Tätä miestä vierailu Anfieldille tuskin kylmää – koki jo lapsena pommit ja pakolaisuuden

On täysin ymmärrettävää, että monet kovatkin jalkapalloilijat saattavat jännittää ensimmäistä vierailuaan isoille stadioneille ja äänekkään kotiyleisön eteen. Kun Belgradin Punainen Tähti haastaa keskiviikkoiltana Liverpoolin, on ainakin yksi serbijoukkueen pelaajista ollut silti huomattavasti Anfieldin hurmosta kovemmissakin paikoissa elämässään.

Punaisen tähden puolustajan Milos Degenekin lapsuus oli ankara. Degenekin perhe joutui jättämään kotinsa peräti kahdesti ennen kuin Milos oli täyttänyt kuusi. Lopulta vakituisempi koti löytyi Australiasta – maasta, jonka maajoukkuetta 24-vuotias Degenek nykyisin edustaa.

Degenek syntyi nykyisen Kroatian alueella sijaitsevassa Kninin kaupungissa alueella, jonka valtaväestö on serbejä. Perhe joutui lähtemään Kninistä aluevaltauksen seurauksena nykyisin Serbialle kuuluvaan Arandelovaciin, kun Milos oli 18 kuukauden ikäinen. Yhdeksän päivän matka tehtiin traktorilla, eikä eväinä ollut muuta kuin maitoa ja leipää.

Neljä vuotta myöhemmin oli seuraavan muuton aika. NATO pudotti pommeja Arandelovaciin Kosovon sodan kiivaissa taisteluissa, ja Degenek perheineen joutui viettämään kaksi vuorokautta putkeen bunkkerissa pommituksilta suojaa hakiessaan.

– Se oli kahden uskonnon ja kahden kansan välinen sota, johon ei ollut mitään syytä, Degenek sanoo BBC:n haastattelussa.

– En pidä politiikasta. Se sota vaati veronsa. Se vaati valtavasti ihmishenkiä, ja monet menettivät kotinsa. Kroaatit, serbit ja muslimit – kaikkia kuoli.

– Emme puhu siitä kotona juurikaan. Se ei ole mikään kerskailun aihe. Se vain kuuluu elämään – yritämme katsoa tulevaisuuteen ja unohtaa menneen.

Uusi alku Australiassa

Toisella kerralla pakolaisuus vei Degenekin perheen paljon kauemmas, Australiaan. Muutto oli hankala, sillä kukaan perheestä ei puhunut englantia.

– Se oli elämämme käännekohta. Ensimmäisten kolmen tai neljän viikon ajan itkin joka ilta, ja kyselin vanhemmiltani: ”Minne oikein toitte meidät?”. Emme nähneet isovanhempiamme emmekä keitään sukulaisia. Se oli vaikeaa.

Degenek aloitti Australiassa jalkapalloilun ja muutti takaisin Eurooppaan 17-vuotiaana. Tällä kertaa tie vei Stuttgartiin ja sieltä myöhemmin Müncheniin, jossa hän pelasi 1860 Münchenin joukkueessa Saksan kakkosbundesliigaa. Välillä mies haki kokemuksia Japanin pääsarjasta, kunnes aika oli kypsä siirrolle Belgradin Punaiseen Tähteen viime heinäkuussa.

Vaikke Degenek onkin asunut Serbiassa elämästään vain nelisen vuotta, on hän kannattanut Punaista Tähteä koko ikänsä.

– En vain minä, vaan koko perheeni. Kylässä, josta olemme kotoisin, kaikki olivat Punaisen Tähden kannattajia. Se kulkee suvussa, Degenek kertoo.

– Vuonna 2002 Punainen Tähti pelasi ottelun Sydneyssä, joten menin katsomaan sitä.

Vain yhtä seuraa voi rakastaa

Degenekillä on paljon painavaa asiaa sanottavanaan seurauskollisuudesta – tai oikeammin rakkaudesta. Sanoja, jotka varmasti moni jalkapallohullu kannattaja pystyy tunnistamaan omakseen.

– On vain yksi seura, jota todella rakastaa ja kannattaa. Pelaaja voi pelata monessa seurassa ja pitääkin niistä, mutta rakastaa vain yhtä seuraa. Se on se seura, jonka kanssa varttui.

– Jopa Lionel Messillä on sama homma Newell’s Old Boysin kanssa, vaikka hän rakastaakin Barcelonaa ja on asunut siellä 18 vuotta.

Punainen Tähti oli tavoittelut Degenekiä jo parin vuoden ajan, mutta vasta MM-kisojen jälkeen aika oli kypsä. Sopeutumista uusvanhaan kotimaahan on helpottanut pelaajan veljen ja muun perheen muutto takaisin Serbiaan.

Punaisella Tähdellä on jotain, mitä PSG:llä ja Napolilla ei

Serbialaisseura palasi Mestarien liigan lohkovaiheeseen tällä kaudella 25 vuoden poissaolon jälkeen. Sillä on kuitenkin kunniakas historia, sillä Punainen Tähti voitti Euroopan Cupin – Mestarien liigan edeltäjän – vuonna 1991, vajaat kolme vuotta ennen Degenekin syntymää. Loistokas menneisyys on puolustajalle tuttu.

– Sen historian voi aistia. Ei mikä tahansa seura pysty voittamaan Euroopan Cupia, Degenek muistuttaa.

– Napoli tai PSG (lohkon muut kaksi joukkuetta) eivät ole koskaan voittaneet sitä, vaikka niillä onkin taloudelliset kyvyt voittaa mitä vain haluavat.

– Yksi Napolin pelaaja voi maksaa 60 miljoonaa euroa. Meidän koko joukkueemme maksaa 44 miljoonaa. Ei se merkitse mitään.

– Me pelaamme sydämellä. Emme pelaa rahasta, vaan arvostuksesta, Degenek julistaa.