Sami Hyypiä pohti syitä, miksi häntä rakastettiin Liverpoolissa: ”Fanit huomasivat jo silloin”

Sami Hyypiä nousi Liverpoolissa seuralegendaksi. Kannattajat ottivat suomalaistopparin heti omakseen.
Hyypiän mukaan Liverpoolissa arvostetaan sitä, että antaa aina kaikkensa pelikentällä. Hyypiä teki sen joka kerta kentällä ollessaan.
– Fanit huomasivat ilmeisesti jo silloin, millainen tyyppi olen, ja side vain vahvistui vuosien varrella. Se, että annat pelissä kaikkesi, on Liverpoolissa huomattavasti tärkeämpää kuin vaikkapa hienot kikat.
– Liverpool on työläiskaupunki ja he arvostavat sitä, että pistät kaikkesi likoon, Hyypiä kertoi peliyhtiö Betssonin videoblogissa.
Hyypiä arvosti myös kovasti Liverpoolin kannattajia Kop-katsomossa. Hyypiä sai kannattajilta tunteikkaat jäähyväiset viimeisessä ottelussaan vuonna 2009. Hyypiä ehti edustaa Liverpoolia kymmenen vuotta.
– Kun tulin pukukopista ulos, Kop-katsomossa oli Suomen lippuja ja Sami-lippuja, ja koko pelin ajan etenkin Kop-katsomo huusi meikän nimeä.
– Se palkittiin sitten 86. minuutilla, kun pääsin kentälle. Ja meinasin jopa tehdä maalin. Kyllä siinä pelin jälkeen kyyneliä oli silmissä, Hyypiä totesi.
Katso Hyypiän videohaastattelu kokonaisuudessaan tästä linkistä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Lionel Messi ei ole vielä tehnyt päätöstä vuoden 2026 MM-kisoista: ”Olen rehellinen itselleni”
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Haastattelu: HJK Klubi 04:n päävalmentaja Aleksi Lalli haluaa viihdyttää kansaa – ”Jalkapallo on viihdebisnestä”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Jani Honkavaaran Djurgården Konferenssiliigan välieriin!
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Robin Sid perusteli lähtöään Veikkausliigasta – tämä asia EIF:ssä merkitsee tähtipelaajalle eniten: ”Seuran sydän”
- Bayern Münchenin jättävä Thomas Müller herättää kiinnostusta Italiassa
- Matias Vainionpäältä suoraa puhetta FC Lahden putoamisesta seuranneesta järkytyksestä – näin tuore cup-katastrofi käsiteltiin joukkueessa: ”Se oli herätys”
- Neymarille jälleen uusi takaisku – ”Meidän täytyy rukoilla”
- Haastattelu: PK-35:n kapteeni Eero Markkanen tähtää nousutaisteluun – ”Emme luovuta missään vaiheessa”
- Bayern-pelaaja jyräsi pallopojan – epäurheilijamainen teko raivostutti