aika seuraavan askeleen. Tuolloin Uronen siirtyi nyt mestaruuden voittaneeseen Genkiin.

Genk tiesi, mitä hankki ja Uronen tiesi, mitä teki. Urasuunnittelu on ollut koko ajan järkevää ja maltillista. Peliminuutteja Uronen sai mukavasti heti tulokaskaudellaan, ja viimeisten kolmen kauden ajan hän on lukeutunut Genkin ehdottomiin profiilipelaajiin – sen verran, mitä lukuisat pikkuvammat ovat antaneet myöten.

Viime kauden päätteeksi hän oli ehdolla sarjan parhaaksi omalla pelipaikallaan, eikä tämä kausi ole mennyt yhtään kehnommin. Samaan aikaan Belgian Jupiler-liiga on ohittanut UEFA:n maarankingissa muun muassa Hollannin ja kivuten jo sijalle kahdeksan, heti Portugalin ja Venäjän liigojen kantaan. Ja nyt Genk oli tuon laadukkaan sarjan paras, napatan seurahistoriansa neljännen mestaruuden.

Siirto suurliigoihin onnistuu myöhemminkin

Jokainen Suomen maajoukkueen pelejä seurannut tietää, kuinka tärkeä pelaaja Uronen Huuhkajille on. Hän osaa kuljettaa, keskittää ja laukoa, pelisilmä on kohdallaan ja vauhtiominaisuudet kestävät vertailun. Aina, kun Uronen on loukkaantumisen takia sivussa, alkaa kainaloihin puskea pientä hikeä.

Huuhkajien tuoreimmassa maajoukkueessa oli 1990-luvulla syntyneitä pelaajia peräti 18. Tähtistatus on luonnollisesti vuonna 1990 syntyneellä Teemu Pukilla, mutta heti kannassa ovat 1994-syntyneiden kirkkaimmat timantit Joel Pohjanpalo ja Jere Uronen. Otsikot ikätoveruksista on kuitenkin kahminut aina maalitykki Pohjanpalo. Laitapakit kun harvemmin hattutemppuja iskevät.

Nyt Uronen juhlii uransa ensimmäistä mestaruutta, ja saa valmistautua kohtaamaan syksyllä esimerkiksi Raheem Sterlingin, Lionel Messin ja Mohamed Salahin kaltaisia yksilöitä. Mitä nyt arpa sattuu eteen heittämään.

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Urosta vielä nähtäisi Euroopan TOP 5 -sarjoissa. Kysymys on pikemminkin se, koska näin tapahtuu. Jo viime syksynä brittitabloidit yhdistivät Urosen nimen muun muassa Arsenaliin, mutta joulun tienoilla suomalainen allekirjoitti Genkin kanssa vuoteen 2022 ulottuvan jatkosopimuksen.

Poissuljettua ei Urosen kesäsiirto toki ole, sillä Genk hankki tammikuussa riveihinsä peräti kaksi uutta, Urosta pari vuotta nuorempaa vasenta pakkia. Seuraan siirtyivät Sint-Truidenista Casper De Norre ja Hammarbysta Neto Borges, mutta toistaiseksi Uronen on pitänyt molemmat melko niukalla peliajalla. Kyseisten siirtojen voi kuitenkin nähdä myös signaalina siitä, että jossain vaiheessa Uronen kaupataan isommille näyttämöille. Kun näin tapahtuu, tulee siirtosumma olemaan useita miljoonia euroja.

Mitään syytä höntyilyyn Urosella ei silti ole. Mestarien liiga jos mikä on paras mahdollinen paikka lisänäyttöjen antamiseen, eikä 25-vuotias pelaaja ole missään tapauksessa liian vanha siirtymään huippusarjoihin. Kausi tai kaksi Belgiassa voi tehdä vain hyvää.

Uronen itse vakuutteli helmikuussa antamassaan haastattelussa, että hän haluaa kokea Genkin kanssa Mestarien liigan.

– Haluan pelata joka viikko voitoista. Uskon tähän urheilulliseen projektiin. Olen varma siitä, etteivät peliesityksemme ole pelkkää sattumaa, sillä tämä seura haluaa taistella mestaruudesta tulevinakin vuosina.

[readmore from=Uronen-Jere]

– Samaan aikaan voimme haaveilla myös Mestarien liigasta. En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin jäänyt siitä kokemuksesta paitsi lähtemällä joukkueeseen, jossa voisin ansaita enemmän rahaa, Uronen kertoi tuolloin.

Kiitos tästä päätöksestä Uroselle, sillä nyt näyttää vahvasti siltä, että parin vuoden hiljaiselon kanssa Mestarien liigan hymnin tauottua saadaan seurata myös suomalaispelaajan otteita viheriöillä. Ehkä UCL-gloria saa myös suomalaisten silmät samalla aukeamaan, sillä Jere Uronen on kenties koko Suomen aliarvostetuin jalkapalloilija.

Aiheet Mestarien liiga Näkökulmat Suomalaiset ulkomailla Uronen Jere