Hyökkääjä Man Citystä Real Madridiin? Komeetan epätavallinen reitti lähteen mukaan vahvistumassa

Espanjalainen Marca kertoo, että Manchester Cityn juniorijoukkueita vuodesta 2014 edustanut Brahim Diaz on lopulta palaamassa kotimaahansa.
Málagasta Manchesteriin varhaisteininä matkannut suurlupaus täyttää 20 vuotta ensi elokuussa, ja juhlistaa tasalukua näillä näkymin Real Madridin pelaajana.
Lähteen mukaan pitkään huhutun siirron osalta ollaan päästy sopimukseen, ja sen yhteydessä kerrotaan liikkuvan rahaa noin 15 miljoonaa euroa, plus lisät. Kontrahti pitäisi Diazin Los Blancosissa seuraavat kuusi vuotta.
Diaz tulisi nyt kerrotun mukaan ansaitsemaan bruttona noin kolme ja puoli miljoonaa euroa kaudessa.
Vaikka Real Madridin ja Manchester Cityn välejä seuroina pidetään hyvinä, ei vahvan Barcelona-taustan omaavan City-manageri Pep Guardiolan toiveissa varmasti ensimmäisenä ollut nuorukaisen lähtö Espanjan pääkaupungin valkoiseen joukkueeseen. Diazin sopimus Cityn kanssa päättyy kuitenkin ensi kesään, ja tämä on ilmoittanut haluttomuudestaan jatkaa sitä. Näin seuran on parempi ottaa siirtokorvaus vastaan, kuin päästää hyökkäävä keskikenttämies siirtymään kesällä ilmaiseksi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”