Joko Glen Kamara pääsee siirtymään? Dundee hankki pelaajan suomalaisen tontille

Se on jo varma homma, että Huuhkajien Glen Kamara edustaa ensi kaudella Skotlannin suurseura Rangersia. Sekä Kamara että suomalaisen nykyisen seuran Dundee FC:n valmentaja Jim McIntyre ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että siirto saisi toteutua mielellään jo tammikuussa. Eikä Rangers-luotsi Steven Gerrardillakaan välttämättä mitään sitä vastaan ole.
Kamaran saappaat Dundeessa ovat kuitenkin isot, ja joukkueen on ensin ne täytettävä. Ehkä tuo tavoite saatiinkin jo täytettyä, sillä Dundee hankki keskiviikkona loppukauden lainasopimuksella ruotsalaisen Andreas Hadeniuksen juuri Kamaran tontille keskikentän pohjalle.
27-vuotias Hadenius on pelannut viimeksi Superettanin Halmstadissa. Hän siirtyi nyt ensi kertaa Ruotsin ulkopuolelle pelaamaan.
[readmore from=Kamara-Glen]
Kaikkiaan Dundee on tehnyt tammikuun siirtoikkunassa jo seitsemän hankintaa.
Dundee voitti keskiviikon sarjaottelussa Heartsin maalein 2-1 ja hyvästeli Skotlannin Valioliigan jumbosijan. Glen Kamara ei ollut joukkueen kokoonpanossa. Dundeen toinen suomalainen Benjamin Källman pääsi kentälle 83. peliminuutilla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin
- Huuhkajat menetti kahden maalin johdon – Jacob Friis Ylelle: ”Esitys oli hyvä, tulos ei niinkään”
- Veikkausliigaennakko 2025: HJK nosti selvästi pelaajabudjettiaan – yli viisi kertaa suurempi kuin sarjanousijalla
- Argentiina tyrmäsi Brasilian – kaksi uutta maata varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Veikkausliigaennakko 2025: IFK Mariehamn lähtee taistelemaan jälleen putoamista vastaan
- Veikkausliigaennakko 2025: FF Jaro palasi viimein pääsarjaan – luvassa vaikea kausi
- Näkökulma: Jacob Friisin pilvilinna romahti heti – Huuhkajien kuherruskuukausi peruttu
- Haastattelu: Doni Arifi haluaa nousta Veikkausliigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi – paljasti miksei siirtynyt ulkomaille
- Bild: Malick Thiaw herättänyt Bayer Leverkusenin kiinnostuksen
- Alphonso Davies sai vakavan polvivamman – kausi ohi
- Virallista: Huuhkajien toppari siirtyy Ruotsiin
- Jani Honkavaara saamassa uuden hyökkääjän Djurgårdeniin