Vuonna 1954 vakaus alkoi palata pikkuhiljaa niin maailmaan kuin jalkapalloiluunkin. Pelattiin historian viidettä maailmanturnausta, ja vasta toisen kerran kisoissa nähtiin parillinen määrä joukkueita – lohkojakoon ja pelijärjestelmään täydellisesti sopivat 16 osallistujaa.

Toinen maailmansota oli edelleen kipeästi muistissa, ja kisat myönnettiin kuin liennytyksen hengessä neutraaliudestaan tunnetulle Sveitsille. 16 osallistujamaasta 12 tuli Euroopasta, Amerikan mantereelle riitti puolustavan mestarin Uruguayn lisäksi kaksi paikkaa ja Aasialle yksi. Egypti oli edustanut Afrikkaa vuoden 1934 kisoissa, mutta toista MM-kisaesiintymistään Afrikka sai odottaa aina vuodelle 1970.

MM-kisadebyyttinsä Sveitsissä tekivät Skotlanti, Turkki ja Etelä-Korea. Skotlanti selvisi kisoihin erikoisesta lohkosta, jossa pelasivat lisäksi Englanti, Pohjois-Irlanti ja Wales.

Turkki puolestaan eteni kisoihin voitettuaan kahden maan keskinäisessä arvonnassa Espanjan. Edellisten kisojen pronssiottelija Espanja oli voittanut kotonaan karsinnoissa Turkin 4-1. Kun Turkki voitti kotipelinsä 1-0, päädyttiin puolueettomalla kentällä Roomassa pelattavaan uusintaotteluun, sillä maalieroa ei karsinnoissa tuohon aikaan huomioitu. Kun uusintaottelu oli jatkoajankin jälkeen tasan, sai 14-vuotias italialaispoika Luigi Franco Gemma epäkiitollisen kunnian tukahduttaa Espanjan haaveet MM-menestyksestä.

Jalkapallon suosio oli vielä valovuosien päässä tämän päivän globaalista huumasta. Karsinnoissa pelattiin maailmanlaajuisesti ainoastaan 57 ottelua, ja karsintaotteluita pelasi vain 33 maata.

Länsi-Saksa otettiin pienen tauon mukaan jälleen mukaan jalkapalloperheeseen. Se selviytyi kisoihin jättämällä lohkossaan kakkoseksi piskuisen Saarin protektoraarin. Nykyisin Saarland on osa Saksan liittotasavaltaa, mutta vuodet 1947-1956 se oli Ranskan alaisuudessa ollut pieni maakunta.

Turnausjärjestelmissä useita kummallisuuksia

Turnausjärjestelmä haki tuolloin vielä pahasti muotoaan. 16 joukkueesta ymmärrettiin sentään jo tehdä neljä neljän joukkueen lohkoa, mutta hieman erikoista oli se, että kuhunkin lohkoon sijoitettiin kaksi maata vielä karsintojen ollessa kesken. Sormi meni suuhun arvan jätettyä Espanjan rannalle, mutta niinpä Turkin annettiin ”periä” Espanjan paikka sijoitettuna maana.

Mitäs sanotte siitä, että pudotuspelikaaviossa lohkovoittajat pelasivat keskenään yhdestä finaalipaikasta ja lohkokakkoset toisesta?

Vielä suurempi erikoisuus oli se, että lohkoissa sijoitetut eivät kohdanneet sijoitettuja eivätkä sijoittamattomat sijoittamattomia, vaan kukin maa pelasi lohkovaiheessa vain kaksi ottelua. Tasapeleistä ei pidetty, sillä jos tilanne oli 90 minuutin jälkeen tasan, pelattiin vielä 30 minuutin jatkoaika.

Jos lohkon ykkönen ja kakkonen päätyivät tasapisteisiin, niiden välinen järjestys ratkaistiin arvalla. Mikäli puolestaan kakkonen ja kolmonen olivat tasapisteissä, pelasivat ne uusintaottelun jatkopaikasta.

Eivätkä eriskummallisuudet jääneet vielä siihenkään. Jos nykyaikana hierotaan kuntoon paitsiosääntöjä tai rankkarikisan formaatin muuttamista vuorottelusta niin sanottuun ”ABBA-malliin”, oli tuohon maailmanaikaan järjestelmä monessakin mielessä varsin epälooginen. Vai mitäs sanotte siitä, että pudotuspelikaaviossa lohkovoittajat pelasivat keskenään yhdestä finaalipaikasta ja lohkokakkoset toisesta?

Pudotuspeleissä arpaa ei sentään tarvittu, sillä kaikissa otteluissa voittaja saatiin selville viimeistään jatkoajalla.

Hyökkäyksen juhlaa ja pitkä liuta rikkomattomia MM-kisaennätyksiä

Itse turnauksesta tuli lopulta melkoista ilotulitusta, sillä Sveitsissä tehtiin vuonna 1954 iso liuta sellaisia hyökkäävän jalkapallon ennätyksiä, joita ilman todella merkittäviä sääntömuutoksia tuskin koskaan tullaan rikkomaan. Tässä vain muutama esimerkki ennätysmurskajaisista:

– MM-kisojen korkein maalikeskiarvo: 5,38 maalia/peli
– MM-historian korkein yhden joukkueen maalikeskiarvo: Unkari, 5,4 maalia/peli
– MM-historian paras maaliero: Unkari, +17
– Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 12 (Itävalta-Sveitsi 7-5)

Kuten edeltä jo käy ilmi, oli Unkari tuohon aikaan kansainvälisessä jalkapalloilussa todella kova tekijä. Kaksi vuotta aikaisemmin veljeskansa juhli Helsingissä olympiakultaa voitettuaan kaikki kuusi otteluaan. Vuonna 1938 Unkari oli saavuttanut MM-kisoissa hopeaa, ja nyt olisi sen vuoro valloittaa maailmanmestaruus.

Unkarin joukkue kuhisi maailmantähtiä: Ferenc Puskás, Sándor Kocsis ja Nándor Hidegkuti kuuluivat tuolloin maailman ehdottomaan eliittiin. Eikä mikään näyttänyt estävän Unkarin voittokulkua, sillä koko kisat aina finaaliin asti tanssittiin unkarilaisten pillin tahtiin. Mutta sitten tapahtui Bernin ihme.

Unkarin maajoukkueen 32 ottelua kestänyt tappioton putki päättyi Bernissä pelattuun MM-loppuotteluun Länsi-Saksaa vastaan. Kuva: Getty Images

Herbergerin riskinotto kannatti

Kohtalo oli heittänyt tulevat loppuottelijat Länsi-Saksan ja Unkarin jo samaan alkulohkoon. Etelä-Korea jäi lohkossa täysin heittopussin asemaan (tappiot 0-9 ja 0-7) ja Turkki hävisi heti kättelyssä Länsi-Saksalle 1-4.

Otteluita pelattiin kisoissa kolmen päivän välein, ja saksalaisten valmentaja Sepp Herberger teki joukkueensa toiseen otteluun rohkean valinnan. Herberger juoksutti kotimaasta tulleista tappouhkauksista huolimatta Unkaria vastaan kentälle reservipitoisen B-miehistön, joka hävisikin Unkarille peräti 3-8.

Playoffissa Turkkia vastaan Länsi-Saksa oli kuitenkin taas elementissään, ja Turkki kaatui toistamiseen – nyt maalein 7-2. Paremmuudesta ei jäänyt mitään epäselvyyttä.

Puolivälierissä Länsi-Saksa kukisti ensin Jugoslavian 2-0, ja Unkari vankisti ennakkosuosikin asemaansa kaatamalla Brasilian rankkasateessa 4-2. Draamaa ei totisesti tästä ”Battle of Bernistä” puuttunut.

Battle of Bern

Bernin ensimmäisen kohuottelun Unkari-Brasilia maaleista kaksi syntyi rankkarista ja punainen kortti heilahti kolmesti. Poliisiakin tarvittiin, kun brasilialaiset toimittajat ja joukkueen taustahenkilöt rynnivät kentälle 3-1 -maaliin johtaneen rankkarituomion jälkeen.

Se oli kamala peli. Nykyaikana ulos olisi ajettu niin monta pelaajaa, että peli olisi pitänyt keskeyttää.

Ottelulla on paikkansa yhtenä jalkapallo-historian suurimmista klassikoista, mutta eri syistä kuin uskottiin. Unkarin ”totaalijalkapallo” – jollaisen edelläkävijänä maan kultaista sukupolvea pidetään – pimensi Brasilian pallotaiturit sekä pelillisesti että henkisesti. Jo kentällä tapeltiin, ja nyrkkien heiluttelu jatkui vielä Unkarin pukukopissakin pelin jälkeen.

– Luulin, että siitä tulisi paras näkemäni ottelu ikinä. Olin täynä intoa. En tiedä, liittyikö siihen politiikka tai uskonto, mutta pelaajat käyttäytyivät kuin eläimet. Se oli häpeällistä, ottelun erotuomari Arthur Ellis totesi taannoin Independentille.

Ottelu oli täynnä epäurheilijamaisuuksia, ja päätösvihellyksen soidessa mopo karkasi lopullisesti käsistä. Unkarin penkiltä lensi Pinheiron päähän pullo, jonka heittäjäksi epäiltiin loukkaantunutta Ferenc Puskasia.

– Se oli kamala peli. Nykyaikana ulos olisi ajettu niin monta pelaajaa, että peli olisi pitänyt keskeyttää. Ajattelin vain, että halusin saada pelin päätökseen.

– Tiesin, että pukukopissa tapeltiin, mutta en halunnut sekaantua siihen. FIFA käänsi tapahtumille selkänsä. Komitean jäsenet pelkäsivät menettävänsä matkansa kivoihin paikkoihin. He olivat ainoat koskaan ulosajamani pelaajat, joita ei ikinä rankaistu, Ellis jatkaa.

Unkarin valmentaja Gustav Sebes sai kasvoihinsa neljä tikkiä pullonheiton seurauksena, mutta Mighty Magyarsin matka jatkui. Brasilia sai sen sijaan yhä odottaa ensimmäistä maailmanmestaruuttaan.

Ainoa maailmanmestaruuden voittanut amatöörijoukkue

Välierissä Länsi-Saksa teki Itävallasta hakkelusta maalein 6-1, ja haavojaan Bernin taistelun jälkeen nuollut Unkari löi jatkoajan jälkeen Uruguayn maalein 4-2. Tappio oli kaksinkertaiselle maailmanmestarille Uruguaylle sen MM-historian ensimmäinen, 12. ottelussa. Jatkoajalla Unkarin molemmat maalit teki Sándor Kocsis, joka nosti kisojen maalisaldonsa jo 11:een. Se oli MM-kisojen uusi ennätys, ja paremmaksi siitä on pistänyt vain Just Fontaine neljä vuotta myöhemmin.

Finaalista sitten muodostuikin ottelu, josta käytetään lisänimeä Das Wunder von Bern, ”Bernin ihme”. Unkari oli pelannut ennen finaalia 32 maaottelua putkeen ilman tappiota, ja sen joukkue koostui kivikovista ammattilaisista, jotka tosin olivat itäblokkilaiseen tapaan virallisesti valtion palveluksessa. Vielä tänä päivänäkään mikään maa ei ole lähtenyt MM-loppuotteluun niin selkeänä suosikkina kuin Unkari tuolloin.

Bernin ihmeen pelipalloa säilytetään Saksan jalkapallomuseossa Dortmundissa. Kuva: Getty Images

Länsi-Saksan jalkapallossa elettiin puolestaan uudelleenrakennuksen aikaa, sillä koko kansakuntaa yritettiin jälleen koota maailmansodan kauhujen – ja saksalaisten osalta raskaan painolastin ja syntitaakan jälkeen. Saksalaisten joukkue koostui kokonaisuudessaan amatööreistä tai hyvällä tahdollakin puoliammattilaisista, ja sitä pidetäänkin ainoana MM-kultaa voittaneena amatöörijoukkueena. Pelaajien status johti kohtalokkaaseen aliarvioimiseen, jolla osaltaan Bernin sensaatiota selitetään.

Yhä edelleenkin puhutaan arvoturnausten yhteydessä siitä, kuinka tärkeää sopivan majapaikan valinta on. Sama pätee vuoden 1954 turnaukseen. Kun Saksan valmentaja Herberger valitsi majapaikaksi rauhallisen järvikylän Spiezin, majoittui Unkari Solothurnin kaupungin keskustassa.

Unkarin pelaajat viihtyivät kisojen aikana hyvin paikallisessa ”Krone”-kapakasssa – joskin kommunistimaiden tapaan valvonnan alaisena – mutta finaaliottelun alla epäonni vaivasi. Solothurnissa vietettiin nimittäin loppuottelun alla kovaäänistä musiikkifestivaalia, ja monet joukkueen pelaajista saivatkin nukuttua vasta pikkutunneilla.

Adidaksen sadekelin nappikset salaisena aseena

Loppuottelussa Unkarin kokoonpanoon palasi Ferenc Puskas, joka oli huilannut pudotuspelit saatuaan lohkovaiheen Länsi-Saksa -ottelussa nilkkaansa hiusmurtuman. Puskas ei tiettävästi ollut vieläkään täydessä pelikunnossa, mutta pelihalut olivat kovat.

Sveitsin sateet eivät vieläkään hellittäneet, vaan Bernin Wankdorf-stadionilla pelattu finaalikin taisteltiin kaatosateessa. Saksassa sää sai joukkueen kapteenia kunnioittaen lempinimen ”Fritz-Walter-Wetter”, sillä Walterin tiedettiin pelaavan paremmin sateisessa säässä. Lisäksi Länsi-Saksalla oli otteluun salainen ase, sillä Adidaksen perustanut Adi Dassler oli kehittänyt pelaajien nappulakenkiin erilliset sadekelin nappulat, joita muilla maajoukkueilla ei vielä ollut käytössään.

https://youtu.be/pB9t9DQyEZo

Kaikki alkoi kuitenkin Unkarin kannalta prikulleen suunnitelman mukaisesti. MM-finaalihistorian suurin ennakkosuosikki karkasi jo kahdeksan minuutin jälkeen kahden maalin johtoon Puskasin ja Zoltán Cziborin maaleilla. Siitä huolimatta Länsi-Saksa ei lannistunut, vaan kavennusmaali syntyi jo 10. minuutilla, maalintekijänä kuusi maalia kisoissa tehnyt Max Morlock.

Tasoitusmaaliakaan ei tarvinnut pitkään odottaa, sillä tilanne oli 2-2 jo 18. minuutin jälkeen. Nyt maali merkittiin kulmapotkusta osuneelle Helmut Rahnille. Jatkossa maalipaikkoja loi solkenaan lähes yksinomaan Unkari, mutta milloin pallo pysähtyi Länsi-Saksan mainioon puolustukseen ja maalivahti Toni Turekiin, ja milloin maalikehikkoon.

Kun peli eteni 84. minuutille, Rahn hämäsi unkarilaispuolustuksen odottamaan syöttöä ja laukoikin itse pallon maalin alakulmaan. Tilanne oli altavastaajalle 3-2, ja jalkapallohistorian suurin sensaatio oli sinettiä vaille valmis. Vielä lopussa Ferenc Puskas sai pallon maaliin, mutta osuma hylättiin paitsiona. Tuomion oikeellisuudesta kiistellään vielä tänäkin päivänä.

…ja lopussa juhlii Saksa. Kuva: Getty Images

Ottelun jälkeen länsisaksalaisten vahva juoksukunto herätti kysymyksiä. Kultajoukkueen ylle heitettiin myöhemmin myös doping-varjo, vaikka doping ei tuohon aikaan ollut edes kiellettyä. Moni joukkueen pelaajista kärsi kisojen jälkeen keltaisuudesta, jonka uskottiin johtuneen epäpuhtaista injektioruiskuista. Joukkueen lääkäri ja pelaajat kuitenkin vannoivat, että verenkiertoon oli ruiskutettu vain C-vitamiinia, ”ei mitään muuta”.

Televisioita ei vuonna 1954 vielä kovin monesta kotitaloudesta löytynyt, joten valtaosa ihmisistä seurasi ottelua radioselostuksen kautta. Sekä Saksan että Unkarin pääselostajat olivat yhtä mieltä siitä, että Unkarin voittamaton joukkue osoitti rehtiä urheiluhenkeä, ja nieli tappionsa nöyrästi ja arvokkaasti. Länsi-Saksan todettiin pelanneen reilusti ja ansainneen voittonsa.

https://youtu.be/bfjxgT6SDYk

Länsi-Saksan voitossa nähtiin myös suuria poliittisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä, sillä ensimmäisen kerran sitten maailmansodan Saksan kansallislaulu kuultiin julkisesti.

– Se oli eräänlainen vapautus saksalaisille kaikesta siitä taakasta, mikä heitä painoi toisen maailmansodan jälkeen. 4. heinäkuuta, 1954 on tietyssä mielessä Saksan tasavallan perustamispäivä, historioitsija Joachim Fest kirjoitti.

Unkarin kultaisen sukupolven vuoden 1954 MM-pelaajista ei ole elävien kirjoissa enää yksikään, ja Saksan mestarijoukkueestakin vain yksi pelaaja, keskikenttämies Horst Eckel, 86. Varmaa on kuitenkin se, että Bernin ihmeestä tullaan kertomaan ja kirjoittamaan vielä tulevillekin sukupolville, joten vaikka aika ottelun sankareista jättääkin, muistot elävät.

Saksan jalkapalloliitto järjesti helmikuussa 2017 Horst Eckelille, Bernin ihmeen ainoalle elossa olevalle pelaajalle hienot 85-vuotisjuhlat. Kuva: Getty Images

Länsi-Saksa, ja saksojen yhdistymisen jälkeen Saksan liittotasavalta on tänä päivänä neljällä maailmanmestaruudellaan Brasilian jälkeen MM-historian toiseksi menestynein maa. Silti sitä ensimmäistä mestaruutta vaalitaan yhä asiaankuuluvalla lämmöllä.

Vuonna 2003 Länsi-Saksan maailmanmestaruudesta tehtiin saksalainen elokuva ”Das Wunder von Bern”, ”Bernin ihme”, joka oli kotimaassaan menestys sekä yleisön että kriitikoiden keskuudessa.

Rock-yhtye Sportfreunde Stiller puolestaan julkaisi keväällä 2006 kannatuslaulun, jonka nimessä ”54, 74, 90, 2006” muisteltiin saksalaisten kolmea siihenastista mestaruusvuotta.

Loppujärjestys vuonna 1954

  1. Länsi-Saksa
  2. Unkari
  3. Itävalta
  4. Uruguay

Puolivälierissä pudonneet: Sveitsi, Brasilia, Englanti, Jugoslavia

Alkulohkoon jääneet: Turkki, Italia, Ranska, Meksiko, Belgia, Tsekkoslovakia, Skotlanti, Etelä-Korea

Maalipörssi TOP 10

1. Sándor Kocsis (Unkari), 11 maalia
2. Erich Probst (Itävalta), 6 maalia
2. Josef Hügi (Sveitsi), 6 maalia
2. Max Morlock (Saksa), 6 maalia
5. Nándor Hidegkuti (Unkari), 4 maalia
5. Ferenc Puskás (Unkari), 4 maalia
5. Robert Ballaman (Sveitsi), 4 maalia
5. Helmut Rahn (Saksa), 4 maalia
5. Hans Schäfer (Saksa), 4 maalia
5. Ottmar Walter (Saksa), 4 maalia

Lähteet: Solothurner Zeitung, CNN, Der Spiegel ja Wikipedia