Monet kasvattajaseurat jäävät paitsi niille kuuluvista korvauksista – ”Saatamme odottaa kaksi vuotta 5000 euron saamista”
Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan mukaan monet maailman seuroista, joista useat ovat pieniä joukkueita Latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta, ovat jääneet paitsi niille kuuluvista korvauksista nuorten pelaajien kasvattamisesta, kertoo uutistoimisto Reuters.
Fifan mukaan pelaajan kasvattajaseuran tulee saada siivu siirtokorvauksesta joka kerta, kun pelaaja on mukana kansainvälisessä siirrossa. Jalkapallon kattojärjestön mukaan seuroilta on jäänyt saamatta noin 266 miljoonaa euroa niille kuuluvista korvauksista.
Monet lajin suurimmat tähdet ovat aloittaneet uransa pienissä seuroissa, joille maailman mittakaavassa pieneltä kuulostava summa voi olla erittäin tärkeä.
Ongelman taustalla ovat huono dokumentointi ja se, että maksut eivät tapahdu automaattisesti. Nykyinen järjestelmä on myös auttamattomasti aikaansa jäljessä.
– On noin 300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, jotka eivät jostain syystä ole löytäneet tietään seuroille, jotka ovat kasvattaneet pelaajat, kommentoi Fifan edustaja Kimberly Morris, joka valvoo pelaajasiirtojärjestelmää.
– Me tiedämme, että systeemi on liian monimutkainen. Me tiedämme, että monien pelaajien historia on dokumentoitu huonosti.
Kamerunin pääsarjaseurojen kattojärjestön johtaja Franck Nappi kertoi perjantaina Fifan kokouksessa, että maksuissa saattaa kestää monta vuotta.
– Toimenpiteet ovat liian pitkiä, eikä maksun myöhästymisestä seuraa rangaistusta. Me saatamme odottaa kaksi vuotta 5000 euron saamista, kommentoi Nappi.
Fifa suunnittelee parhaillaan suuria uudistuksia siirtojärjestelmään, ja se on kertonut tavoitteekseen kehittää kasvattajarahoihin ja solidaarisuusmaksuihin liittyviä sääntöjään.
Kansainvälinen jalkapalloliitto haluaa keskittää ja yksinkertaistaa pelaajasiirtoihin liittyviä maksuja, kuten solidaarisuusmaksuja, kasvattajarahoja ja pelaaja-agenttien palkkioita.
Fifan ammattilaisjalkapallon johtajan Giancarlo Dapoton mukaan seuroille maksettavat kasvattajarahat kalpenevat tällä hetkellä pelaajien edustajille maksettavien summien rinnalla.
Viime vuonna pelaaja-agentit tienasivat kansainvälisistä siirroista noin 486 miljoonaa euroa. Kasvattajarahoja maksettiin noin 80 miljoonan euron edestä.
– Ongelmia sisältävää nykyistä systeemiä on uudistettava, jotta voidaan löytää yksinkertaisempi viitekehys ja varmistaa, että mekanismi on tehokas.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atomu Tanaka vaihtaa seuraa Veikkausliigassa
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa
- Niklas Pyyhtiä siirtymässä lainalle Serie B:hen
- FC Inter hankki Veikkausliigan sarjanousijan avainpelaajan
- Aftonbladet: Jere Uronen siirtymässä Allsvenskaniin
- Virallista: Juhani Pikkarainen siirtyy Ruotsiin
- FC Inter hankki Veikkausliigan sarjanousijan avainpelaajan
- Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
- Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
- SJK hankki maajoukkuepuolustajan
- José Mourinho paljasti tulevaisuuden tavoitteensa: ”Siitä tulee uskomatonta”
- Niklas Pyyhtiä siirtymässä lainalle Serie B:hen
- Joel Pohjanpalo iski maalin Serie A:ssa
- Gnistanin tähtipelaajalle jatkosopimus