AC Oulun luottotorjujalle jatkosopimus

AC Oulu ja maalivahti Juhani Pennanen ovat solmineet jatkosopimuksen. Pennasen, 25, sopimus kattaa kauden 2019.
Hän torjui AC Oulun maalilla kaudella 2018 yhtä vaille kaikki Ykkösen ottelut. Oulunsalon Pallon kasvatti piti maalinsa puhtaana kuudessa ottelussa.
Pennanen on esiintynyt urallaan Veikkausliigassa PS Kemin paidassa, jossa vyölle kertyi 22 ottelua. Nyt mies on valmiina tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen.
– Koko ajan oli ajatus itsellä, että haluan jatkaa AC Oulussa. Olen iloinen, että sopimukseen päästiin hyvissä ajoin ja näin ollen pääsen keskittymään tulevaan kauteen. Kukaan joukkueesta ei ollut tyytyväinen viime kauden tulokseen ja tiedän, että joukkueella ja koko seuralla on suuri nälkä ylöspäin. Henkilökohtaisena tavoitteena on ottaa isoja askelia pelaajana, jotta voin auttaa joukkuetta yhä vain enemmän – innolla kohti uuden kauden alkua, Pennanen kertoo seuran sivuilla.
AC Oulun leirissä ollaan erittäin tyytyväisiä oman kylän pojan sopimukseen.
– Juhanilla on takana tasaisen varma kausi. Hän on todella monipuolinen maalivahti – meidän tavassa pelata maalivahdilla iso rooli avaamisessa ja Juhanin syöttöprosentit ovat sekä lyhyissä että pitkissä avauksissa ovat todella korkeat. Hän ohjaa peliä äänekkäästi ja on varma otteissaan. Ensi kaudelle pientä petraamista koko puolustuspeliin, niin saadaan myös nollapelejä entistä enemmän, AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kommentoi.
AC Oulun julkinen sopimustilanne 29.11.2018
Aleksi Gullsten
Samuli Leppälä
Lassi Nurmos
Konstantin Belov
Aapo Heikkilä
David Ramadingaye
Juhani Pennanen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maajoukkuehyökkääjä sairaalaan sydänoireiden takia
- Näin lähellä Lukas Hradecky oli koko Bundesliigan ennätystä
- Tätä on odotettu – Huuhkajien pelaaja osui viimeinkin
- Maalitykki! Joel Pohjanpalo on superiskussa
- Donald Trump hehkutti tuontitullien vaikutusta MM-kisoihin: ”Jännite on hyvä asia”
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- Tätä on odotettu – Huuhkajien pelaaja osui viimeinkin
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Maalitykki! Joel Pohjanpalo on superiskussa
- Näin lähellä Lukas Hradecky oli koko Bundesliigan ennätystä
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa