Kaleva: Miika Juntunen pauhasi oikeudessa: ”Olen halunnut tehdä hyvää, mutta minun kimppuuni käydään”

Oulusta kantautui viime lokakuussa uutinen, että Oulun Palloseuran manageria ja joukkueenjohtajaa Miika Juntusta vastaan oli nostettu syytteet törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Torstaina syytteistä käytiin ankaraa väittelyä Oulun käräjäoikeudessa, eivätkä osapuolten näkemykset olisivat voineet olla kovin paljon kauempana toisistaan.
Kalevan kertomuksen mukaan kihlakunnansyyttäjä Sari Anttonen väittää, että Juntunen jätti tilikausina 2012 ja 2013 kirjaamatta yhteensä noin 320 000 euron edestä provisiopalkkioita firmansa kirjanpitoon. Juntusen väitetään myös jättäneen ilmoittamatta palkkioita verottajalle, vältellen täten veroja yhteensä noin 64 000 euron edestä.
Juntuselle vaaditaan rikoksista ehdollista vankeutta.
– Juntunen on toiminut yrittäjänä vuodesta 1992 lähtien. Hänellä täytyy olla varsin hyvät perustiedot siitä, mitä kirjanpito tarkoittaa ja miten se tehdään, Anttonen perusteli.
Syyttäjän mukaan provisiopalkkiot kirjattiin Miika Juntusen yrityksen kirjanpitoon vasta loppuvuonna 2014. Oikeat tilinpäätökset ja verotuksen oikaisuvaatimus toimitettiin verohallintoon vasta verotarkastuksen jälkeen alkukeväästä 2015.
– Väistämättä tämän pöydän takana ryhtyy epäilemään, että kyse on ollut tarkoituksellisesta keinosta yrittää välttää veroja, syyttäjä korosti.
Jyrkästi syyllisyytensä kiistävä Miika Juntunen vaatii syytteiden hylkäämistä. Juntusen mukaan OPS oli hänelle velkaa ainakin puoli miljoonaa euroa, eikä saatavia voitu laskuttaa seuran talousvaikeuksien vuoksi. Vuonna 2012 alkanut harjoitushallin rakentaminen syvensi ahdinkoa radikaalisti.
- Hänen oli pakko ryhtyä miettimään, miten tilanne stabiloidaan niin, ettei yhdistys mene konkurssiin, yritys ei mene konkurssiin eikä Miika Juntunen mene konkurssiin, Juntusen asianajaja Eero Hyytinen selvitti.
Juntunen itsekin pääsi ääneen oikeudessa. Entinen pelaaja väitti maksaneensa veroja jopa liikaa siten, että verottaja on hänelle 2 500 euroa velkaa. Kiivas sananvaihto sai Juntusen tuohtumaan oikeudessa siinä määrin, että käräjäoikeuden puheenjohtaja joutui puuttumaan hänen kielenkäyttöönsä. Juntunen syytti verottajaa ja mediaa ajojahdista.
[readmore from=Juntunen-Miika]
- Te kehtaatte syyttää minua, vaikka olen maksanut veroja enemmän kuin olisi pitänyt.
– On absurdia, että istun täällä. Olen halunnut tehdä hyvää omilla rahoillani oululaisille lapsille ja nuorille, mutta minun kimppuuni käydään, Juntunen pauhasi.
Taitavana pelaajana tunnettu Juntunen muistetaan viheriön puolella luultavasti parhaiten FC Jazzin vuoden 1993 Veikkausliigan mestarijoukkueesta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Donald Trump hehkutti tuontitullien vaikutusta MM-kisoihin: ”Jännite on hyvä asia”
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa
- Dinamo Zagrebin maalivahti siirtyi Ilvekseen
- Katso: José Mourinho nöyryytti toimittajaa lehdistötilaisuudessa: ”Tämä on liikaa”
- Jani Honkavaaran Djurgården joutui pettymään europelissä
- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- Katso: José Mourinho nöyryytti toimittajaa lehdistötilaisuudessa: ”Tämä on liikaa”
- Dinamo Zagrebin maalivahti siirtyi Ilvekseen
- Jani Honkavaaran Djurgården joutui pettymään europelissä
- Lothar Matthäus ei ymmärrä Joshua Kimmichiä: ”Jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu”