Poikamaajoukkuepelaaja siirtyy HJK:n organisaatioon – ”Olemme seuranneet häntä pitkään”
HJK tiedottaa kotisivuillaan tehneensä sopimuksen alle 17-vuotiaiden maajoukkueesta tutun Nooa Laineen kanssa. Vuonna 2002 syntynyt Laine siirtyy HJK:n organisaatioon JJK:sta.
Laine on JJK:n kasvatti, joka pelasi seurassa jo kortteliliigassa. Viime kaudella hän pelasi jo 15 peliä Ykkösessä. Pelit JJK:ssa kuitenkin päättyivät, kun seuran edustusjoukkue ajautui konkurssin myötä Kolmoseen. Talven aikana Laine on pelannut JJK:n B-junioreissa auttaen joukkuetta selviytymään ikäluokan SM-sarjaan.
– HJK oli miettinyt ja suunnitellut tosi tarkkaan, että miten mä kehityn ja etenen mun uralla ja mitä kaikkea sen eteen pitää tehdä. Muutenkin klubissa on paljon tuttuja ja siinäkin mielessä on helpompi siirtyä, Nooa Laine kertoo HJK:n tiedotteessa.
Pääasiassa kymppipaikalla ja hyökkääjänä pelaava Laine liittyy HJK:ssa aluksi Kakkosessa pelaavaan Klubi 04:n joukkueeseen.
– Nyt kun JJK:n edustusjoukkue putosi Kolmoseen, niin Nooan oli myös JJK-valmentajien mielestä hyvä siirtyä toiseen ympäristöön. Arvostan paljon JJK-valmentajien halua miettiä pelaajan kehittymistä, HJK:n talenttivalmentaja Jarkko Jokiranta sanoo.
– Nooa on koordinatiivisesti hyvä ja taitava kuljettamaan palloa. Ennen kaikkea Nooa on valmis laittamaan itsensä likoon ja hyvin määrätietoinen kaikessa tekemisessään. Ympäristö on nyt vielä pykälän vaativampi ja pelaajat ympärillä hyvin tavoitteellisia. Se sopii Nooalle loistavasti.
– Nooa Laine on pelaaja, jota olemme seuranneet pitkään ja tunnemme hänet aika hyvin. Mielenkiinnolla aloitamme yhteisen työnteon, jossa pyrimme auttamaan Nooaa kohti jalkapalloammattilaisuutta, Klubi 04:n päävalmentaja Mikko Mannila täydentää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lukas Hradeckyn loistava vuosi päättyi suureen merkkipaaluun
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”