Euroopan pääsarjat loppusuoralla – näissä maissa mestaruus on jo ratkennut
Valioliigan mestari vuosimallia 2017-2018 ratkesi lopullisesti eilen, kun Manchester City kruunattiin mestariksi Manchester Unitedin yllätystappion myötä (uutinen). Vielä Cityäkin ylivoimaisempi mestari omassa sarjassaan on ollut Bayern München, joka varmisti kuudennen perättäisen Bundesliigan voittonsa jo reilua viikkoa aiemmin (uutinen).
Hieman Cityn mestaruuden varjoon jäi eilen kaksi muuta Euroopan pääsarjamestaria, sillä mestaruusjuhlat pantiin käyntiin myös Hollannissa ja Ranskassa.
Eredivisien mestaruus ratkaisiin todellisessa Hollannin klassikossa, sillä PSV Eindhoven voitti sunnuntaina kotikentällään Ajaxin maalein 3-0 ja karkasi tavoittamattomaan johtoon. Murskatappio taisi ottaa Ajax-leirissä koville, sillä amsterdamilaisilta ajettiin viimeisellä kymmenminuuttisella kaksi pelaajaa suihkuun. Kaksi ulosajoa samassa ottelussa oli Ajaxille ensimmäinen kerta koko sen Eredivisie-historian aikana.
PSV on voittanut kuluvan vuosituhannen Eredivisie-mestaruuksista yli puolet, joten Hollanti on ollut vahvasti eindhovenilaiskomennossa. Edellinen mestaruus on vain kahden vuoden takaa. Takavuosien huippupelaaja Philip Coculle mestaruus puolestaan oli valmentajana jo kolmas.
Ranskan Ligue 1:n mestariksi puolestaan palasi vuoden tauon jälkeen upporikas Paris Saint-Germain. Viime vuonna mestaruuden voitti AS Monaco, mutta nyt PSG vältti työtapaturmat ja varmisti mestaruuden jo viisi kierrosta ennen sarjan päätöstä. PSG ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan se rökitti sarjakakkosen Monacon sunnuntaina peräti 7-1 -numeroin.
PSG on tehnyt kauden aikana nyt jo 103 maalia. Ranskan ennätykseen yltääkseen sen pitäisi tehdä lopuissa viidessä ottelussa 15 maalia tai enemmän.
Manchester City, Bayern München, PSV Eindhoven ja PSG ovat kaikki perinteisiä suurseuroja, mutta näitäkin ennen Euroopan ”talvisarjoissa” mestaruutensa varmisti yksi joukkue. Ihan ensimmäisenä tämän kauden mestaruusjuhlansa aloitti seitsemännen perättäisen Walesin mestaruutensa voittanut The New Saints. TNS:n sarjavoitto varmistui jo 23. maaliskuuta.
Veikkausliigan tavoin moni muukin Euroopan sarja pelataan keväästä syksyyn -aikataululla. Muistutukseksi loppuun vielä näiden kesäsarjojen vuoden 2017 mestarit:
Suomi: HJK
Valko-Venäjä: BATE
Ruotsi: Malmö
Norja: Rosenborg
Kazakstan: Astana
Moldova: Sheriff Tiraspol
Islanti: Valur Reykjavik
Irlanti: Cork City
Georgia: Torpedo Kutaisi
Latvia: Spartaks Jurmala
Viro: Flora Tallinn
Liettua: Suduva Marijampole
Färsaaret: Vikingur
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Ossi Virta jättää HJK:n
- Oma veli ja lapsuudenystävät kiristivät Paul Pogbaa – vankeustuomiot jaettiin
- Anssi Suhonen pääsi viimein kentälle HSV:n edustusjoukkueessa – syötti heti maalin
- Ranskalaisseuran valmentaja kommentoi huhuja Paul Pogbasta
- Ranskalaistähti raportoi jälleen rasismista
- Topi Keskinen iski maalin Skotlannissa – Aberdeen hävisi taas
- PSG luopumassa Ranskan maajoukkuepelaajasta
- Toni Koskela löysi uuden työnantajan – siirtyy Ruotsiin
- Ossi Virta jättää HJK:n
- FC Lahti palkkasi uuden päävalmentajan
- Virallista: Jani Honkavaara on Djurgårdenin uusi päävalmentaja
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä