OPS:n loru loppumassa? – Urheilun oikeusturvalautakunnalta tyly tuomio

Viime kaudella Ykkösessä pelanneen Oulun Palloseuran valitus ei mennyt läpi Urheilun oikeusturvalautakunnassa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kaleva.
OPS ei saanut Palloliitolta lisenssiä ensi kaudeksi Ykköseen, vaikka seura säilytti sarjapaikan tuloksellisesti. OPS valitti päätöksestä urheilun oikeusturvalautakuntaan. Palloliitto perusteli päätöstään, ettei OPS täyttänyt lisenssiin vaadittavia taloudellisia ja oikeudellisia kriteerejä, lue lisää aiheesta tästä.
Oikeusturvalautakuna katsoi, että Palloliitto oli toiminut oikein ja noudatti omia sääntöjään lisenssin vetämisestä pois OPS:lta.
Tällä hetkellä OPS:n tulevaisuus on täysin auki. Seura ei ottanut Kakkosen sarjapaikkaa vastaan, joka lopulta annettiin täydennysmenettyn myötä FC Vaajakoskelle. Tällä hetkellä OPS:n mahdollinen sarjataso olisi siis Kolmonen. Voi myös hyvin olla, että koko seuran toiminta päättyy.
OPS lausui päätöksen yhteydessä julkaistussa vastaselityksessä, että lisenssin epääminen on kohtuutonta, koska se käytännössä merkitsee seuran toiminnan päättymistä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Donald Trump hehkutti tuontitullien vaikutusta MM-kisoihin: ”Jännite on hyvä asia”
- Lionel Messi piti mykkäkoulua kolme kuukautta: ”Hän roiskutti vettä päälleni”
- Manchester Unitedin huippulupaus suunnittelee jättävänsä seuran
- ADO Den Haagin liito jatkuu – suomalaiskolmikko suoran nousijan paikalla
- HJK hankki maajoukkuepelaajan
- Yli 90 miljoonan euron hankinta avasi epäonnistumistaan PSG:ssä – ”Minä en pystynyt siihen”
- Bild: Joshua Kimmich on valinnut ensi kauden seuransa
- Dinamo Zagrebin maalivahti siirtyi Ilvekseen
- Katso: José Mourinho nöyryytti toimittajaa lehdistötilaisuudessa: ”Tämä on liikaa”
- Jani Honkavaaran Djurgården joutui pettymään europelissä

- Lothar Matthäus ei ymmärrä Joshua Kimmichiä: ”Jossain vaiheessa kärsivällisyys loppuu”