Kreikan huippuottelulle traaginen päätös – fanit hyökkäsivät pelaajien kimppuun, poliisit kyynelkaasuttivat kentän

Kreikan huippuottelu Panathinaikosin ja Olympiakosin välillä sai sunnuntai-iltana traagisen päätöksen, kun ottelu keskeytettiin kannattajien hyökätessä sekä pelaajien että poliisien kimppuun.
Tunnelma Ateenan derbyottelussa oli hyvin kireä jo pelin ensiminuuteista lähtien.
Vain neljän minuutin pelin jälkeen Panathinaikosin fanit ryntäsivät vierasjoukkueen vaihtopenkin luo ja kävivät Olympiakos-pelaajien kimppuun. Ottelu keskeytettiin noin kahdeksaksi minuutiksi, kunnes tilanne saatiin rauhoitettua.
Väkivaltaiset toimenpiteet saivat kuitenkin jatkoa toisella puoliajalla, kun Olympiakosin Miguel Ángel Guerrero vei vierasjoukkueen 1-0-johtoon pelin 53. minuutilla.
Panathinaikos-kannattajat hyökkäsivät poliisien kimppuun stadionin ulkopuolella, jonka jälkeen poliisit käyttivät kyynelkaasua hajoittaakseen mellakat.
Kyynelkaasu levisi kuitenkin kentälle asti. Saksalaiserotuomari Marco Fritz joutui lopulta pysäyttämään ottelun noin 70. minuutin kohdalla.
Olympiakos sai derbykamppailusta 1-0-voiton ja täydet kolme pistettä, kun taas Panathinaikosia odottaa pistemenetykset ja mojovat sakot, kertoo Daily Mail.
Olympiakos on nyt Kreikan pääsarjassa toisena, seitsemän pistettä jäljessä sarjajohtaja PAOK:ia. Panathinaikos on sen sijaan seitsemäntenä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Synttärisankari Teemu Pukin maalit eivät riittäneet – HJK romahti Liigacupin finaalissa
- James Rodríguez tyrmistyi FIFA:n kohupäätöksestä: ”Jalkapallo olisi tahrattu”
- Maajoukkuevahti asetettiin kilpailukieltoon syytettynä ottelumanipuloinnista – arkaluontoinen video levisi
- Brasilia antoi päävalmentajalle potkut nöyryyttävän tappion jälkeen
- Veikkausliigaennakko 2025: AC Oulu lähtee etsimään tasaisuutta – miten Ashley Coffey korvataan?
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Brasilia antoi päävalmentajalle potkut nöyryyttävän tappion jälkeen
- James Rodríguez tyrmistyi FIFA:n kohupäätöksestä: ”Jalkapallo olisi tahrattu”
- Maajoukkuevahti asetettiin kilpailukieltoon syytettynä ottelumanipuloinnista – arkaluontoinen video levisi
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Veikkausliigaennakko 2025: AC Oulu lähtee etsimään tasaisuutta – miten Ashley Coffey korvataan?
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi