Huuhkajien entinen pelaaja päättää uransa tähän kauteen: ”Viime syksynä tein päätöksen”
Huuhkajien entinen puolustaja ja keskikenttäpelaaja, AC Oulun Markus Heikkinen, päättää uransa tähän kauteen.
Pelaajauransa päätyttyä Heikkinen, 39, jatkaa yhä roolissaan AC Oulun urheilutoimenjohtajana. Hän on allekirjoittanut myös Oulun Luistinseuran kanssa sopimuksen sisältäen B-junioreiden ja edustusjoukkueen valmentamista. Hän on pelannut AC Oulun kanssa Ykkösessä kaudesta 2016 lähtien.
Suomessa Heikkinen on edustanut myös Oulun Palloseuraa, Turun Palloseuraa, Myllykosken Palloa ja Helsingin Jalkapalloklubia. Ulkomailla Heikkinen on pelannut englantilaisissa Portsmouthissa ja Luton Townissa, skotlantilaisessa Aberdeenissa, itävaltalaisessa Rapid Wienissä ja norjalaisessa Startissa.
Hän on voittanut HJK:n kanssa kaksi Suomen mestaruutta ja Rapid Wienissä yhden Itävallan mestaruuden. Suomen A-maajoukkueessa Heikkinen esiintyi 61 kertaa.
– Viime syksynä tein päätöksen pelata vielä yhden kauden ja sitten lopettaa. Se ei ole ollut salaisuus, ja monet ovat olleet tästä tietoisia kuten joukkue ja taustat. Vaikka kausi on ollut vuoristorataa, on ollut mukava edelleen todeta, että jalkapallon pelaaminen ja joukkueen jäsenenä oleminen ovat hienoja asioita, Heikkinen kertoo AC Oulun sivuilla.
– Samoja fiiliksiä siis kuin joskus sata vuotta sitten, kun aloitin pelaamisen. Vedän täysillä tämän kauden loppuun asti harjoitus ja peli kerrallaan, ja yritämme yhdessä joukkueen kanssa hiilata AC Oulun vielä sarjataulukossa ylöspäin.
– Loppukesästä selvisi, että jatkan urheilutoimenjohtajana. Seuran kehittäminen pitkässä juoksussa, yhdessä muiden ihmisten kanssa, on ollut mukavaa ja haastavaa hommaa, joten jatkan erittäin mielelläni, Heikkinen kertoo.
– Valmentaminen on puolestaan kiinnostanut minua jo pitkään, joten olen todella innoissani saadessani mahdollisuuden satsata valmentamiseen OLS:n B-junioreiden ja miesten edustusjoukkueen parissa, osana molempien joukkueiden valmennustiimejä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Haastattelu: Toni Korkeakunnaksen ja Petri Vuorisen yhteistyö lähtenyt hyvin käyntiin: ”Tilanne on ihan erilainen kuin viime vuonna”
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Ranskalaispelaaja kaahasi kännissä poliisia pakoon – seura hyllytti
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- HJK:n kausi päättyi Sevillassa – Konferenssiliigan pudotuspelipaikka jäi haaveeksi
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö