Bayern München vaihtoi tunnin jälkeen uuden vaihteen silmään – tehominuutit riittivät voittoon
Mestarien liigan kahdeksalta alkaneet ottelut on saatu päätökseen.
Saksan mestari Bayern München kukisti E-lohkossa kreikkalaisen AEK Ateenan vieraissa lukemin 2-0.
Ennakkosuosikki Bayernilla oli ajoittain vaikeuksia päästä vaarallisille tekopaikoille. Sen viimeiset ratkaisut osoittautuivat varsinkin ensimmäisellä jaksolla kehnoiksi, ja hyökkäyspään pelaajat sättivät toisiaan vuorotellen.
AEK lähti hyökkäyksiinsä vauhdilla, mutta Bayern-kapteeni Manuel Neuer selvisi lopulta maalillaan varsin helpolla.
Kreikkalaiset puolustivat hienosti tunnin ajan, mutta vierasjoukkue sai hurmoksen päälle, ja maalihanat aukesivat. Ensin Javi Martínez pääsi laukomaan irtopallon lähietäisyydeltä sisään ja vain hetkeä myöhemmin Bayern iski jälleen. Robert Lewandowski sai kunnian päättää hienon hyökkäyksen siirtämällä pelivälineen maalin edustalta tyhjiin. Maalit syntyivät 61. ja 63. minuutilla.
Sveitsiläinen Young Boys otti ensimmäisen pisteensä H-lohkossa pelaamalla kotonaan 1-1-tasapelin espanjalaista Valenciaa vastaan. Ottelun avausosuma nähtiin 26. minuutilla, kun Carlos Soler taituroi pallon rangaistusalueelle Michy Batshuayille, joka ohitti vielä maalivahti Marco Wölflin ennen kuin siirsi pelivälineen verkkoon ja Valencian johtoon.
Kotijoukkue pääsi peliin mukaan toisella puolikkaalla, kun Daniel Parejo kaatoi boksissa Djibril Sow’n, ja Young Boysille vihellettiin rangaistuspotku. Pallon taakse asteli Guillaume Hoarau, joka laukoi isännät tasoihin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Antonio Conte: Napoli-tähti haluaa lähteä – ”Iso pettymys”
- Haastattelu: Toni Koskela kertoi miksi valitsi Kalmarin uudeksi haasteekseen
- Noah Pallas lähtee ulkomaille – HJK:lle siirtokorvaus
- MLS-valmentaja torppasi ajatuksen Neymarin siirrosta: ”Mahdotonta”
- James Rodríguez saattaa palata kotimaahansa: ”Teimme todella hyvän tarjouksen”
- Juventus on kiinnostunut Barcelonan huipputopparista
- Di Marzio: Englantilaisseura kiinnostunut Jesse Jorosesta
- Manchester City puuhaa 40 miljoonan euron pelaajahankintaa
- Onni Valakari herättää kiinnostusta MLS:ssä – ei ole palaamassa Ruotsiin
- Lassi Lappalainen löysi uuden seuran

- Virallista: Jere Uronen palaa Ruotsiin