Lehti: Mario Balotelli haukkui joukkuekaverinsa pystyyn – ”Eivät saa kahta syöttöä omille”
OGC Nicen italialaishyökkääjä Mario Balotelli kritisoi voimakkaasti joukkuekavereitaan keskustellessaan päävalmentaja Patrick Vieiran kanssa, kertoo paikallislehti Nice-Matin.
Lehden mukaan Balotelli valitti, että hänen joukkuekaverinsa ”eivät saa kahta syöttöä peräkkäin omille pelaajille”.
– On vaikea pelata sillä tavalla. Harjoituksissa… Oikeasti, en tiedä, mitä sanoa, sanoi Balotelli Nice-Matinin mukaan.
Vieira kehotti italialaishyökkääjää ”näyttämään esimerkkiä” muille. Balotellin kerrotaan myös sanoneen, että hän haluaisi siirtyä takaisin johonkin ”isoon seuraan”. Hän on aiemmin urallaan edustanut mm. Internazionalea, AC Milania, Manchester Cityä ja Liverpoolia.
Keskustelu saatiin videolle, ja se levisi hetkeksi myös internetiin, mutta se poistettiin verkosta. Video nähdään tiettävästi sunnuntaina Canal+:n Vieirasta kertovassa dokumenttielokuvassa.
Balotellin kuluva kausi on ollut toistaiseksi suuri pettymys. Ranskalaismediassa kerrottiin kauden alussa, että Balotelli palasi Nicen harjoituksiin reippaasti ylipainoisena. Hän ei ole tehnyt Ranskan Ligue 1:ssä vielä maaliakaan, vaikka viime kaudella hän iski Nicelle 18 sarjaosumaa. Balotelli oli läpi kesän yhdistettynä Marseilleen, mutta siirto ei toteutunut. Hänen odotetaan lähtevän Nizzasta tämän kauden jälkeen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä