Entinen FC Inter -peluri tehnyt paluun kentille Kolmosessa – Mika Ojalan otteet tuoneet suurta iloa: ”Olen tosi tyytyväinen”
FC Honka isännöi Tapiolassa FC Interiä Veikkausliigassa torstai-illan ratoksi. Espoolaiset ovat keränneet kauden kolmesta ottelustaan kuusi pistettä, kun se haki vierasvoitot Rovaniemeltä ja Kuopiosta.
Joukkueen pistetili on avaamatta vielä kotikentällä, sillä viime viikon maanantaina IFK Mariehamn kaatoi Hongan luvuin 3-1.
Inter on kerännyt puolestaan neljästä ottelusta neljä pistettä. Turkulaiset voittivat VPS:n ja pelasivat tasan Lahden kanssa, mutta kärsivät tappiot HJK:n ja SJK:n käsittelyssä. Liigauransa kauden 2017 jälkeen Interissä päättänyt Kalle Kauppi povaa tasaista ottelua Tapiolan – vielä kevätkunnossa olevalle -nurmelle.
– Uskon, että Interillä on ihan täydet saumat. Honka hävisi siellä myös IFK Mariehamnille, joten tasainen peli luvassa, mikä voi kääntyä kummalle vaan, Kauppi arvioi SuomiFutis-sivustolle.
– Kenttä on molemmille sama. Molempien futikselle olisi etua tietenkin hyvästä kentästä, mutta se on tasapuolinen nyt kummallekin, joten sillä ei ole niin suurta merkitystä, hän jatkaa.
Kauppi on nähnyt Interin alkuakaudessa paljon hyvää, vaikka pistepotti on jäänyt melko ohueksi.
– Ihan ok futista Inter on pelannut, mutta todennäköisesti he eivät ole tyytyväisiä pistesaldoon ainakaan.
– Vaikka seuraavassa pelissä tulisi tappio, ei ole paniikin aihetta vielä. Uusi koutsi ottaa oman aikansa, keskikentällä uransa luonut Kauppi tiedostaa.
Ojala ja Valencic ilahduttaneet
Hän on ollut iloinen Inter-ikoni Mika Ojalan puolesta, joka on silmin nähden nauttinut jälleen pelaamisesta vaikean viime kauden jälkeen.
– Ihan loistava ollut huomata, että hän on päässyt heti tehoille ja pelaa lisäksi tosi hyvää futista. Hän on pirteällä jalalla liikkeellä. Olen tosi tyytyväinen hänen puolestaan. Homma on löytänyt takaisin raiteille vaikean viime kauden ja talven loukkaantumisen jälkeen.
Inter vahvisti hyökkäystään täksi kaudeksi maalitykki Flip Valencicilla, jonka ruuti on ollut koko alkukauden kuivaa. Turkulaisten tehot ovat maanneet kuitenkin rahtusen liikaa hänen harteillaan.
– Toki, jos hän joka matsiin sen 1-2 maalia painaa, niin kyllä silläkin pitkälle pääsee. Laajuutta kaivataan kuitenkin, jos hanat häneltä tyrehtyy, Kauppi kommentoi.
Paluu kentille
Kauppi kertoo samaan syssyyn tehneensä paluun jalkapallokentille. 26-vuotias paimiolainen pelaa Kolmosessa Maskun Palloseuran riveissä.
– On tuntunut todella hyvältä. 1,5 vuotta olin pelaamatta ja nyt se on ollut tosi, tosi kivaa. Tänään meillä on matsi Somerolla. Meillä on hyvä jengi, jossa on kiva pelata. Tuloksellisesti vielä ei ole ollut parasta, kun olemme voittaneet kolmesta pelistä yhden ja pelanneet kaksi tasan.
Kauppi paljastaa, että kosketus palloon oli hieman ehtinyt koventua pitkän tauon aikana.
– Ei missään nimessä ole pysynyt pallo jalassa niin hyvin kuin toivoin. Hiljalleen. Tammikuusta tähän päivään on tultu eteenpäin sen suhteen koko ajan.
Honka-Inter-ottelun lisäksi Veikkausliigassa pelataan torstaina myös toinen ottelu, kun KPV isännöi IFK Mariehamnia Seinäjoella. Vahvasti tähän kauteen uudistunut IFK tulee otteluun kahden ottelun voittoputkessa. Sarjanousija KPV on puolestaan kerännyt kolmesta ottelusta vain yhden pisteen.
Illan kumpikin ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Liverpoolin jatkosopimustarjous ei vastannut Virgil van Dijkin odotuksia
- Ranskalaisseura ei usko pystyvänsä kilpailemaan Paul Pogbasta: ”Meillä ei ole siihen mahdollisuutta”
- FotbollDirekt: Jani Honkavaara siirtymässä Djurgårdenin päävalmentajaksi
- PSG-pomo kiisti huhut Liverpoolin tähtihyökkääjästä
- Manuel Neuerille uran ensimmäinen punainen kortti – Leverkusen jatkoon cupissa
- Helmareiden ainutlaatuista vuotta säesti poikkeuksellinen kotituki – Marko Saloranta mainitsi pääsyyn joukkueen pursuavan itseluottamuksen taustalla: ”Se antoi meille sen luonteen”
- Marko Saloranta korosti Tinja-Riikka Korpelan tärkeää ominaisuutta – tämä asia tekee Helmarit-luotsin ylpeäksi: ”Kutittelevat Euroopan huippua”
- Mika Lehkosuo kommentoi Pikkuhuuhkajien EM-lohkoa SuomiFutikselle – paljasti mitä kurkki puhelimelta koko arvonnan ajan
- Helmarit nappasi EM-kisapaikan vahvalla esityksellä – Natalia Kuikan unelmamaali käynnisti juhlat
- Tässä on Pikkuhuuhkajien lohko EM-kisoissa!
- Mika Lehkosuo kommentoi Pikkuhuuhkajien EM-lohkoa SuomiFutikselle – paljasti mitä kurkki puhelimelta koko arvonnan ajan
- Huuhkajista tuttu keskikenttäpelaaja siirtyy synnyinmaahansa – ”Lapsuuden unelmani”
- Tässä on Pikkuhuuhkajien lohko EM-kisoissa!
- Marko Saloranta korosti Tinja-Riikka Korpelan tärkeää ominaisuutta – tämä asia tekee Helmarit-luotsin ylpeäksi: ”Kutittelevat Euroopan huippua”
- FM: PSG-pelaajat ajautuneet riitoihin Luis Enriquen kanssa
- Manuel Neuerille uran ensimmäinen punainen kortti – Leverkusen jatkoon cupissa
- Helmareiden ainutlaatuista vuotta säesti poikkeuksellinen kotituki – Marko Saloranta mainitsi pääsyyn joukkueen pursuavan itseluottamuksen taustalla: ”Se antoi meille sen luonteen”
- Helmarit nappasi EM-kisapaikan vahvalla esityksellä – Natalia Kuikan unelmamaali käynnisti juhlat
- HJK:n luottopuolustajan sopimus päättyi
- Aftonbladet: Simon Skrabb siirtyy Kreikkaan