HJK on Suomen mestari vuosimallia 2018. Mestaruus on HJK:lle seurahistorian 29:s ja seuraavasta mestaruudesta logon yläpuolelle sorvataan kolmas tähti. Minkälainen HJK tuon tähden ottaa?

Sanottakoon heti alkuunsa, että Veikkausliigan mestaruus on upea saavutus. Onnittelut HJK:lle, joka osoitti kauden aikana olevansa parhaimmillaan ylivoimainen joukkue Suomessa. Silti mietityttää, että miksi mestaruuskaudesta jää silti niin vaisu kuva tai miksi Mika Lehkosuo ei vieläkään nauti kannattajien arvostusta.

Aloittaessani kirjoittamaan tätä artikkelia, tekstikenttä pysyi pitkään tyhjänä. En suoraan sanottuna löytänyt HJK:n mestaruudesta heti mitään selkeää kirjoitettavaa. Kuuntelin puhelimestani kauden avaustilaisuudessa tekemäni haastattelun Lehkosuon kanssa, mutta sekään ei oikeastaan auttanut asiaa. HJK oli aiheuttanut itselleni niin sanotun ”writers blockin” eli valkoisen paperin kammon.

Toisaalta HJK:n kaudessa on paljon asioita, joihin tarttua. Pettymyksiä eurokentillä, joukkueen sisäisiä ristiriitoja, baari-ilta tappeluineen, tähtipelaajien penkityksiä, ylivoimaa kotimaan kentillä, yleisökatoa ja esimerkiksi kummallisia pelaajahankintoja Amr Gamalista Macauley Chrisantukseen. Ei vieläkään.

Suomen suurin

Päätin lopulta suunnata katseet tulevaan ja tarkemmin sanottuna siihen, minkälainen HJK voittaa sen seurahistorian 30. mestaruutensa. Todellisuudessa 30. mestaruudesta ei ole edes mitään takeita, mutta silti se tuntuu vääjäämättömältä. Kolmas tähti Klubi-logon yläpuolella tuntuu yhtä varmalta asialta kuin seuraava päivä, aamun Hesari tai se, että ensimmäiset lumisateet yllättävät autoilijat liikenteessä.

Niin vahva asema HJK:lla on suomalaisessa jalkapallossa. HJK on kuin vierivä kivi, joka ei sammaloidu. Mielenkiintoista onkin se, miten ja millä tavalla HJK jatkaa vierimistään, jotta se ei sammaloidu.

Muutos

Muutos tarkoittaa prosessia, jossa jokin tulee toisenlaiseksi kuin se oli. Näin kertoo Wikipedia. HJK on ollut suomalaisessa jalkapallossa suunnannäyttäjä pidempään kuin Suomi on ollut itsenäinen valtio. 29. mestaruus voi olla kuitenkin yhden aikakauden päätös ja toisen alku.

HJK:n pelaajisto muuttuu ensi kaudeksi varmasti jonkin verran. Jalkapallojohtaja Juho Rantala siirtyy Palloliiton leipiin. Lisäksi upeaa työtä tehnyt apuvalmentaja José Riveiro on näillä näkymin siirtymässä uusien haasteiden perään Turkuun. Mika Lehkosuon jatkosta liikkuu vain huhuja.

Muutoksen filosofisena ongelmana pidetään sitä, että jos jokin asia muuttuu niin paljon, ettei sitä enää tunnista siksi, josta muutos on alkanut, voiko kyseistä asiaa pitää vielä samana. Onhan HJK hyvin erilainen kuin vuonna 1911, jolloin se voitti seurahistoriansa ensimmäisen suomenmestaruuden. Silti miellämme sen samaiseksi HJK:ksi.

Ratkaisevaa 30. mestaruuden ja kolmannen tähden kannalta onkin se, minkä verran HJK:n tulisi muuttua. HJK määrittää seuran nettisivuilla arvoikseen kasvun, kunnianhimon ja klubilaisuuden. Ne ovatkin ratkaisevia asioita siinä, millä tavalla HJK vierii eteenpäin. Muutos ei ole itseisarvo. Muutos on kuitenkin väistämätöntä. Muutos on yhtä vääjäämätöntä suomalaisessa jalkapallossa kuin seuraava päivä ja HJK:n 30. mestaruus.

HJK näyttää suunnan

HJK on siinä mielessä epäreilussa tai toiselta kantilta mahtavassa asemassa, että seuran muutokset ja linjaukset määrittävät hyvin pitkälti myös suomalaista jalkapalloa. Vastuu on suuri.

HJK:n tilanne ei todellakaan ole kadehdittava. HJK on tietynlaisessa väliinputoajan tilassa. Paukut eivät riitä Euroopan kentille, mutta Veikkausliiga on aivan liian heppoinen sarja HJK:lle. Taloudellisen riskin ottaminen pelaajabudjetissa vain sen takia, että seura mahdollisesti pelaisi Euroopan kentillä on hulluutta. Se on nähty suomalaisessa jalkapallossa useasti ennenkin.

Lisäksi HJK:n on vaikea houkutella hyviä pelaajia Suomeen, kun Veikkausliigan taso ei päätä huimaa. Pelkät europelit eivät vielä riitä kovan statuksen omaaville pelaajille.

Pitäisikö HJK:n tukeutua vahvemmin omiin junioreihin? Ehkä, mutta ei sekään ratkaisu tee autuaaksi. HJK on joka tapauksessa suomalaisen jalkapallon lippulaiva, ja jos sen taso heikkenee, samoin käy myös koko Veikkausliigalle. Tällä hetkellä HJK:lla tuntuu olevan vain hävittävää, lähti se mihin suuntaan tahansa.

Olen väärä ihminen sanomaan, mitä HJK:n pitäisi tehdä. Odotan innolla ja mielenkiinnolla näkeväni sen HJK:n, joka kolmannen tähden logonsa yläpuolelle ottaa. Se kertoo nimittäin paljon myös siitä, mihin suomalainen jalkapallo ja Veikkausliiga on menossa.

Krapulaan ei ole varaa

Tiesitkö, että HJK:n vuoden 1911 mestaruusjoukkueessa pelasi useampi maajoukkuepelaaja, jotka edustivat Suomen suuriruhtinaskuntaa Tukholman vuoden 1912 olympialaisissa. Pronssipelissä Hollanti oli parempi maalein 9-0. Yksi syy murskalukemiin oli se, että Suomen pelaajat olivat juhlineet läpi edellisen yön. Krapulaa oli vaikea päästä pakoon. Saavutus on silti yhä Suomen paras saavutus jalkapallon arvoturnauksessa.

Eräänlainen muutos sekin, että krapula nautitaan nykyisin vasta mestaruuden jälkeen. Pitkäkestoiseen mestaruuskrapulaan HJK:lla ei ole varaa, sillä sen täytyy suomalaisen jalkapallon suunnannäyttäjänä tehdä tärkeitä päätöksiä pian.

HJK:n mestaruus ei tunnu juuri miltään, koska kaikki odottavat jo sitä, minkälainen HJK on ensi kaudella, viiden vuoden kuluttua tai kymmenen vuoden päästä. Mestaruuksia tulee kyllä, mutta suomalainen jalkapallo tarvitsee suunnan. Ja sen määrittää pitkälti HJK.

Aiheet HJK Lehkosuo Mika Näkökulmat Rantala Juho Veikkausliiga