Usain Boltin sensaatiomainen lajinvaihto etenee: Näytille Dortmundiin – sitten sopimus Man Unitediin?
Pikajuoksun kahdeksankertainen olympiavoittaja Usain Bolt, 31, tähtää edelleen jalkapallokentille. Hän kertoo Express-lehden haastattelussa, että hän uskoo sensaatiomaisen lajinvaihdon olevan mahdollista.
Jamaikalainen loukkaantui yleisurheilun viime vuoden MM-kisoissa, mutta maaliskuussa hän aikoo mennä näyttämään kykynsä Dortmundiin. Sen jälkeen hän päättää, mihin suuntaan ura jatkuu.
– Yksi suurimmista unelmistani on tehdä sopimus Manchester Unitedin kanssa. Jos Dortmund sanoo minun olevan tarpeeksi hyvä, isken siihen ja harjoittelen kovaa. Olen puhunut Alex Fergusonin kanssa ja kerroin hänelle, että hänen pitää suositella minua. Hän kertoi, että jos pääsen kuntoon ja olen valmis, hän katsoo mitä voi asialle tehdä, Bolt sanoo.
– Uskon, että minulla on mahdollisuus. Katson paljon jalkapalloa, ymmärrän sitä, pelaan sitä. Harjoittelun myötä minusta voi tulla hyvä, hän jatkaa.
Bolt sanoo keskustelevansa paljon Unitedin keskikenttäpelaajan Paul Pogban kanssa. Hän haluaa olla paras myös jalkapallossa.
– Henkilökohtaisesti haluan pelata laidalla, mutta kuunneltuani kaikkia ja puhuttuani jalkapalloilijoiden kanssa tiedän, että minut pannaan kärkeen, kertoo Bolt.
– Siitä tulee vaikeata, koska urani on ollut niin mahtava, mutta jos voisin voittaa Mestarien liigan tai jotakin, se olisi lähellä saavutuksiani yleisurheilussa. Minun on kuitenkin oltava keskitasoa parempi. Sen pitää tapahtua huippuliigassa, koska moni joukkue on tarjonnut meille sopimuksia, satunnaiset seurat.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kolmosta ja Konferenssiliigaa – tänään HJK:n hyökkääjälupausta odottaa 40 000 katsojan yleisö
- Hurja isku – PSG:n Gianluigi Donnarumma jätti pelin kesken naama veressä
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Vinícius kuivasi Ballon d’Or -pettymyksen vaihtoehtoisella tittelillä – Aitana Bonmatí palkittiin jälleen
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Marko Saloranta iloitsi Helmareiden arvontatuloksesta – ”En ole varmaan ikinä ollut tyytyväinen”
- Ruotsalaismedia: Matias Tamminen siirtymässä Allsvenskaniin
- Gnistan hankki uuden maalivahdin Real Madrid -taustalla
- Bayern-puolustaja loukkaantui harjoituksissa
- Brassilegenda Ronaldo lähtee ehdolle huippupestiin
- Saudi-Arabian MM-stadioneilla ei olutta myydä – säännöt vielä tiukemmat kuin Qatarissa
- Huuhkajien Rasmus Schüller saattaa jättää Djurgårdenin
- Jürgen Kloppin entinen aisapari sai potkut
- Manchester Unitedin tähtipelaaja: ”Olen valmis uuteen haasteeseen”
- Tuntematon mies kävi Itävallan maajoukkuehyökkääjän kimppuun – kallo murtui
- Viljami Sinisalo voitti ensimmäisen pokaalinsa Celticissä