Näkyvyys taattu – poliitikon mainos valtasi TV-ruudun koko maaottelun ajaksi
Muistatteko vielä, kun joulukuussa 2008 eräs toimittaja heitti lehdistötilaisuuden yhteydessä molemmilla kengillään Yhdysvaltain silloista presidenttiä George W. Bushia? Kumpikaan kengistä ei lopulta Bushiin osunut, mutta toimittaja Muntadhar al-Zaidi sai tapauksen johdosta kolmen vuoden vankeustuomion, josta hän istui lopulta yhdeksän kuukautta.
Bushin vieressä istui tuolloin Irakin pääministeri Nouri al-Maliki, joka yritti ottaa toisen kengistä kiinni. Nyt politiikassa jo 1970-luvulta lähtien mukana ollut al-Maliki valmistautuu Irakin lauantaisiin parlamenttivaaleihin oman koalitionsa johtajana. Parlamentti valitsee myöhemmin maalle pääministerin ja presidentin, ja varapresidentti Al-Maliki mielii edelleen vallankahvaan.
Al-Maliki luottaa selvästi kampanjoinnissaan jalkapalloyleisön ääniin, mutta keinot ovat kieltämättä hieman kyseenalaiset. Al-Malikin omistama TV-kanava Afaq osti TV-oikeudet tiistaina pelattuun ystävyysotteluun Irak-Palestiina, ja kuinkas ollakaan, miehen kuva ja vaalislogan koristivat TV-ruutua koko ottelun ajan. Mahtavatkohan jalkapallon ystävät arvostaa moista näkyvyyttä?
Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, ja ainakin eräs Twitterin käyttäjä luonnehti lopputulosta ”Al-Malikin kiroukseksi”. Kenties vaalimainos ei ollutkaan niin hyvä idea?
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Sky: Manuel Neuer tekemässä jatkosopimuksen
- Helmarit arvottiin emäntämaan lohkoon – EM-kisoissa vastassa myös karsinnoista tuttu maa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä