Saksalaislegenda ihmettelee, miten Löw ei saanut potkuja: ”Olin yllättynyt”

Saksalaislegenda Michael Ballack ihmettelee, miten maan miesten maajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw sai pitää työpaikkansa kesän MM-kisojen jälkeen.
Hallitsevana mestarina kisoihin lähtenyt Saksa putosi kilpailusta jo alkulohkovaiheessa.
Saksan jalkapalloliitto DFB ilmoitti kuitenkin kisojen jälkeen, että se luottaa yhä Löwiin, joka on valmentanut maajoukkuetta jo vuodesta 2006 lähtien.
– Olin monien muiden tavoin yllättynyt, että hän sai pitää työnsä, sanoi Ballack Deutsche Wellen haastattelussa.
– Hän teki joukkueen kanssa pitkään töitä. Välillä pitäisi vain sanoa, että asiat eivät enää toimi, kun olet ollut niin kauan samassa joukkueessa.
– Ulkopuolisena toivoin Saksan jalkapallon puolesta, että Löw olisi lopettanut huipulla, koska kun sinulla on lahjakkaita pelaajia, sinun ei pitäisi puhua muista asioista. Sitä tapahtui ennen MM-kisoja.
Ballack toivoo, että DFB olisi katsonut itseään ankarammin peiliin MM-pettymyksen jälkeen.
– MM-kisat olivat valtava pettymys, ja siihen on syynsä. Niitä pitäisi toden teolla analysoida, eikä vain sanoa, että ”me analysoimme”, kun on jo tehty päätös, että sama valmentaja jatkaa. Se ei ole oikea analyysi.
– Näitä päätöksiä ei saisi olla tekemässä vain yksi henkilö. Saksan liitossa pitäisi olla enemmän väkeä ja parempi rakenne.
– Uskon, että he voivat kehittää tätä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kentällä nähtyjen esitysten kanssa. Se voi välillä olla tekosyy pelaajille, mutta me emme saisi unohtaa näitä asioita.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jani Honkavaara lähtee murtamaan Djurgårdenin derbykirousta: ”Olen kuullut, että minusta tulee Tukholman kuningas, jos…”
- KuPS nappasi kauden avausvoittonsa – IF Gnistan sai kylmää kyytiä Turussa
- Jättiyllätys Suomen Cupissa – Reipas pudotti FC Lahden
- Viljami Sinisalon Celtic lähellä Skotlannin mestaruutta – tarvitsee Topi Keskisen Aberdeenin apua
- Kicker: Huuhkajien Fredrik Jensen siirtymässä MLS:ään
- Marca: Lionel Messin sopimus on pian valmis – missä Kevin De Bruyne pelaa ensi kaudella?
- Kylian Mbappélta törkeä teko – pelikielto odottaa
- Téléfoot: Karim Benzema haluaa Paul Pogban joukkuetoverikseen Saudi-Arabiaan
- Leverkusen-pomo kommentoi Florian Wirtzin tulevaisuutta: ”Erittäin suuri todennäköisyys”
- Jani Honkavaaran Djurgårdenille tappio Tukholman derbyssä
- Jani Honkavaara lähtee murtamaan Djurgårdenin derbykirousta: ”Olen kuullut, että minusta tulee Tukholman kuningas, jos…”
- Jättiyllätys Suomen Cupissa – Reipas pudotti FC Lahden
- KuPS nappasi kauden avausvoittonsa – IF Gnistan sai kylmää kyytiä Turussa
- Lionel Messin tulevaisuus ratkeamassa