Toisen polven pelimies solmi sopimuksen HJK:hon – ”Tavoite menestyä paremmin kuin isä”

HJK tiedottaa kotisivuillaan tehneensä 2+1 -vuotisen sopimuksen viime kaudella B-juniorien suomenmestaruuden voittaneen Julius Tauriaisen kanssa. Tauriaisen isä Pasi Tauriainen pelasi HJK:ssa itsekin vuosina 1990-1995. Rovaniemeltä lähtöisin oleva Pasi-isä voitti Klubissa kaksi suomenmestaruutta ja pelasi myös 34 A-maaottelua.
#HJK #Veikkausliiga #Ykkönen #OnVainYksiKlubi
– Tavoitteeni on aluksi vakiinnuttaa paikka Klubi 04:n ringissä, totutella miesten sarjoihin ja sitä kautta saada näyttöpaikka HJK:n edustusmiehistöön. Kilpailutilanne on kova, mutta hyvä juniorin kehittymisen kannalta, Ykkösen Klubi 04:ssä aloittava Julius Rautiainen kertoo tavoitteistaan.
– Perheen HJK-perinteet jo velvoittavat. Tavoite on menestyä raitapaidassa vielä paremmin kun Pasi-Isä aikoinaan. HJK on tällä hetkellä ylivoimaisesti Suomen paras mahdollinen kasvuympäristö ja takaa ammattimaisen valmennuksen ja olosuhteet matkalla aikuisten sarjoihin.
Vuonna 2001 syntynyt Julius Tauriainen on oman ikäluokkansa maajoukkueen vakiopelaajia. Hän pelaa keskikentällä hyökkäävässä roolissa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- James Rodríguez tyrmistyi FIFA:n kohupäätöksestä: ”Jalkapallo olisi tahrattu”
- Maajoukkuevahti asetettiin kilpailukieltoon syytettynä ottelumanipuloinnista – arkaluontoinen video levisi
- Brasilia antoi päävalmentajalle potkut nöyryyttävän tappion jälkeen
- Veikkausliigaennakko 2025: AC Oulu lähtee etsimään tasaisuutta – miten Ashley Coffey korvataan?
- Naisten NWSL näkyy nyt Suomessa – suomalaiset heti vastakkain
- HJK hankki hyökkääjän yli 100:n MLS-ottelun kokemuksella – sai suosituksen Klubin ex-puolustajalta
- Oiva Jukkola avasi suurta läpimurtovuottaan Veikkausliigassa – Ilveksen tähdellä yksi erityisominaisuus valttikorttinaan: ”Työntöjen kautta tullut”
- Veikkausliigaennakko 2025: FC Hakan pelaajabudjetti nousi mutta joukkue heikkeni – Andy Smith kovan haasteen edessä
- Luottopelaaja tekee paluun pitkän tauon jälkeen – tässä Helmarien joukkue Kansojen liigassa
- Bayern Münchenille iso takaisku – tähtipelaajan kausi saattaa olla ohi

- Veikkausliigaennakko 2025: KTP lähtee pysäyttämään hissiliikettä mielenkiintoisella joukkueella