Jalkapallon lilliputtimaalle ensimmäinen kilpailullinen voitto ikinä – ”Olen niin ylpeä”

Gibraltarin maajoukkue voitti lauantaina ensimmäisen kilpailullisen pelinsä ikinä, kun se kaatoi Armenian Uefa Nations Leaguessa 1-0.
Ottelu ei alkanut Gibraltarin kannalta parhaalla tavalla, sillä kotijoukkueena toiminut Armenia soitti vieraiden kansallislaulun sijasta Liechtensteinin versiota. Gibraltarin jalkapalloliitto kertoi verkkosivuillaan, että armenialaiset pahoittelivat erehdystä heti.
Joseph Chipolinan toisella jaksolla ampuma rangaistuspotkumaali riitti Gibraltarille sen ensimmäiseen voittoon 23 otteluun. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun Gibraltar on saanut pisteitä missään kilpailussa, sillä joukkue hävisi kaikki ottelunsa viimeisissä EM- ja MM-karsinnoissa.
Gibraltarista tuli Euroopan jalkapalloliiton Uefan jäsen vuonna 2013. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa hyväksyi sen jäsenekseen vuonna 2016. Joukkueen aiemmat voitot, Maltaa ja Latviaa vastaan, tulivat ystävyysotteluissa.
– Tämä voitto tulee jäämään Gibraltarin historiaan erittäin tärkeänä hetkenä. Me kohtasimme erittäin vahvan Armenian joukkueen ja voitimme heidät heidän kotinurmellaan, hehkutti Gibraltarin päävalmentaja Julio Ribas maan jalkapalloliiton sivuilla.
– Olen niin ylpeä pelaajistamme, niin ylpeä siitä työstä ja yrittämisestä. Ja nyt kova työnteko alkaa taas, sillä meillä on erittäin tärkeä peli tiistai-iltana kotona Liechtensteinia vastaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa