Ei FIFA-rankingilla väliä – futiskääpiö Gibraltar on voittoputkessa

Gibraltarin maajoukkue pelaa hurmoksessa. Se voitti lauantaina ensimmäistä kertaa ikinä kilpailullisessa ottelussa, kun Armenia kaatui Nations Leaguessa 1-0. Eilen tiistaina Gibraltar viritteli jo voittoputkea, kun se kukisti Liechtensteinin samaisessa kilpailussa 2-1.
Dennis Salanović iski Liechtensteinin johtoon, mutta George Gabreran ja Joseph Chipolinan osumat toivat Gibraltarin tasoihin ja ohi.
Kyseessä on BBC:n mukaan ensimmäinen kerta, kun Gibraltar on tehnyt enemmän kuin yhden maalin.
Tulokset Liechtensteinia ja Armeniaa vastaan antavat Gibraltarille toivoa päästä taistelemaan paikasta vuoden 2020 EM-kisoihin. Gibraltar on Nations Leaguen D-liigan lohkossaan kolmantena, tasapisteissä toisena olevan Armenian kanssa. Lohkoykkösenä on Makedonia, jolla on kolme pistettä enemmän.
Nations Leaguen lohkovoittajat kisaavat oman liigansa toisten lohkovoittajien kanssa yhdestä paikasta EM-kisoissa. Nations Leaguen jatkopelit pelataan varsinaisten EM-karsintojen jälkeen.
Gibraltarista tuli Euroopan jalkapalloliiton Uefan alainen joukkue vuonna 2013. Ennen lauantain voittoa Armeniaa vastaan Gibraltar oli onnistunut kaatamaan vain Maltan ja Latvian ystävyysotteluissa.
Gibraltar hävisi kaikki ottelunsa edellisten EM- ja MM-kisojen karsinnoissa päästäen niissä yhteensä 103 maalia. Maa oli uusimmassa FIFA-rankingissa sijalla 198 Samoan ja Sri Lankan välissä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa